Blogi

Huoneistoremontoijat vietiin käsistä töihin

Heidi Jaarinen 19.5.2022

Muutama kuukausi sitten olin haastattelemassa uutta huoneistoremontoijaryhmää, joka oli juuri saapunut ensimmäiselle harjoitustyömaalle. Silloin edessäni oli joukko eri-ikäisiä alanvaihtajia, mm. entinen ravintolakokki, ravintolatyöntekijä, veturinkuljettaja, pari lähihoitajaa, lentoemäntä ja kosmetologi. Nyt he ovat joukko valmiita huoneistoremontoijia, joista  kaikki ovat jo työllistyneet – osa jopa koulutuksen aikana. Muutama lähti alan yrittäjiksi ja osa laajentaa vielä osaamistaan oppisopimuksessa. Jokaisella on siis tiedossa töitä.

Alanvaihto on aina suuri henkilökohtainen muutos ja vaatii rohkeutta, kuten eräs heistä totesi. Tästä ryhmästä kukaan ei kuitenkaan ole katunut päätöstään lähteä koulutukseen eikä vanhaa työtä ole ikävä. Entinen ravintolakokki kertoo, että hän voi hyvillä mielin käydä extraamassa vanhassa työpaikassa, koska tietää, että se on enää vain lisätyö.

Hyvät eväät työelämään

Huoneistoremontoijan koulutus vastasi odotuksia ja opiskelijat kertovat, että nyt on hyvät valmiudet lähteä ”oikeisiin” töihin. Vastaanotto työelämässä on ollut positiivista ja kannustavaa.

”Sitä on itse turhan kriittinen omaan työhönsä ja vaikea hyväksyä, että ei ole vielä täysi ammattilainen”, tuumaa yksi opiskelijoista ja jatkaa, että ”työnantaja on puolestaan patistanut olemaan kärsivällinen, sillä vain tekemällä oppii.”

Entinen lentoemäntä kertoo saaneensa koulutuksesta paljon osaamista ja itsevarmuutta. ”En olisi ikinä uskonut, että voisin ajatella itse kunnostavani huoneiston”, hän toteaa ja kertoo nyt suunnittelevansa huoneiston hankkimista ja kunnostamista airbnb-bisnekseen.

Hyvä alku alalle

Huoneistoremontoijan koulutus antaa hyvät perusvalmiudet alalle ja osaamista voi edelleen kehittää omien intressien mukaan. Nälka kasvaa syödessä ja näin kävi mm. entiselle veturinkuljettajalle, joka jatkaa nyt koko rakennusalan perustutkinnon suorittamista oppisopimuksella eli palkkatyön ohessa.

Alanvaihto yhdisti

Opintojen jälkeen ryhmässä on nyt paljon osaamista ja myös yhteiset projektit ovat jatkossa mahdollisia. ”Olimme erilaisia, mutta löysimme yhteisen sävelen ja tulimme hyvin toimeen”, toteaa yksi opiskelijoista hellyyttävästi ja sanoo, että harvemmin jää kaipaamaan ketään, mutta nyt on niin käynyt ja yhteydenpito varmasti jatkuu. Ikäerosta ja erilaisista taustoista huolimatta alanvaihto oli yhdistävä tekijä ja porukan hyvä henki oli nähtävissä jo ensimmäisessä ryhmähaastattelussa.

Opiskelijoista luopuminen ei ole helppoa myöskään opettajalle, koska kun on hyvä ryhmä, sitä kehittyy aina väkisinkin jonkinlainen tunneside. Vastuuopettaja Jari Välimäki kehuu, että ryhmän kanssa on ollut mukava työskennellä. Hyvä draivi on ollut alusta asti ja jokainen on kehittynyt todella paljon, Jari summaa ja muistuttaa samalla, että ”aina riittää oppimista, myös meikäläisellä”. Eikä yhteydenpidon tarvitse päättyä, vaikka koulutus päättyy. ”Aina saa soittaa, jos tulee jotain kysyttävää”, Jari lisää.

Oletko sinä pohtinut alanvaihtoa, mutta jokin asia vielä mietityttää? Ota rohkeasti yhteyttä opinto-ohjaajiimme, niin voitte keskustella asiasta lisää. Turun AKK:ssa tukenasi on iso joukko ammattilaisia; opettajia, ammatillisia ohjaajia, opinto-ohjaajia ja erityisopettajia, jotka varmistavat, että saat kaiken tarvitsemasi tuen ja että opinnot sujuvat tavoitteiden mukaisesti. Tuemme myös työllistymistäsi koko opintojen ajan. Katso lisätietoa ja jätä yhteydenottopyyntö osoitteesta www.turunakk.fi/opo

