Hoiva-avustajakoulutus ukrainalaisille

Hoiva-avustaja avustamassa ikääntynyttä asiakasta

Навчання на помічника по догляду для украінців

Tulossa keväällä 2024!

Koulutus on suunnattu ukrainalaisille, jotka ovat kiinnostuneita työskentelemään sosiaali- ja terveysalalla hoiva-avustajan tehtävissä, mutta tarvitsevat vielä tukea suomen kieleen. Koulutus kestää n. 2 vuotta.

Hoiva-avustajana voit työskennellä ikääntyneiden ja vammaisten palvelu- ja hoivakodeissa sekä päiväkodeissa lasten kasvatustehtävissä.

Hoiva-avustajan työssä

  • autat ja ohjaat eri-ikäisiä ja erilaisia ihmisiä,
  • avustat arjen asioissa kuten peseytymisessä, pukemisessa, ruokailussa, liikkumisessa ja kommunikoinnissa.

Sisältö

Opintoihin sisältyy sekä opiskeluvalmiuksia tukevia että suomen kielen opintoja. Tärkeä osa koulutusta on työpaikalla tapahtuva oppiminen.

Opintojen alussa kanssasi tehdään yksilöllinen opintosuunnitelma, jossa huomioidaan myös aikaisempi osaamisesi. Tutkinnon osat kuuluvat sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon, joten opiskelijaksi hakeutuvan tulee täyttää tutkintokohtaiset terveydentilavaatimukset. Sinun tulee esittää rikostaustaote opintojen alkaessa.

Hoiva-avustajan koulutuksessa suoritat kaksi (2) tutkinnon osaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta:

  • Kasvun ja osallisuuden edistäminen (25 osaamispistettä)
  • Ikääntyvien osallisuuden edistäminen (35 osaamispistettä)

Hoiva-avustajaopintojen jälkeen sinulla on mahdollisuus työllistyä hoiva-avustajan tehtäviin TAI mikäli opiskeluvalmiutesi ovat riittävät, voit jatkaa opintojasi lähihoitajaksi suorittamalla koko sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon (180 osaamispistettä).

Tässä koulutuksessa opiskelijat saavat koulutuksen ajaksi käyttöönsä Chromebook-tietokoneet. Tämän tuen mahdollistaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus, joka edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Työ- ja elinkeinoministeriö.

Opiskeluasi tukee ukrainankielinen koulunkäynnin ohjaaja Oksana Suvanto, jonka tavoitat numerosta 040 149 5746 tai sähköpostilla oksana.suvanto@turunakk.fi
Oksana auttaa myös mikäli tarvitset apua hakulomakkeen täyttämiseen.

Seuraavaa päiväkoulutuksen aloitusajankohtaa ei ole vielä julkaistu. Pysy kuulolla! Oppisopimuskoulutukseen on jatkuva haku.

Opiskelijatarinoita

  • Lähihoitajaopiskelija

    1.11.2023 Ajankohtaista

    Alanvaihto yli 50-vuotiaana

    ”Olenko liian vanha?”, oli Ninan ajatus, kun hän pohti opiskelemaan lähtemistä yli 50-vuotiaana. Uuden edessä Nina oli ollut myös reilu 10 vuotta sitten siirtyessään palkkatyöstä yrittäjäksi. Silloinkin Turun AKK oli kuvioissa mukana: tuolloin Nina halusi kehittää palkkahallinnon osaamista ja opiskeli Taloushallinnon ammattitutkinnon. ”Turun AKK oli tärkeä silloin ja on nytkin – ympyrä tavallaan sulkeutui”. Tällä […]

  • Perhepäivähoitaja ja lapsia leikkimässä puukuutioilla

    6.10.2023 Opiskelijatarinat

    Perhepäivähoitajan koulutus työn ohessa

    Pitkän uran matkailualalla tehnyt Sari  57, sairastui harvinaiseen sairauteen ja joutui tekemään alanvaihdoksen. Matkailualan epäsäännöliset työajat eivät enää sopineet uuteen elämäntilanteeseen. Nyt Sari työskentelee monikulttuurisessa päiväkodissa. Hän opiskeli työn ohessa oppisopimuksella kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon, jossa hän suuntautui perhepäivähoitajaksi. ”Alä pelkää tarttua uusiin haasteisiin ja vaikka et olisi opiskellut pitkään aikaan, niin koulusta saat aina tukea ja […]

  • Puhtausalan opiskelija ja opettaja

    2.10.2023 Ajankohtaista

    Puhtausala vei sydämen

    Ukrainalainen Yevheniia ei ymmärrä, miksi ihmiset eivät hakeudu puhtausalalle töihin. Kotimaassaan journalistina työskennellyt Yevheniia on ihastunut alaan ja näkee itsensä siellä myös tulevaisuudessa. Turun AKK:ssa aloitettiin tammikuussa 2023 englanninkielinen puhtausalan koulutus (Further Vocational Qualification in Cleaning and Property Services), josta Yevheniia on ensimmäinen valmistunut opiskelija. Hän tuli Suomeen maaliskuussa 2022 ja työllistyi puhtausalalle laivasiivoukseen kahdessa […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun