Skip to main content

Uutta ammatillista koulutusta on kohta toteutettu suomen niemellä jo kaksi kuukautta. Rivakasti läpi vedetty lakiuudistus on herättänyt resonointia monelta laidalta.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan suurin haaste on vanhasta poisoppiminen. Vanhat toimintamallit ovat juurtuneet syvälle. Vanhaan on turvallista ja helppo nojata, ja juuripa siksi uuden vertailu vanhaan ei ole millään muotoa järkevää. Se ei vie eteenpäin.

Ammatillisten tutkintojen tarkoituksena on kohottaa ja ylläpitää suomalaisten ammatillista osaamista ja työllisyyttä, kehittää työ- ja elinkeinoelämää, antaa valmiuksia yrittäjyyteen ja työ- ja toimintakyvyn jatkuvaan ylläpitoon sekä tukea elinikäistä oppimista ja ammatillista kasvua.

Tähän tavoitteeseen pyritään työ- ja elinkeinoelämän kanssa tukemalla opiskelijoiden kehitystä hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi yhteiskunnan jäseniksi sekä antamalla heille jatko-opintovalmiuksien ja jatkuvan kehittymisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja.

Yhteistyö ja ovien avaaminen ammatillisessa koulutuksessa saavat uudet konstit kukkimaan. Mieluummin outthebox kuin inthebox.

Me vanhat ns. aikuiskoulutusorganisaatiot olemme toteuttaneet tutkintoja jo vuosikymmenet yhteistyössä työelämän kanssa. Oppiminen on toteutettu pääosin työpaikoilla ja osaaminen on näytetty työelämän aidoissa työtehtävissä. Nämä yhteydet ja kumppanuudet siivittävät edelleen toimintaamme, mutta entistä terävämmin suunnitellusti.

Tilanne on eri ns. vanhalla nuorisopuolella, jossa konstipussi pursuaa tässä mielessä. Oppimisen ja näyttöjen siirtäminen työelämään, ei ole helppo juttu. Mutta yhteistyöllä ja kumppanuuksilla siitäkin selvitään.

Työelämän toimijat, järjestöt ja yrittäjät ovat kanssamme samassa boxissa. Opiskelijoiden osaaminen ja ammattitaito ammatillisessa koulutuksessa syntyvät yhdessä työelämän kanssa. Vain siten saadaan positiivista vetovoima ammatilliselle koulutukselle, ja entistä osaavampia työelämän tekijöitä.

Osku Laukkanen

Olen Turun AKK:n pedagoginen rehtori. Saan siis työskennellä opetuksen ja oppimisen ihmeellisissä maailmoissa. Opetuksen laatu ja käytännöt sekä oppimisen erilaiset tavat pitävät päiväni mielenkiintoisina. Oma opettajuuteni alkoi Turun AKK:ssa 1996 ohjaavan opettajan töistä. Olen viihtynyt talossa muun muassa siksi, että työ on aina ollut haastavaa ja kehittämisen ideoille on aina annettu tilaa. Tykkään liikkumisesta ja matkustelusta. Freelance-urheilutoimittajana minua innostaa myös penkkiurheilu. Muun muassa Arsenal ja Vancouver Canucks ovat suosikkijoukkueitani.