Naiset tekniikkaan, kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon osa, työvoimakoulutus

Koulutusaika

01.04.2019 – 30.09.2019

Haku päättyy

04.03.2019

Hae koulutukseen

Tavoite

Tavoitteena on suorittaa koulutuksen aikana osa valmistustyötehtävissä toimiminen kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnosta. Opiskelija osoittaa ammattitaitonsa näytössä valmistamalla valmistuskuvien ja helpohkojen laatuvaatimuksien mukaiset yksinkertaiset, mutta monipuolisesti eri työvaiheita sisältävät kappaleet, sekä tekemällä niistä mittauspöytäkirjat ja arvioimalla kappaleiden valmistamisen tarkoituksenmukaisuutta NC-koneella.

Kohderyhmä

Koulutus on tarkoitettu työttömille tai työttömyysuhan alaisille, alasta kiinnostuneille ja soveltuville naisille. Muutkin hakijat otetaan huomioon. Hakijalla ei tarvitse olla alan aiempaa koulutusta tai työkokemusta. Valinnoissa huomioidaan erityisesti esim. Teknisen URAvalmennuksen tai muun vastaavan valmennuksen käyneet hakijat.

Sisältö

Tutkinnon osa valmistustyötehtävissä toimimisen suorittaja osaa:
· käyttää valmistustöissä konepiirustuksia, käsityökaluja, konepajamittavälineitä ja eri materiaaleja
· tehdä hionta-, leikkaus- ja katkaisutyöt
· koneistaa yksinkertaisia kappaleita sorvaamalla, jyrsimällä ja poraamalla
· tehdä mekaanisia levyliitoksia, lankahitsata ja polttoleikata käsin
· NC-tekniikan perusteet ja käyttää yksinkertaisia NC-ohjelmia
· noudattaa työelämän toimintatapoja ja valmistustyötehtävien työturvallisuusvaatimuksia

Lisäksi koulutukseen sisältyy työelämän lupakorttikoulutuksia.

Toteutus

Koulutus toteutetaan henkilökohtaisen koulutussuunnitelman mukaisesti monimuoto-opiskeluna, joka sisältää sekä lähiopetusta että ohjattua etä- ja verkko-opiskelua. Koulutus järjestetään Artukaisten toimipaikassa, Artukaistentie 13, Turku.

Haku

Koulutukseen haetaan sähköisesti osoitteessa www.te-palvelut.fi. jKoulutuksen numero on 681808. Valintojen etenemistä voi seurata www.te-palvelut.fi -sivujen Oma asiointi verkkopalvelun kautta. Hakuajan päättymisen jälkeen voit käydä tarkistamassa mahdollisen valintahaastattelun tarkemman ajan ja paikan palvelun kautta.
Alla olevasta hae koulutukseen -linkistä ohjaudut suoraan TE-palveluiden sivuille.

Hinta

Työvoimakoulutus on opiskelijalle maksuton. Erikseen maksettavia ovat työelämän lupakortit (esim. ensiapukortti, työturvallisuuskortti, tulityökortti, trukkikortti). Kortit maksavat 10-20 €/kortti.

Lisätietoja

Lisätietoja antaa opettaja Tapio Häkkinen, p. 040 765 2578, tapio.hakkinen@turunakk.fi ja
koulutusassistentti Tarja Stanley, p. 040 714 1893, tarja.stanley@turunakk.fi

Lisätietoja hakeutumisesta sekä taloudellisista tuista antaa Koulutusneuvonta p. 0295 020 702, koulutusneuvonta@te-toimisto.fi

Hae koulutukseen