Podcast

JAKSO 2: ALANVAIHTO

9.4.2021

Alanvaihto voi liittyä moneen asiaan elämässä ja alanvaihtajia onkin paljon. Vanhaa ammattia kohtaan saattaa iskeä väsymys tai se ei enää sovellu tekijälleen. Terveysongelmatkin voivat ohjata alanvaihtoon sekä tietysti se, ettei ala enää työllistäkään. Tällä kertaa pääsemme tutustumaan Turun AKK:n entiseen opiskelijaan Camilla Gustafssoniin, jolla on laaja koulutustausta ja monipuolista osaamista, mutta elämäntilanne vei kuitenkin suorittamaan uutta tutkintoa pintakäsittelyalalta.

Pintakäsittelyalan_opiskelija_Camilla

Kuuntele inspiroiva tarina, jossa usean käänteen kautta löytyi vihdoin ammatti, jossa pystyy hyödyntämään aiempia työkokemuksia. Ensisijaisena tavoitteena oli päästä pois hektisestä suorittamisesta ammattiin, missä voi itse määrittää miten työnsä tekee. Camilla kertoo uuden oppimisen tuoneen uudenlaista identiteettiä ja muokanneen esimerkiksi vanhoja työtapoja. Elämänkokemuksen mukanaan tuoma varmuus ja kypsyys vaikutti myös paljon opiskeluun. Podcastissa kuulet, millaisia asioita Camilla pohti, kun tuli aika vaihtaa alaa ja minkälaisena hän koki opiskelun aikuisiällä. Camilla työllistyi heti valmistumisen jälkeen henkilöstövuokrausfirman kautta, jonka hän koki myös positiiviseksi vaihtoehdoksi – kuuntele miksi. Tässä jaksossa opinto-ohjaajamme Mia kertoo alanvaihtoon yleisesti liittyvistä asioista ja keskustellaan myös millaista tukea Turun AKK:ssa on saatavilla uuden uran suunnitteluun.

Haastattelun jälkeen Camilla on työllistynyt unelmapaikkaansa pintakäsittelyalalle, jossa hän saa yhdistää myös aiempaa luovaa taustaansa teatterin parista.

Tekstivastine (pdf)

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 21.5.2021 Podcast

    JAKSO 4: OPPIMISVAIKEUKSIA

    Edellisessä podcast jaksossa puhuttiin erityisopettaja Sari Kinnalan kanssa huonoista koulumuistoista. Tämänkertainen jakso on jatkumoa aiheelle, sillä huonojen koulumuistojen takana voi usein olla myös oppimisvaikeuksia. Jaksossa mukana Sari Kinnalan lisäksi myös ammatillinen erityisopettaja Jaana Kallio.        Oppimisvaikeudet, kuten lukemisen ja kirjoittamisen, tarkkaavaisuuden, hahmottamisen tai keskittymisen vaikeudet ovat yleisiä. Tässä jaksossa keskustellaan erityisopettajien kanssa mm. […]

  • 15.3.2021 Podcast

    JAKSO 1: VAIKEA TAUSTA

    ...koulunkäyntiin ja muistot peruskoulusta eivät ole kultaiset. Vanhemmat eivät tukeneet ja tie vei vääriin kaveripiireihin. Sittemmin keskeytyi myös ammatilliset opinnot ja opiskelu tuntui turhalta, kun ei oppinut mitään. Nyt kaikki...

  • 15.3.2021 Podcast

    Jakso 1: Vaikea tausta

    Podcastin ensimmäisessä jaksossa aiheena on vaikea tausta. Jaksossa on case-esimerkkinä anonyymi opiskelijatarina Turun AKK:sta, jonka kautta asiaa käsitellään. Opiskelijalla on taustallaan oppimisvaikeuksia, jotka alkoivat jo alakouluiässä. Vaikeudet oppia veivät motivaation koulunkäyntiin ja muistot peruskoulusta eivät ole kultaiset. Vanhemmat eivät tukeneet ja tie vei vääriin kaveripiireihin. Sittemmin keskeytyi myös ammatilliset opinnot ja opiskelu tuntui turhalta, kun […]

  • Huoneistoremontoijien yhteiskuva valmistumisesta.

    19.5.2022 Blogi

    Huoneistoremontoijat vietiin käsistä töihin

    Muutama kuukausi sitten olin haastattelemassa uutta huoneistoremontoijaryhmää, joka oli juuri saapunut ensimmäiselle harjoitustyömaalle. Silloin edessäni oli joukko eri-ikäisiä alanvaihtajia, mm. entinen ravintolakokki, ravintolatyöntekijä, veturinkuljettaja, pari lähihoitajaa, lentoemäntä ja kosmetologi. Nyt...

  • 3.9.2021 Podcast

    Jakso 6: Liikuntarajoite ei ole este opinnoille

    Tervetuloa mukaan inspiroivaan podcast-jaksoon, jossa Turun AKK:n teknisen suunnittelun assistenttiopiskelija Mikko Immonen kertoo avoimesti, millaista opiskelu on, kun liikkuu pyörätuolilla. Mikko on tottunut menemään minne haluaa, mutta pyörätuoli asetti luonnollisesti...

  • 27.2.2019 Opiskelijatarinat

    Kannattava alanvaihto

    Niko Suominen teki pitkän, tarkalleen 14 vuotta kestävän uran IT-alalla vaikka takataskussa on myös puusepän koulutus. IT-alalla työnkuvaan kuului tietokoneiden korjaukset, mutta ajan mittaan ne vähenivät ja laitteita vaihdettiin yhä enemmän uusiin. Tämä kehityssuunta pisti Nikon miettimään alanvaihtoa, sillä hän piti nimenomaan oman kätensä jäljen näkemisestä. Eli tyytyväisyys oli suuri, kun koneen sai toimimaan. Niko […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun