Blogi

Työsuhde päättyy – mitä sitten?

Heidi Jaarinen 26.10.2020

Kun työsuhde päättyy, on se aina elämää mullistava asia. Ei kai ihme, sillä työ kuitenkin määrittää ison osan arjestamme. Työsuhteen päättymisestä voi seurata myös kriisi, joka nostaa mahdollisesti katkeria ja vihanmakuisiakin tunteita pintaan. Vuosikausien uurastus työnantajan eteen ja tässäkö kiitos siitä kaikesta? Luonnollinen reaktio tuossa tilanteessa, mutta työelämä menee eteenpäin ja yritykset joutuvat tekemään tiukkojakin päätöksiä uuden edessä ja luopumaan hyvistäkin työntekijöistä.

Tässä kohtaa joku jää lepäämään laakereilleen, onhan sitä tullut rehkittyä töissä jo kyllin pitkään, joten nyt voi levähtää. Toki pieni tauko on paikallaan, mutta työvuosia saattaa olla vielä paljonkin jäljellä ja jokainen kuukausi työttömyyttä vaikeuttaa tulevaa työllistymistä. Olen kuullut usean työnhaun ammattilaisen sanovan, että jopa jo kolmen kuukauden ns. joutilaisuus ansioluettelossa saattaa herättää kysymysmerkkejä työnantajassa, saati jos työttömyys on jatkunut vieläkin pidempään. Mitä olet tehnyt tuon ajan?

”Olen etsinyt töitä”, on varmasti suurimman osan vastaus tähän kysymykseen, mutta riittääkö se? Miten erottua massasta? Eikö olisi hienoa kertoa, että olet aktiivisesti kehittänyt ammatillista osaamistasi ja suorittanut esimerkiksi uuden tutkinnon tai tutkinnon osan ja, että osaamisesi on nyt laajempaa ja tämän päivän tasolla aiempaan työsuhteeseesi verrattuna. En usko, että yksikään työnantaja ei arvostasi tuoretta osaamista ja halua kehittää osaamistaan.

Jos olet ollut pitkään työelämässä, olet jo tässä kohtaa saattanut kerätä hieman kierroksia. En kai minä nyt enää tässä iässä lähde opiskelemaan! Usko pois, näin ajattelee moni muukin. Tässäkin asiassa on kuitenkin aika tulla tähän päivään, sillä ammatillinen koulutus on kokenut valtavan muutoksen sitten niiden vuosikymmenten takaisten koulumuistojen. Tänä päivänä ammatillisen koulutuksen tavoitteena on saada opiskelija töihin ja parantaa juuri sitä osaamista mikä häneltä puuttuu. Ei ole mitään järkeä opiskella uudelleen jotain, jonka jo osaat. Jo lyhytkin koulutus voi avata sinulle uusia ovia työnhaussa.

Lisäksi ammatillinen koulutus on nykyisin todella käytännönläheistä ja yritysyhteistyö on merkittävää. Useat opiskelijat työllistyvät jo opiskeluaikana harjoittelupaikkaan ja esimerkiksi päiväkoulutus saatetaan muuttaa oppisopimukseksi matkan varrella, mikäli yritys haluaa rekrytoida opiskelijan jo kesken koulutuksen. Mikäli työllistyt kesken koulutuksen muuhun kuin oppisopimukseen, voidaan neuvotella koulutuksen jatkamisesta työn ohessa. Ei tarvitse siis murehtia, että koulutus jollain tavoin estäisi työllistymisesi.

Toivottavasti sain sinussa edes jonkinlaisen sykähdyksen aikaiseksi siitä, että opiskelu kannattaa aina. Mikäli jäit miettimään omaa tilannettasi tämän puitteissa, rohkaisen ottamaan yhteyttä Turun AKK:n opinto-ohjaajiin ja varaamaan henkilökohtaisen ajan, jossa voitte vapaasti keskustella mahdollisuuksista vielä lisää. Ajanvaraus ei sido sinua hakeutumaan koulutukseen. Opinto-ohjaajien yhteystiedot löydät osoitteesta www.turunakk.fi/opo

Älä anna tilanteen lannistaa, sinusta on vaikka mihin! Rohkeasti uutta kohden!

Heidi Jaarinen

Olen Turun AKK:n markkinointi- ja koulutusasiantuntija. Aiemmassa työssäni TE-toimiston asiantuntijana näin jatkuvasti onnistumisia kun työnhakijat työllistyivät koulutuksen kautta, nopeallakin aikataululla. Siksi minusta on tullut suuri koulutusten puolestapuhuja. On erittäin inspiroivaa ja mielenkiintoista työskennellä ammatillisen koulutuksen parissa! Vapaa-ajalla intohimona on tanssiminen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 10.9.2019 Opiskelijatarinat

    Rohkeasti uudelle uralle

    Satu Toimio työskenteli Hansaprintillä 28 vuotta erilaisissa tehtävissä, kuten lähettämössä, varastossa ja suurtuotannossa. Sitten tuli tieto irtisanomisesta, joka ei Satua kuitenkaan pelästyttänyt. Hän suuntasi katseensa rohkeasti tulevaisuuteen ja päätti vaihtaa kokonaan alaa. Työttömäksi jääminen ei käynyt edes mielessä. Uusi ura urkeni koulutuksen kautta puhdistuspalvelualalla. Opiskeltuaan reilun kuukauden Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, laitoshuoltaja -koulutuksessa Turun AKK:ssa, […]

  • Huoneistoremontoijien yhteiskuva valmistumisesta.

    19.5.2022 Blogi

    Huoneistoremontoijat vietiin käsistä töihin

    Muutama kuukausi sitten olin haastattelemassa uutta huoneistoremontoijaryhmää, joka oli juuri saapunut ensimmäiselle harjoitustyömaalle. Silloin edessäni oli joukko eri-ikäisiä alanvaihtajia, mm. entinen ravintolakokki, ravintolatyöntekijä, veturinkuljettaja, pari lähihoitajaa, lentoemäntä ja kosmetologi. Nyt he ovat joukko valmiita huoneistoremontoijia, joista  kaikki ovat jo työllistyneet – osa jopa koulutuksen aikana. Muutama lähti alan yrittäjiksi ja osa laajentaa vielä osaamistaan oppisopimuksessa. […]

  • 19.3.2024 Ajankohtaista

    Turun AKK:lle erinomaiset arvosanat työelämäyhteistyöstä

    Työelämäkumppanimme arvioivat Turun AKK:n onnistumista työelämäyhteistyössä OKM:n ja OPH:n toteuttamissa työpaikkaohjaaja- ja työpaikkakyselyssä. Jokaisessa kyselyyn vastanneessa yrityksessä on ollut Turun AKK:n oppisopimus- tai koulutussopimusopiskelija.  Kyselyissä arvioinnin kohteena on koulutuksen järjestäjän toiminta. Työelämän mielipiteitä on tärkeää kuulla ja palautteen tarkoituksena on seurata ammatillisen koulutuksen laatua sekä kehittää toimintaa ammatillisissa oppilaitoksissa. Työpaikkaohjaajat antoivat Turun AKK:lle arvosanaksi 4,6/5 Vastuulliset […]

  • Huoneistoremontoijien harjoituskoppeja

    12.9.2023 Opiskelijatarinat

    Hyvä tietää mitä seinän takana on

    ”Mittaa kahdesti ja sahaa kerran”, on opettaja Jari Välimäen ohje koulutuksen alkuvaiheessa, joka on jäänyt opiskelijoille hyvin mieleen. Sini 23, Mia, 49 ja Hannu, 27 ovat kaikki alanvaihtajia ja opiskelevat nyt huoneistoremontoijiksi. Huoneistoremontointi vaatii mm. tarkkuutta, mutta entä jos ei ole mitään kokemusta rakennushommista? ”Ei se haittaa, ei tarvitse osata mitään etukäteen. Kaikki opetetaan perusteellisesti”, […]

  • 7.10.2021 Opiskelijatarinat

    Johtamisasema on myös itsetutkiskelun paikka

    Jessica Kähäri (artikkelikuvassa vas.) halusi kehittää omia esihenkilötaitojaan, sillä esihenkilöllä on merkittävä vaikutus siihen, kuinka työntekijä viihtyy ja jaksaa työssään. Lähiesimestyön ammattitutkintokoulutus tarjosi hyvän tavan yhdistää opinnot ja työ. Koulutuksesta hän kuuli omalta esihenkilöltään, sillä suuri osa Piilosetin (Finnsusp) henkilöstöstä on jo aiemmin suorittanut vastaavanlaisen koulutukseen. Tämän jälkeen Jessica tutki vaihtoehtoja, keskusteli jo kouluttautuneiden kanssa […]

  • Lähihoitajaopiskelija

    1.11.2023 Ajankohtaista

    Alanvaihto yli 50-vuotiaana

    ”Olenko liian vanha?”, oli Ninan ajatus, kun hän pohti opiskelemaan lähtemistä yli 50-vuotiaana. Uuden edessä Nina oli ollut myös reilu 10 vuotta sitten siirtyessään palkkatyöstä yrittäjäksi. Silloinkin Turun AKK oli kuvioissa mukana: tuolloin Nina halusi kehittää palkkahallinnon osaamista ja opiskeli Taloushallinnon ammattitutkinnon. ”Turun AKK oli tärkeä silloin ja on nytkin – ympyrä tavallaan sulkeutui”. Tällä […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun