Ajankohtaista

Turun AKK:ssa juhlittiin Ukrainan itsenäisyyspäivää

Rebecca Lintunen 6.9.2023

Turun AKK:ssa opiskelevat ukrainalaiset järjestivät 24.8. muille opiskelijoille ja henkilöstölle itsenäisyyspäiväjuhlan Ukrainan 32. itsenäisyyspäivän kunniaksi. Tilaisuus oli tunteikas ja veti paljon osallistujia herkuttelemaan sekä kuuntelemaan opiskelijoiden suunnittelemia esityksiä.

Opiskelijat olivat nähneet valtavasti vaivaa tilaisuuteen muun muassa valmistamalla pöydät täyteen ukrainalaisia herkkuja. Herkuttelun lisäksi opiskelijat olivat järjestäneet Ukraina-aiheista ohjelmaa. Ohjelmassa oli muun muassa Ukraina-teemainen tietovisa ja kansallislauluja. Ukrainasta kertova esitys sekä ukrainaksi lausuttu runo saivat kielimuurista huolimatta paikalla olijoiden silmäkulmat kostumaan.

Opiskelijat olivat tehneet opettajilleen myös upeita lahjoja. Turun AKK:n suomen kielen opettajat saivat tilaisuudessa ylleen käsintehdyt vyshyvankat eli kansallispaidat. Juhlassa päästiin myös ihastelemaan 8-vuotiaan tytön tilaisuuteen tekemiä ukrainalaisia kansallisnukkeja, jotka jäivät lopulta AKK:lle muistoksi päivästä. Ne komeilevat nyt ruokalan lasivitriinissä.

Opiskelijat olivat todella kiitollisia mahdollisuudesta juhlistaa tärkeää päivää yhdessä oppilaitoksessa. Turun AKK taas haluaa kiittää opiskelijoita ikimuistoisesta juhlapäivästä sekä mahdollisuudesta jakaa se heidän kanssaan.

Turun AKK:ssa opiskelee tällä hetkellä n. 45 ukrainalaista muun muassa TUVA-koulutuksissa sekä sotealalla. Oppilaitokselle on tärkeää tukea opiskelijoita kotoutumisessa. Oppilaitokseen on esimerkiksi palkattu omakielisiä ohjaajia, kuten ukrainalainen Oksana Suvanto, joka toimii opiskelijoiden tukena arjessa. Työtä tehdään kuitenkin opiskelijan omaa taustaa unohtamatta ja opiskelijoita tuetaan aktiivisesti myös oman kulttuurin ylläpitämiseen, kuten parin viikon takaisilla juhlallisuuksillakin haluttiin osoittaa.  

Rebecca Lintunen

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 7.2.2023 Ajankohtaista

    Ohjaajaksi eri ikäisille

    Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon perusteiden uudistuttua vuoden 2023 alusta on tutkinnossa enemmän valinnanvaraa ja mm. mahdollisuus suuntautua ohjaamaan vain yläkouluikäisiä tai aikuisia. Aiemmin tutkinnossa oli pakollisena osana aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus, joka edellytti harjoittelua koululaisten iltapäivätoiminnassa. Uudistuksen jälkeen on mahdollista valita, tekeekö tutkinnon lasten ja nuorten vai aikuisten parissa. Nyt tutkinto vastaa paremmin työelämän vaatimuksia […]

  • 23.9.2022 Ajankohtaista

    Ukrainalainen ohjaaja opiskelijoiden apuna

    Turun AKK:ssa opiskelee tällä hetkellä 51 ukrainalaista. Elokuussa alkanut suomen kielen kurssi päättyi juuri ja siitä suurin osa jatkaa opintoja tutkintoon valmentavassa koulutuksessa Tuvassa. Tärkeä tuki opiskelijoille on koulunkäynninohjaaja Valeriia Buchkovska, joka tuli itse opiskelemaan Suomeen Ukrainasta 2,5 vuotta sitten ja työllistyi Turun AKK:hon oppisopimukselle nopeasti kriisin myötä. Turun AKK:ssa opiskelevat Alla, Julia ja Nadja […]

  • 14.4.2020 Blogi

    Erityistä tukea maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille

    Turun AKK haluaa panostaa maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden kotoutumiseen, opiskelun sujuvuuteen ja työelämään siirtymiseen. Siksi olemme palkanneet maahanmuuttajataustaisia ohjaajia, jotka auttavat opiskelijoitamme lähestulkoon kaikessa mitä elämä ja opiskelu eteen tuovat. Meillä työskentelee kaksi maahanmuuttajien opintoneuvojaa sekä yksi koulunkäynninavustaja. Tukea on mahdollista saada suomen kielen lisäksi arabiaksi, dariksi, englanniksi, hollanniksi, kurdiksi, persiaksi ja saksaksi. Uusien opintojen aloittaminen on […]

  • 19.3.2024 Ajankohtaista

    Turun AKK:lle erinomaiset arvosanat työelämäyhteistyöstä

    Työelämäkumppanimme arvioivat Turun AKK:n onnistumista työelämäyhteistyössä OKM:n ja OPH:n toteuttamissa työpaikkaohjaaja- ja työpaikkakyselyssä. Jokaisessa kyselyyn vastanneessa yrityksessä on ollut Turun AKK:n oppisopimus- tai koulutussopimusopiskelija.  Kyselyissä arvioinnin kohteena on koulutuksen järjestäjän toiminta. Työelämän mielipiteitä on tärkeää kuulla ja palautteen tarkoituksena on seurata ammatillisen koulutuksen laatua sekä kehittää toimintaa ammatillisissa oppilaitoksissa. Työpaikkaohjaajat antoivat Turun AKK:lle arvosanaksi 4,6/5 Vastuulliset […]

  • 25.3.2021 Blogi

    Opiskelijatyytyväisyys mallillaan Turun AKK:ssa

    Toimintamme perustuu ISO 9001:2015 sertifioituun laatujärjestelmään ja sen myötä rakennettuihin opettamisen ja oppimisen prosesseihin ja niitä tukeviin tukiprosesseihin. Yksi toimintamme peruspilareista on jatkuva parantaminen ja asiakastyytyväisyyden mittaaminen. Olemme säännöllisesti kysyneet korona-aikana opiskelijoiltamme, miten olemme heidän mielestään onnistuneet etä- ja verkko-opetuksen toteuttamisessa? Viimeisin kysely toteutettiin maaliskuun puolessa välissä. Sen tulokset kertovat, että opiskelijamme ovat edelleen tyytyväisiä […]

  • 2.9.2020 Uutiset

    Nyt meillä myös lähihoitajaksi

    Turun AKK aloittaa lähihoitajakoulutuksen. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 1.9.2020 alkaen Turun Aikuiskoulutussäätiölle / Turun AKK:lle luvan järjestää sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa. Opetusministeri Li Andersonin allekirjoittamassa päätöksessä todetaan, että luvan myöntäminen Turun AKK:lle on tarpeellista ottaen huomioon alueellisen koulutustarpeen. Edellytysten arvioinnissa otettiin huomioon myös toiminnan laatu, vaikuttavuus ja tuloksellisuus. Ministeriön mukaan järjestämislupa voidaan myöntää hakijalle, […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun