Uutiset

Turun AKK panostaa aurinkovoimaan

Taru Lehtonen 31.8.2021

Kesän aikana Turun AKK:n A-talon katolle Artukaisissa on noussut aurinkopaneelien rivi.

”Turun AKK kantaa kortensa kekoon ilmastonmuutostalkoissa ja tuottaa jatkossa osan sähköstä uusiutuvilla luonnonvaroilla. Järjestelmällä saavutettiin kesän aikana hetkellisesti lähes maksimituotto, joten paneelien suuntauksetkin onnistuivat loistavasti”, kertoo sähkö- ja automaatiotekniikka-alojen koulutuspäällikkö Marko Salokannel.

Kuva aurinkopaneeleista A-talon katollaJärjestelmän tavoitteena on paitsi kulujen säästäminen, myös hiilijalanjäljen pienentäminen. Vuositasolla se on arviolta 2500 kg. Sähkön tuotto vaihtelee hyvinkin paljon riippuen valon määrästä. Pilvisinä päivinä se on luonnollisesti pienempää, mutta heti auringon ilmaannuttua tuotto kasvaa erittäin nopeasti.

Vaikka aurinkopaneeleita nähdään enenevissä määrin myös omakotitalojen katoilla, tulee isoimmat säästöt yrityksissä, joissa kulutus on suurempaa ja jatkuvampaa. ”Esimerkiksi meillä kaikki tuotto menee omaan käyttöön ja tulee maksamaan takaisin myös investoinnin kustannukset”, Marko selventää.

Hyödyntäminen opetuksessa

Järjestelmää tullaan hyödyntämään myös opetustarkoituksessa. Sähköalan koulutuksissa järjestelmä lisää opiskelijoiden ymmärrystä siitä, mitä aurinkopaneeleilla voidaan säästää ja miten se tapahtuu. Opiskelijoille opetetaan myös asennus, laskelmat ja mm. tehon seuranta.

Rakennusalan koulutuksissa puolestaan voidaan hyödyntää läpivientien ja rakenteellisten tarpeiden huomioiminen kuten tuulikuormat, luvat ja rakenteiden kestävyydet.

Järjestelmän toimitti Solarvoima Oy ja sitä on mahdollista myöhemmin laajentaa huomattavasti.

Taru Lehtonen

Olen Turun AKK:n markkinointisuunnittelija. Olen onnellisimmillani, kun saan multitaskata ja loihtia visuaalisia ratkaisuja työkäyttöön sekä kirjoittaa. Vapaa-ajalla minut löytää varmimmin lenkiltä koirani kanssa, mutta kulutan vapaa-aikaani myös virkaten, kutoen ja musiikkia sekä äänikirjoja kuunnellen. Uusin kiinnostuksen kohde on retkeily ja vaeltaminen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 7.2.2023 Ajankohtaista

    Ohjaajaksi eri ikäisille

    Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon perusteet uudistuivat 1.1.2023 ja sen myötä tutkinnossa on enemmän valinnanvaraa ja mm. mahdollisuus suuntautua ohjaamaan vain yläkouluikäisiä tai aikuisia. Aiemmin tutkinnossa oli pakollisena osana aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus, joka edellytti harjoittelua koululaisten iltapäivätoiminnassa. Uudistuksen jälkeen on mahdollista valita, tekeekö tutkinnon lasten ja nuorten vai aikuisten parissa. Näin ollen tutkinto vastaa paremmin […]

  • 14.4.2020 Blogi

    Erityistä tukea maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille

    Turun AKK haluaa panostaa maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden kotoutumiseen, opiskelun sujuvuuteen ja työelämään siirtymiseen. Siksi olemme palkanneet maahanmuuttajataustaisia ohjaajia, jotka auttavat opiskelijoitamme lähestulkoon kaikessa mitä elämä ja opiskelu eteen tuovat. Meillä työskentelee kaksi maahanmuuttajien opintoneuvojaa sekä yksi koulunkäynninavustaja. Tukea on mahdollista saada suomen kielen lisäksi arabiaksi, dariksi, englanniksi, hollanniksi, kurdiksi, persiaksi ja saksaksi. Uusien opintojen aloittaminen on […]

  • 25.3.2021 Blogi

    Opiskelijatyytyväisyys mallillaan Turun AKK:ssa

    Toimintamme perustuu ISO 9001:2015 sertifioituun laatujärjestelmään ja sen myötä rakennettuihin opettamisen ja oppimisen prosesseihin ja niitä tukeviin tukiprosesseihin. Yksi toimintamme peruspilareista on jatkuva parantaminen ja asiakastyytyväisyyden mittaaminen. Olemme säännöllisesti kysyneet korona-aikana opiskelijoiltamme, miten olemme heidän mielestään onnistuneet etä- ja verkko-opetuksen toteuttamisessa? Viimeisin kysely toteutettiin maaliskuun puolessa välissä. Sen tulokset kertovat, että opiskelijamme ovat edelleen tyytyväisiä […]

  • 2.9.2020 Uutiset

    Nyt meillä myös lähihoitajaksi

    ...ja henkilökohtaistamiseen perustuvalle aikuiskoulutukselle tulee nyt huomioiduksi. Meillä ihan oikeasti huomioidaan ja tunnustetaan aikaisempi osaaminen ja oppiminen rakennetaan henkilökohtaisen osaamistarpeen pohjalta. Koulua ei käydä koulunkäynnin eikä oppituntien vuoksi, vaan siksi,...

  • 23.9.2022 Ajankohtaista

    Ukrainalainen ohjaaja opiskelijoiden apuna

    Turun AKK:ssa opiskelee tällä hetkellä 51 ukrainalaista. Elokuussa alkanut suomen kielen kurssi päättyi juuri ja siitä suurin osa jatkaa opintoja tutkintoon valmentavassa koulutuksessa Tuvassa. Tärkeä tuki opiskelijoille on koulunkäynninohjaaja Valeriia Buchkovska, joka tuli itse opiskelemaan Suomeen Ukrainasta 2,5 vuotta sitten ja työllistyi Turun AKK:hon oppisopimukselle nopeasti kriisin myötä. Turun AKK:ssa opiskelevat Alla, Julia ja Nadja […]

  • 6.5.2020 Blogi

    Kohti uutta normaalia

    Tällä viikolla jännitimme television äärellä muiden suomalaisten kanssa, miten hallitus linjasi arkeamme kohti kesää ja tulevia aikoja. Poikkeusolojen rajoitukset poistuvat myös ammatillisesta koulutuksesta 14.5.2020 alkaen, ja voimme edetä kohti hallittua...

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun