Päihteiden käytön ehkäiseminen

Ennaltaehkäisevällä päihdetyöllä on merkitystä.

Oppilaitoksen yhteisöllisyyttä edistämällä voidaan tukea opiskelijoiden päihteettömyyttä. Myös ryhmäytymisellä ja hyvinvointiin liittyvillä toimilla ja tapahtumilla edistetään yhteisiä tavoitteita.

Ennaltaehkäisevää työtä tehdään myös Turun AKK:n opiskelijahuoltoryhmässä ja opiskelijakunnassa. Myös opintoihin, esimerkiksi perustutkintojen yhteisiin tutkinnon osiin, sisältyy terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä sisältöjä.
Ennaltaehkäisevää päihdetyötä tehdään tiiviissä yhteistyössä oppilaitoksen johdon, opiskelijakunnan ja opiskelijahuollon kanssa. Turun AKK:n henkilöstöön kuuluva osallistuu ennaltaehkäisevään työhön mahdollisuuksien mukaan.

Jokainen, joka on huolissaan opiskelijan mahdollisesta päihteiden käytöstä, ottaa asian puheeksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Opetus- ja ohjaushenkilöstö sekä opiskelijahuollon henkilöstö (opinto-ohjaajat, terveydenhoitaja, kuraattori ja psykologi) ovat avainasemassa havainnoimaan mahdollisia väärinkäytöksiä ja viemään asioita eteenpäin ja ohjaamaan opiskelijoita tukitoimien piiriin. Tukea ja ohjeita voi näissä tilanteissa kysyä esim. pedagogiselta rehtorilta.
Nikotiinittomuuden edistämiseen kuuluu myös tupakoinnin, nuuskaamisen tai niiden kaltaisten tuotteiden aloittamisen ehkäisy ja tuotteiden käytön lopettamisen tukeminen. Opiskelijoille kerrotaan, että tukea tupakkatuotteiden käytön lopettamiseen saa tarvittaessa terveydenhoitajalta.

Päihdeongelmien varhainen tunnistaminen ja niihin puuttuminen ehkäisee vakavampien ongelmien syntymistä tai helpotta jo alkavista ongelmista selviytymistä silloin, kun päihteen käyttäjällä itsellään on vielä hyvin voimavaroja muuttaa käyttötapaansa.

Opiskelijaterveydenhuollossa päihteiden käyttöä kartoitetaan ja se otetaan puheeksi myös terveystarkastuksissa ja vastaanotoilla.

Kuraattorin ja psykologin vastaanotolla päihteet ja niihin liittyvät riskit otetaan puheeksi osana perustutkinto opiskelijan elämäntilanteen kartoitusta. Mikäli tarvetta ilmenee, opiskelija ohjataan kunnallisten päihdepalvelujen piiriin.

Päihteiden käyttö

Päihteiksi luokitellaan alkoholi, huumeet, huumaustarkoituksessa käytetyt lääkkeet ja tekniset liuottimet sekä tupakkatuotteet (tupakka, nuuska, sähkösavuke).

Alkoholi

Alkoholi vaikuttaa jo pieninä annoksina keskushermoston toimintaan heikentäen kaikkien toimintojen kontrollia. Alkoholin käyttö voi näkyä mm. seuraavasti:

  • aamukrapula eli pahoinvointi
  • väsymys
  • lievä vapina ja tärinä
  • sammaltava puhe
  • alkoholin haju.

Huumeet

Huumeiden käyttö voi näkyä muutoksena olemuksessa ja käyttäytymisessä. Muuta huolta herättävää oireilua voi olla esimerkiksi:

  • käyttäytyminen muuttuu, eristäytyy muista, epäsosiaalinen käyttäytyminen
  • poissaolot ja heikentynyt koulumenestys
  • poikkeuksellinen väsymys, uupumus tai sekavuus
  • ylienergisyys, levottomuus, unettomuus
  • ruokahaluttomuus, painonlasku, poikkeava hikoilu
  • imelä, makea savuntuoksu vaatteissa ja hiuksissa
  • pitempään jatkunut polttelu voi ilmetä silmien punoituksena ja valonarkuutena, jatkuvana yskänä sekä suun ja nielun kuivumisena
  • pupillien koon muutokset.

Päihteiden käyttöön puuttuminen

Jos Turun AKK:n henkilökunnalla herää huoli opiskelijan alkoholin tai huumaavien aineiden käytöstä, asia voidaan ottaa välittömästi puheeksi hänen kanssaan. Puheeksioton tekee vastuuopettaja tai hänen poissa ollessaan joku muu Turun AKK:n opetus- tai ohjaushenkilöstöön kuuluva henkilö. Avoin, suora ja kunnioittava huolen ilmaiseminen viestittää opiskelijalle välittämistä.

Opiskelijalta voi kysyä suoraan hänen päihteiden käytöstään ja kertoa, minkä takia huoli on herännyt. Jos on tarpeen arvioida opiskelijan työkykyä sillä hetkellä, mukaan pyydetään työpariksi toinen opetus- tai henkilökuntaan kuuluva.
Mikäli opiskelijan epäillään olevan päihtyneenä Turun AKK:n oppimisympäristössä, hänet poistetaan välittömästi opetuksesta.

Tilanteen arvioineet henkilöt päättävät yhdessä, voiko täysi-ikäisen opiskelijan lähettää yksin pois oppilaitoksesta vai tuleeko hänet ohjata opiskeluterveydenhuollon tai kiireellisissä tapauksissa terveyskeskuksen päivystykseen. Tilanteen niin vaatiessa myös poliisille voi ilmoittaa.

Tilanteessa mukana olleet Turun AKK:n henkilöstön jäsenet kirjaavat tilanteesta muistion, joka lähetetään koulutuspäällikölle, laatupäällikölle, apulaisrehtorille. Asian käsittely jatkuu tarvittaessa kurinpitomenettelyohjeen mukaisesti. Kurinpitokeinoista tarkemmin erillisessä dokumentissa Kurinpitokeinojen käyttö ja menettelytavat Turun AKK:ssa.*)

Opiskelija ei saa osallistua opetukseen tai työpaikalla tapahtuvaan opiskeluun huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Koulutuksen järjestäjä voi velvoittaa opiskelijan esittämään huumausainetestiä koskevan todistuksen, jos on perusteltua aihetta epäillä, että opiskelija on huumausaineiden vaikutuksen alaisena koulutukseen kuuluvissa käytännön tehtävissä oppilaitoksessa, työpaikalla tai muussa oppimisympäristössä tai että opiskelijalla on riippuvuus huumeista.

Opiskelija ei voi osallistua opetukseen tai työpaikalla tapahtuvaan opiskeluun huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Koulutuksen järjestäjä voi velvoittaa opiskelijan esittämään huumausainetestiä koskevan todistuksen, jos on perusteltua aihetta epäillä, että opiskelija on huumausaineiden vaikutuksen alaisena koulutukseen kuuluvissa käytännön tehtävissä oppilaitoksessa, työpaikalla tai muussa oppimisympäristössä tai että opiskelijalla on riippuvuus huumeista.

Kurinpitokeinoista tarkemmin erillisessä dokumentissa Kurinpitokeinojen käyttö ja menettelytavat Turun AKK:ssa.

Tupakointiin, nuuskamiseen ja sähkötupakan käyttöön puuttuminen

Tupakkalain (549/2016) ja Turun AKK:n järjestyssääntöjen mukaan tupakointi, nuuskan käyttö tai sähkötupakan käyttö on kielletty oppimisympäristöjen sisä- ja ulkotiloissa sekä tonttialueilla.

Oppilaitoksen alueella ja eri oppimisympäristöissä on jokaisen henkilökuntaan kuuluvan mahdollista puuttua tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttöön.

Kurinpitokeinoista tarkemmin erillisessä dokumentissa Kurinpitokeinojen käyttö ja menettelytavat Turun AKK:ssa.

Turun AKK:n oppimisympäristöihin ei saa tuoda eikä opiskelupäivän aikana pitää hallussa sellaista esinettä tai ainetta, jonka hallussapito on laissa kielletty tai jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta, taikka joka erityisesti soveltuu omaisuuden vahingoittamiseen ja jonka hallussapidolle ei ole hyväksyttävää syytä.

Opettajalla ja rehtorilla on oikeus tarkastaa opiskelijan mukana olevat tavarat, opiskelijan hallinnassa olevat säilytystilat ja päällisin puolin hänen vaatteensa, edellä mainitun esineen tai aineen haltuun ottamiseksi. Kaikilla oppilaitoksen henkilökuntaan kuuluvilla on mahdollisuus puuttua asiaan, jos aineiden käyttöä tai hallussapitoa epäillään.

Kurinpitokeinoista tarkemmin erillisessä dokumentissa Kurinpitokeinojen käyttö ja menettelytavat Turun AKK:ssa.

Alkoholi, huumeet ja muut päihteet

Turun AKK:n oppimisympäristöihin ei saa tuoda eikä opiskelupäivän aikana pitää hallussa sellaista esinettä tai ainetta, jonka hallussapito on laissa kielletty tai jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta, taikka joka erityisesti soveltuu omaisuuden vahingoittamiseen ja jonka hallussapidolle ei ole hyväksyttävää syytä.

Opettajalla ja rehtorilla on oikeus tarkastaa opiskelijan mukana olevat tavarat, opiskelijan hallinnassa olevat säilytystilat ja päällisin puolin hänen vaatteensa, edellä mainitun esineen tai aineen haltuun ottamiseksi. Kaikilla oppilaitoksen henkilökuntaan kuuluvilla on mahdollisuus puuttua asiaan, jos aineiden käyttöä tai hallussapitoa epäillään.

Kurinpitokeinoista tarkemmin erillisessä dokumentissa Kurinpitokeinojen käyttö ja menettelytavat Turun AKK:ssa.

Päihteisiin liittyvä lainsäädäntö

Turun AKK:n järjestyssäännöt velvoittavat opiskelijaa noudattamaan päihteitä koskevaa ohjeistusta ja toimimaan ohjeistuksen mukaisella tavalla. Järjestyssäännöt kieltävät alkoholin, huumeiden ja muiden päihdyttävien aineiden hallussapidon, käyttämisen ja välittämisen sekä niiden vaikutuksen alaisena esiintymisen.

Opiskeluun osallistuvalla tulee olla oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön (laki ammatillisesta koulutuksesta 531/2017). Työpaikalla tapatuvan oppimisen osalta myös työnantajilla ja työntekijöillä on oikeus turvalliseen työympäristöön (työturvallisuuslaki 738/2002). Sora-lainsäädäntö on myös huomioitava tiettyjen tutkintojen osalta. Säädösten (531/2017) tavoitteena on parantaa turvallisuutta koulutuksessa ja työelämässä sekä lisätä koulutuksen järjestäjän mahdollisuuksia puuttua opiskelijan alalle soveltumattomuuteen. Säädöksillä varmistetaan myös opiskelijan oikeusturva.

Salassapitosäädökset

Salassapitosäädöksiä tulkittaessa tulee pohtia, mitä suojellaan ja asetetaanko salassapito opiskelijan avunsaannin ja jatkohoidon edelle. Oppilaitoksen henkilökunnalla on velvollisuus ilmoittaa salassapidon estämättä opiskelijaan liittyvä tarvittava tieto tilanteen kartoittamiseksi kuraattorille tai terveydenhoitajalle. Oppilaitoksen henkilökunnalla on ensijainen vastuu oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista.

 

 

Siirry takaisin sivun alkuun