Heidi Jaarinen

Olen Turun AKK:n markkinointi- ja koulutusasiantuntija. Aiemmassa työssäni TE-toimiston asiantuntijana näin jatkuvasti onnistumisia kun työnhakijat työllistyivät koulutuksen kautta, nopeallakin aikataululla. Siksi minusta on tullut suuri koulutusten puolestapuhuja. On erittäin inspiroivaa ja mielenkiintoista työskennellä ammatillisen koulutuksen parissa! Vapaa-ajalla intohimona on tanssiminen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 7.2.2023 Ajankohtaista

    Ohjaajaksi eri ikäisille

    Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon perusteiden uudistuttua vuoden 2023 alusta on tutkinnossa enemmän valinnanvaraa ja mm. mahdollisuus suuntautua ohjaamaan vain yläkouluikäisiä tai aikuisia. Aiemmin tutkinnossa oli pakollisena osana aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus, joka edellytti harjoittelua koululaisten iltapäivätoiminnassa. Uudistuksen jälkeen on mahdollista valita, tekeekö tutkinnon lasten ja nuorten vai aikuisten parissa. Nyt tutkinto vastaa paremmin työelämän vaatimuksia […]

  • Maalariopiskelijat ryhmäkuvassa opettajiensa kanssa.

    15.5.2024 Opiskelijatarinat

    Uusi ura maalarina

    Maalarin työ on monipuolista, fyysistä ja luovaa sekä näet välittömästi oman kädenjäljen, kertoo pintakäsittelyalalta valmistuneet opiskelijat. Heillä on takanaan 1,5 vuoden opinnot, jotka ovat kuluneet opiskelijoiden mukaan todella nopeasti. Ilmassa on silminnähden haikeutta siitä, että koululle ei voikaan enää tulla. Valmistuneita on tällä kertaa jopa 21, josta opettaja Hennariikka Hämäläinen on erityisen ylpeä. Rohkeasti uudelle […]

  • 30.6.2020 Blogi

    Opiskele verkossa sähköasennusmestariksi

    Verkko-opinnot mahdollistavat opiskelun mistä tahansa, oman aikataulun mukaan Turun AKK:n sähköalalla aloitettiin keväällä 2020 pilottiprojekti, joka tarjosi mahdollisuuden opiskella verkko-opintoina sähköasennusmestariksi, eli sähkö- ja automaatioalan erikoisammattitutkinnon. Vastaavaa toteutusta ei ole ollut Suomessa tarjolla, joten projekti oli ainutlaatuinen. Verkko-opinnot mahdollistavat osallistumisen mistä päin Suomea tahansa ja koulutuksessa onkin nyt opiskelijoita Hangosta Inariin. Opetus, ohjaus ja arviointi […]

  • 28.2.2022 Blogi

    Jatkostartti – uraohjausta aikuisille

    Turun AKK on mukana Oikeus osata -hankekokonaisuuteen kuuluvassa TASSU-hankkeessa. Tavoitteenamme on mm. uraohjauksen kehittäminen pitkäjänteisenä jatkuvan oppimisen suunnitteluna, jota tukee jatkuvan oppimisen ohjausprosessin malli. Uraohjaus opintojen eri vaiheissa Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevilla aikuisilla on erilaisia taustoja ja tavoitteita, monella takana työelämää ja aiempia opintoja. Suurin osa tavoittelee nopeaa tietä töihin, mutta osa pohtii vielä lopullista uravalintaa, […]

  • 4.10.2021 Opiskelijatarinat

    Heidi työllistyi oppisopimukseen kolmessa päivässä

    Kun yläaste läheni loppuaan, oli minulle hyvin selvää, että haen lähihoitajaksi. Olin saanut kimmokkeen alalle, sillä muutaman vuoden minua vanhempi siskoni oli alalla ja näin innostuin alasta.  Valmistumisen jälkeen työllistyin heti kehitysvammaisten asumisyksikköön. Työ kehitysvammaisten kanssa tuntui heti omalta jutulta. Työkaverit ja asiakkaat olivat mahtavia ja töihin oli aina mukava mennä. Työ oli kolmivuorotyötä, joka sopi […]

  • 13.6.2022 Opiskelijatarinat

    Nopeasti töihin

    Kiinteistönhoitajaopiskelijat Jonna, Henri ja Lauri eivät olisi ikinä uskoneet, kuinka äkkiä he työllistyivät oppisopimuksen kautta. Yleensä ajatellaan, että suoritetaan opinnot loppuun ja vasta sitten, kun on todistus kädessä, alkaa työnhaku. Näin ei kuitenkaan nykypäivänä enää ole. ”Jokaisen opiskelijan opintopolku on yksilöllinen ja parhaat tekijät työllistyvät usein jo ensimmäisen harjoittelun jälkeen eli noin kolmessa kuukaudessa koulutuksen […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun