Opiskelijatarinat

Koulutus vahvisti esimiestaitoja

Taru Lehtonen 2.9.2021

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin (VSSHP) kuuluva TYKS eli Turun yliopistollinen keskussairaala on aina suhtautunut positiivisesti työntekijöidensä kouluttautumiseen. Ei siis ole ihme, että esimies kannusti myös laitoshuoltajana työskentelevää Saila Lindströmiä hakeutumaan Lähiesimiestyön ammattitutkinto-opintoihin Turun AKK:hon.

Matkailualan jo aiemmin puhdistuspalvelualaan vaihtanut Saila oli opiskellut laitoshuoltajaksi oppisopimuksella, joten opiskelu itsessään ei ollut vieras ajatus. Vaikka opinnot tällä kertaa tapahtuivatkin omalla ajalla, hän tarttui haasteeseen.

”Opiskelu vei jonkunkin verran vapaa-aikaani ja varsinkin näyttöjen suunnittelu oli melko työlästä. Koronakin sotki lähiopetusta ja kun materiaaleja tuli sähköpostilla, niihin tutustuminen kieltämättä venyi. Pelkkä materiaalin lukeminen ilman opettajan antamaa asiaa syventävää lähiopetusta ei ole sama, joten osa aiheista jäi melko pintapuolisiksi. Onneksi pääsimme ennen näyttöjäni hetkeksi takaisin lähiopetukseen, silloin sai taas paremmin kiinni opinnoista. Ja näytöt sain suorittaa työajalla”, Saila kertoo.

Koska TYKS on opetussairaala, on opiskelijoiden ohjaus monille työntekijöille tuttua hommaa. Sailaa luotsasi Päivi Rantanen, joka työskentelee TYKSissä palveluohjaajana, suomeksi sanottuna siivoustyön ohjaajana.

”Lähiesimiestutkinnon suorittajaa tuli ohjattua ensimmäistä kertaa, joten tiedot tutkinnon sisällöstä ja arvioinnin kriteereistä sain Sailalta. Pidän opiskelijoiden ohjaamista mielekkäänä tehtävänä. Tukea ohjaamiseen sain kollegoiltani, sillä meillä VSSHP:ssa on viimeiset 10 vuotta opiskellut mm. laitoshuoltajan ammattitutkinnon suorittajia non-stoppina. Ohjaustyö on siis tuttua monille eri ammattiryhmillemme talossa. Opiskelijoiden oppimis- ja osaamistasosta riippuen ohjaaminen voi toisinaan olla haastavaakin”, Päivi valaisee.

Välillä Saila (oik.) ja Päivi ehtivät myös istumaan saman pöydän ääreen ja pohtimaan asioita yhdessä.

Sailaa Päivi piti helppona ohjattavana, koska tällä oli jo kokemusta työnjohtotiimissä työskentelystä toimittuaan sijaisena eri rooleissa. Erilaisia tietoja ja taitoja oli siis jo hallussa.

”Olen päässyt tekemään palveluohjaajan sijaisuutta. VSSHP:ssa kyseistä työtehtävää voi suorittaa lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittaneet. Siinä yhteydessä olen harjoittanut oppilaitoksessa opittuja tietoja ja taitoja. Olen saanut positiivista palautetta esimiestaidoistani, mikä tietysti ilahduttaa. Koen myös itse kehittyneeni esimiehenä ja saaneeni rohkeutta esimiehenä toimimiseen”, Saila kertoo.

Saila on ohjaajana toimineen Päivin rooliin erittäin tyytyväinen ja kokee saaneensa aina vastauksen kysymyksiin, kun sellaisia on eteen tullut. Välillä he pähkäilivät asioita yhdessä.

”Opettajan panokseen olen myös tyytyväinen. Häneen sai aina olla yhteydessä, kun ilmeni jotain kysyttävää. Hän myös sopivasti patisti eteenpäin näyttöjen suorittamisessa, jotta valmistuisin sovitussa aikataulussa. Iso tuki ja turva”, kehuu Saila.

Työnantajan suhtautuminen henkilöstön kouluttautumiseen on luonnollisesti myös vaikuttanut positiivisesti ja kannustavasti opintoihin. Tämän vahvistavat molemmat naiset.

”VSSHP on suuri työnantaja ja täällä asiat toimivat hyvin. Eri työtehtäviä pääsee harjoittamaan monipuolisesti vaihtelevissa ympäristöissä ja myös omaehtoiseen opiskeluun kannustetaan. Käytössä on viimeisimmän tiedon mukaiset toimintatavat sekä perehdytyskäytänteet. Omalla osa-alueellamme eli siivouksessa käytettävät välineet, koneet ja aineet ovat ajantasaisia ja laadukkaita. Kaikki osatekijät lisäävät potilas- ja henkilöstöturvallisuutta ja ainakin omalta osaltamme koemme tekevämme erittäin tärkeää työtä”, kertovat molemmat kuin yhdestä suusta.

Päivi jatkaa vielä työnantajansa kehumista:
”Koulutettu henkilökunta on yrityksen voimavara ja hyödyt ovat tietenkin kiistattomat. Jokainen yritys tahtoo ammattitaitoisen henkilökunnan, jolloin kaikki ovat tyytyväisiä, sekä asiakkaat että työntekijät.”

Saila on samoilla linjoilla ja kannustaakin siksi kouluttautumaan, oli ala sitten mikä tahansa.

”Ensinnäkin voin suositella lähiesimieskoulutusta muillekin, joita esimiestyö kiinnostaa. Tutkinto vastasi odotuksiani ja oli osittain jopa laajempi kuin osasin odottaa. Kysyi tietysti viitseliäisyyttä, mutta ei kaduta”, Saila lopettaa ja palaa takaisin työnsä touhuun.

Taru Lehtonen

Olen Turun AKK:n markkinointisuunnittelija. Olen onnellisimmillani, kun saan multitaskata ja loihtia visuaalisia ratkaisuja työkäyttöön sekä kirjoittaa. Vapaa-ajalla minut löytää varmimmin lenkiltä koirani kanssa, mutta kulutan vapaa-aikaani myös virkaten, kutoen ja musiikkia sekä äänikirjoja kuunnellen. Uusin kiinnostuksen kohde on retkeily ja vaeltaminen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 23.10.2018 Yritystarinat

    Suomen Nosturikoulutus osaksi Turun Aikuiskoulutussäätiön toimintaa

    Suomen Nosturikoulutus Oy on vuonna 2011 perustettu nostoalan koulutusyritys, jonka toiminta siirtyy Turun Aikuiskoulutussäätiölle liiketoimintasiirtona 1.1.2019 alkaen. Ensi vuoden alusta alkaen voi opiskella kokonaan uuden ammatin, suorittaa tutkinnon olemassa olevan ammattitaidon tueksi tai laajentaa omaa osaamista seuraavien koulutusten avulla: • Ajoneuvonosturin kuljettajakoulutus • Torninosturin kuljettajakoulutus • Satamanosturin kuljettajakoulutus/lastinkäsittely • Kuormausnosturikoulutus • Nostotyönvalvoja. Koulutuksiin voivat hakeutua […]

  • 28.2.2024 Opiskelijatarinat

    Liiketoiminnan opinnoista osaamista monelle alalle

    Liiketoiminnan ammattitutkintoa opiskeleva, Kosovosta kotoisin oleva Marigona Bajrami, on löytänyt opintojen aikana itsestään myös yrittäjän. Räätälöityjä uima- ja porealtaita myyvässä yrityksessä työharjoittelussa ollessaan hän on perustanut siskonsa kanssa vastaavan yrityksen Kosovoon, missä sisko edelleen asuu. Marigona tuli Suomeen 6 vuotta sitten. Kotimaastaan hänellä on plakkarissa pankki- ja finanssialalle suuntautunut, kauppakorkeakoulutututkintoa vastaava koulutus. Koulutuksensa jälkeen hän […]

  • 19.3.2024 Ajankohtaista

    Turun AKK:lle erinomaiset arvosanat työelämäyhteistyöstä

    Työelämäkumppanimme arvioivat Turun AKK:n onnistumista työelämäyhteistyössä OKM:n ja OPH:n toteuttamissa työpaikkaohjaaja- ja työpaikkakyselyssä. Jokaisessa kyselyyn vastanneessa yrityksessä on ollut Turun AKK:n oppisopimus- tai koulutussopimusopiskelija.  Kyselyissä arvioinnin kohteena on koulutuksen järjestäjän toiminta. Työelämän mielipiteitä on tärkeää kuulla ja palautteen tarkoituksena on seurata ammatillisen koulutuksen laatua sekä kehittää toimintaa ammatillisissa oppilaitoksissa. Työpaikkaohjaajat antoivat Turun AKK:lle arvosanaksi 4,6/5 Vastuulliset […]

  • 10.2.2022 Blogi

    Työelämän tyytyväisyys on ratkaisevan tärkeää ammatillisille oppilaitoksille

    Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Turun Sanomissa 10.2.2022   Ammatillisen koulutuksen rahoitus perustuu jo lähes kolmannekseltaan oppilaitoksen suorituksiin ja onnistumisiin. Perusrahoituksen lisäksi vuosittain jaettavaan rahoitukseen vaikuttavat oppilaitoksessa suoritetut tutkinnot ja tutkinnon osat sekä opiskelijoiden työllistyminen, jatko-opinnot ja opiskelija- ja työelämäpalaute. Nyt helmikuussa ammatillisten oppilaitosten työelämän sopimuskumppanit koulutus- ja oppisopimuksissa saavat ensimmäistä kertaa vastattavakseen valtakunnallisen […]

  • Varaosamyyjä etsii koneelta osia.

    2.9.2022 Blogi

    Moni vaihtaa alaa varaosamyyjäksi

    Turun AKK:n autopuolella käy kova kuhina. Automekaanikko- ja varaosamyyjäopiskelijat ovat työn touhussa saapuessani tekemään haastattelua. Varaosamyyjien opettaja Roni Pylkkänen tulee vastaan ja kertoo, että nyt on kiire! Halli on täynnä autoja ja uusille varaosille on tarvetta. Opiskelijat Kari ja Anni etsivätkin kuumeisesti varaosia ajoneuvoon, johon asiakas on aiemmin laittanut paljon rahaa kiinni, mutta haluaa nyt […]

  • 30.6.2020 Blogi

    Opiskele verkossa sähköasennusmestariksi

    Verkko-opinnot mahdollistavat opiskelun mistä tahansa, oman aikataulun mukaan Turun AKK:n sähköalalla aloitettiin keväällä 2020 pilottiprojekti, joka tarjosi mahdollisuuden opiskella verkko-opintoina sähköasennusmestariksi, eli sähkö- ja automaatioalan erikoisammattitutkinnon. Vastaavaa toteutusta ei ole ollut Suomessa tarjolla, joten projekti oli ainutlaatuinen. Verkko-opinnot mahdollistavat osallistumisen mistä päin Suomea tahansa ja koulutuksessa onkin nyt opiskelijoita Hangosta Inariin. Opetus, ohjaus ja arviointi […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun