Arviointi, todistukset ja palautteet

Opetushallituksen julkaisemat tutkinnon perusteet määrittelevät kussakin tutkinnossa vaadittavat ammattitaitovaatimukset.

Opintojen aikana osaamistasi eli tietojasi ja taitojasi arvioidaan arvosanoilla. Sen lisäksi saat sanallista palautetta, jonka tavoitteena on ohjata ja kannustaa sinua eteenpäin. Myös itsearviointi on tärkeää, jotta opit arvioimaan omaa osamistasi ja toimintaasi.

Myös työpaikalla tapahtuvaa oppimista arvioidaan. Työpaikalla tapahtuvasta arvioinnista vastaa työpaikan nimeämä työpaikkaohjaaja.

Tutustu tutkintojen perusteisiin

Opiskelija ja ohjaaja.

Osaamisen osoittaminen

Turun AKK:ssa tutkinnot suoritetaan näytöillä eli ammattitaito osoitetaan aidoissa työtehtävissä työpaikoilla. Näytöllä opiskelija osoittaa käytännön työtehtäviä tekemällä, miten hyvin hän on saavuttanut tutkinnon perusteissa määritellyn keskeisen ammattitaidon tai osaamisen. Näyttöjärjestelmä on joustava. Siksi se sopii hyvin aikuisena opiskelevalle.

Tarvittava ammattitaito hankitaan osallistumalla koulutukseen. Tutkinnon kannalta ei kuitenkaan ole merkitystä, onko osaaminen hankittu opiskelemalla vai esimerkiksi työssä harjaantumalla. Tutkinnon suorittaminen voi olla mahdollista jopa kokonaan ilman opiskelua, kunhan osaamista on vain riittävästi. Näissä tapauksissa voi osallistua suoraan näyttöön.

Osaamisen arviointi

Osaamistasi arvioidaan esimerkiksi kokeen, testin, tehtävien tai näytön perusteella. Arvioinnissa käytetään yhteisiä arviointikriteerejä.

Kun arviointi on valmis, arvosanasi kirjataan Studentaan. Huomaa, että aikuisena opiskelijana sinun täytyy itse seurata arvosanojasi Studentasta.

Turun AKK:ssa arvosanat annetaan

  • perustutkinnoissa asteikolla 1–5
  • ammatti- tai erikoisammattitutkinnoissa hyväksytty–hylätty.

Saat arvosanasi sen mukaan, kuinka hyvin osaamisesi vastaa tutkinnon eri osa-alueiden osaamistavoitteita. Osaamistavoitteet kuvaavat sitä, mitä eri asioita sinun täytyy oppia ja osata. Jokaisella osa-alueella on omat osaamistavoitteensa.

Arvioijat

Arvioijat arvioivat näytön ja varmistavat, että kaikki vaadittava osaaminen on näytetty. Arvioijista toinen on työelämän edustaja ja toinen on opettaja. Opiskelija ei osallistu arviointikeskusteluun, jossa arvioijat yhdessä tekevät päätöksen osaamisen arvioinnista.

Perustutkinnon yhteisten tutkintojen osat eli YTOt arvioi opettaja.

Arvioinnin tarkistaminen ja oikaisu

Jos olet tyytymätön saamaasi arvosanaan, voit pyytää arvioinnin tarkistamista arvioijilta. Kun olet saanut vastauksen arvioinnin tarkistamispyyntöösi, voit halutessasi pyytää siihen arvioinnin oikaisua työelämätoimikunnalta.

Kun pyydät tarkistamista ja oikaisua, huomioi nämä asiat:

  • Osoita arvioinnin tarkistuspyyntö arvioijillesi, lähetä se arvioinnissa arvioijana olleelle opettajalle. Mahdollisen oikaisupyynnön voit tehdä tarkistuspyyntöösi annetussa päätöksessä ohjeistetulla tavalla.
  • Pyydä tarkistamista ja oikaisua kirjallisesti eli esimerkiksi sähköpostilla.
  • Pyydä tarkistamista ja oikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun arvosana tai päätös on kirjattu Studentaan. Myöhemmin tarkistusta tai oikaisua ei voi pyytää.

Opiskelija voi pyytää arvioijilta (ATO) / arvioijalta (YTO) kirjallisesti arvioinnin tarkistamista 14 päivän kuluessa siitä, kun hänellä on ollut tilaisuus saada arvioinnin tulokset. Opiskelija voi pyytää ao. työelämätoimikunnalta kirjallisesti oikaisua saamaansa arvioinnin tarkistamista koskevaan päätökseen 14 päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut sen tietoonsa.

Opiskelijan velvollisuutena on seurata opintojensa etenemistä (opintosuoritukset, arvosanat) Studentan opiskelijaliittymästä.

Opiskelijan katsotaan saaneen tiedon arvioinnista 14. päivänä siitä, kun arvioija on tallentanut päätöksen Studentaan.

Näytön uusiminen ja arvosanan korottaminen

Jos olet saanut arvosanaksi ”hylätty”, sinulla on mahdollisuus näytön uusimiseen. Tarvittaessa voit korottaa myös hyväksyttyä arvosanaa.

Sinulta voidaan periä maksu, jos korotus koskee todistukseen jo merkittyä arvosanaa.

Tutkintotodistus

  • Tutkintotodistuksen saa, kun on suorittanut tutkinnon kokonaan hyväksytysti.
  • Todistuksen tutkinnon osien suorittamisesta saa, kun HOKSiin sovittu tavoite tutkinnon osasta on suoritettu tai jos opiskelija eroaa tai hänet erotetaan koulutuksesta.
  • Perustutkinnon todistuksen liitteeksi annetaan ote opintosuoritusote.
  • TUVA-koulutuksen todistuksen saa, kun on suorittanut koulutuksen kokonaan hyväksytysti.
  • Todistuksen suoritetuista TUVA-koulutuksen osista saa, jos opiskelija eroaa tai hänet erotetaan koulutuksesta.
  • Todistuksen tutkinnon osien suorittamisesta ja suoritetuista TUVA-koulutuksen osista saa pyydettäessä koulutusassistentilta.
  • Todistuksen koulutukseen osallistumisesta saa pyydettäessä koulutusassistentilta (opintosuoritusote).
  • Voit tilata ja ladata myös itsellesi sähköisesti allekirjoitetun ajantasaisen opiskelutodistuksen ja väliaikaisen opintosuoritusotteen opintosuorituksistasi Studyo Oy:n Atomi-palvelusta.

Todistus päivätään viimeisen tutkinnonosan arviointipäivämäärälle.

Mikäli olet kadottanut todistuksesi, voit pyytää uutta. Todistuskopion hinta on 35 €.

Todistuskopion pyytäneelle ilmoitetaan, kun todistus on noudettavissa henkilökohtaisesti Turun AKK:n tiloista. Hakutilanteessa hakijan on todistettava henkilöllisyytensä.

Sähköinen todistus

Turun AKK:ssa on on käytössä sähköiset todistukset. Ammatillisten tutkintotodistusten sähköinen allekirjoitus toteutetaan Digi- ja väestötietoviraston varmenteella. Varmenne on vahvin mahdollinen ja se hyväksytään koko EU:n alueella.

Miten saat sähköisen tutkintotodistuksen?

  • Valmistumisesi jälkeen saat sähköpostiisi todistuksen latauslinkin.
  • Linkki on voimassa 30 vuorokautta valmistumispäivästäsi.
  • Lataa ja tallenna todistus useampaan turvalliseen sijaintiin!
  • Jos linkki on ehtinyt vanhentua tai et ole saanut viestiä, pyydä uusi linkki koulutuksesi koulutusassistentilta.
  • Mikäli linkki ei jostain syystä toimi, ja sinulla on Turun AKK:n käyttäjätunnus, voit ladata todistuksen myös Studyo Oy:n Atomi-palvelusta 30 vuorokauden ajan valmistumispäivästäsi.

Sähköisen todistuksen säilyttäminen, käyttäminen ja paperikopio

Sähköinen todistus on alkuperäinen todistuksesi. Voit kopioida ja tallentaa sähköisen todistuksesi useaan sijaintiin ja lähettää sitä edelleen esim. työhakemuksen liitteenä.

Älä muokkaa sähköistä todistustasi! Muokkaaminen rikkoo sähköisen varmenteen. Älä avaa todistustasi esimerkiksi Wordin muokkaustilassa.
Todistuksen paperinen kopio ei ole virallinen tutkintotodistus.

Jos tarvitset paperisen oikeaksi todistetun jäljennöksen todistuksestasi (esim. jos haet ulkomaille töihin tai opiskelemaan), voit pyytää kopion varmentamista todistuspyyntölomakkeella.

Opiskelutodistus ja opintosuoritusote

Voit tilata ja ladata itsellesi sähköisesti allekirjoitetun ajantasaisen opiskelutodistuksen ja väliaikaisen opintosuoritusotteen opintosuorituksistasi Studyo Oy:n Atomi-palvelusta.

Tallenna tarvitsemasi dokumentti tai dokumentit omiin tiedostoihisi, josta voit liittää dokumentin esimerkiksi sähköpostiin, Kelan sähköiseen asiointipalveluun tai tulostaa.

Opiskelijapalautteet

Kaikki Turun AKK:n opiskelijat voivat antaa palautetta opiskelusta ja Turun AKK:n toiminnasta. Palautetta annetaan esimerkiksi vastaamalla erilaisiin palautekyselyihin. On tärkeää, että vastaat kyselyihin, sillä niiden avulla kehitetään Turun AKK:n toimintaa.

Palautekyselyjä ovat esimerkiksi

  • Opetushallituksen keräämä opiskelijapalaute (aloituskysely ja päättökysely). Se on valtakunnallinen eli koko Suomen laajuinen palautekysely. Opiskelijapalaute kysytään tutkinto-opiskelijoilta, joilla on tavoitteena koko tutkinto tai tutkinnon osa, ensimmäisen kerran aloitusvaiheessa ja toisen kerran opintojen päätyttyä. Opetushallitus lähettää sähköpostilla opiskelijalle linkin, jonka kautta pääsee vastaamaan kyselyyn.
  • Lyhytkoulutus-palaute. Lyhytkoulutus-palautetta voivat antaa ne opiskelijat, jotka osallistuvat lyhytkoulutuksiin tai erilaisiin kortti- tai sertifikaattikoulutuksiin.
  • Työelämäpalaute. Turun AKK kysyy palautetta myös koulutus- ja oppisopimusjaksojen työpaikoilta ja työpaikkaohjaajilta. Työelämäpalautteella kerätään palautetta esimerkiksi yhteistyöstä Turun AKK:n kanssa sekä muusta Turun AKK:n toiminnasta.

Turun AKK voi pyytää palautetta opiskelusta myös muilla kyselyillä. Ja on tärkeää, että annat palautetta opinnoistasi tarvittaessa aina myös omalle opettajallesi ja opinto-ohjaajallesi, ja tarvittaessa myös koulutuspäällikölle tai apulaisrehtorille.

Lähihoitajan tutkinnon suorittaneiden rekisteröityminen Lupa- ja valvontavirastoon

Valmistuitko lähihoitajaksi? Tiesitkö, että voit rekisteröityä sekä sosiaali- että terveydenhuollon puolelle?

Lupa- ja valvontavirasto suositteleekin, että rekisteröidyt kumpaankin heti, kun olet valmistunut.

Rekisteröitymistä varten sinun tulee tehdä hakemus. Hakemuksen voit tehdä valmistumisen jälkeen helposti Lupa- ja valvontaviraston sähköisessä asiointipalvelussa.

Ohjeet rekisteröitymiseen ja lisätietoja löydät Lupa- ja valvontaviraston sivuilta.

Huomioithan, että hakeminen on maksullista. Päätös toimitetaan asiointitilillesi, jos annat suostumuksen sähköiseen tiedonantoon. Muista myös tallentaa päätös itsellesi.

Siirry takaisin sivun alkuun