Ajankohtaista

Ammattiosaamisen päivälle on paikkansa

Osku Laukkanen 30.1.2025

Kuva jaettu kolmeen osaan. Yhdessä rakennusalan opiskelijoita työsalissa, toisessa puhtausalan opiskelijoita opettajan kanssa ja kolmannessa sähköalan opettaja opettamassa opiskelijoita.

Ammattiosaamisen päivää vietetään tänä vuonna Suomessa ensimmäistä kertaa. Päivän tarkoituksena on nostaa esille ammatillisen koulutuksen laajaa merkitystä ja roolia yhteiskunnassamme.

31. tammikuuta vietettävän Ammattiosaamisen päivän suojelijana toimii itseoikeutetusti opetusministeri Anders Adlercreutz. Päivän sometunnisteet #AmmattiOsaamisenPäivä ja #OsaajiaTyöelämään tiivistävät erinomaisesti päivän sanoman; ammatilliset osaajat pyörittävät Suomea, ja heitä tarvitaan!

Vuosittain lähes 350 000 opiskelijaa hankkii osaamista ammatillisissa oppilaitoksissa. Se on suuri määrä suomalaisia. Ja kun sitä suhteutetaan ammattikorkeakoulujen tai yliopistojen opiskelijamäärään huomataan, että se on jopa suurempi kuin ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijamäärä yhteensä.

Ilman ammattinsa hyvin osaavia maalareita, lähihoitajia, putki- tai sähköasentajia on vaikea kuvitella sujuvaa arkea. Nuoret ja aikuiset ammatillisen koulutuksen opiskelijat hankkivat tänäkin päivänä osaamista 135 ammatillisessa oppilaitoksessa, jota huomisen Suomi tarvitsee.

Ammatillinen koulutus nojaa vahvasti alueensa työ- ja elinkeinoelämään ja pyrkii täyttämään sen työvoimatarpeita. Ei siis ole turhaan sanottu, että ammattiosaajat tekevät tulevaisuuden. Annetaan ammatilliselle koulutukselle sen ansaitsema arvostus, niin tänään kuin huomennakin.


Julkaistu mielipidekirjoituksena Turun Sanomissa 30.1.2025

Osku Laukkanen

Työskentelen Turun AKK:n apulaisrehtorina. Vuodet ovat opettaneet, että kaikki onnistumiset rakentuvat ihmisten väliseen luottamukseen, tehokkuuteen, osaamiseen ja strategiseen laatutyöhön. Toinen ammatillinen osaamiseni liittyy journalismiin, olen tehnyt toimittajan töitä vuodesta 1985 lähtien, pääosin Ylen urheilutoimituksessa.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 28.5.2019 Blogi

    Määrätietoinen alanvaihdos

    Minna Hämäläinen teki kampaajan töitä parikymmentä vuotta, kunnes oli ammatinvaihdon aika. Jo aiemmin häntä oli houkuteltu laitoshuoltajakoulutukseen tutun, Turun AKK:n koulutuspäällikkö Terhi Rummukaisen toimesta. Lopulliseen päätökseen meni kuitenkin tovi. Mutta kun päätös oli tehty, paluuta ei ollut. Minna valittiin Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkintoon (laitoshuoltaja) valmistavaan työvoimakoulutukseen. Koulutussopimuksella hän halusi työharjoitteluun TYKSiin, jossa on jatkuva pula […]

  • 13.6.2022 Opiskelijatarinat

    Nopeasti töihin

    Kiinteistönhoitajaopiskelijat Jonna, Henri ja Lauri eivät olisi ikinä uskoneet, kuinka äkkiä he työllistyivät oppisopimuksen kautta. Yleensä ajatellaan, että suoritetaan opinnot loppuun ja vasta sitten, kun on todistus kädessä, alkaa työnhaku. Näin ei kuitenkaan nykypäivänä enää ole.” ”Jokaisen opiskelijan opintopolku on yksilöllinen ja parhaat tekijät työllistyvät usein jo ensimmäisen harjoittelun jälkeen eli noin kolmessa kuukaudessa koulutuksen […]

  • Lähihoitajaopiskelija Kenneth mittaamassa potilaalta sokeriarvoa.

    9.7.2024 Opiskelijatarinat

    Kutsumuksena hoitoala

    Haastattelimme Kennethiä, joka opiskelee lähihoitajaksi Turun AKK:ssa. Hänen sympaattinen olemuksensa on kuin tehty sotealalle. Hän on tuttu näky AKK:n käytävillä, sillä hän on toiminut opintojensa ohella myös opiskelijakunta Tulmukan puheenjohtajana ja on aina aktiivisesti mukana kaikissa tapahtumissa. Kenneth tuli Turun AKK:hon vuonna 2023 työskenneltyään call center -tehtävissä Kreikassa reilu viisi vuotta. Hän kertoo kokevansa kutsumusta […]

  • Taitaja2025-kyltti Turun AKK:n B-talon pihalla

    8.4.2025 Ajankohtaista

    Taitaja 2025 tuo ammattitaidon huipputapahtuman Turkuun – myös Turun AKK mukana järjestelyissä

    Turun AKK on mukana Taitaja 2025 -tapahtuman järjestelyissä. Tervetuloa seuraamaan kilpailuja 5.-8.5.2025! Lue lisää ja tutustu ohjelmaan.

  • Koulutuspäällikkö Riikka Koivunen ja opettaja Anniina Nieminen

    26.3.2024 Ajankohtaista

    Hanke on aina mahdollisuus

    Kehittämishankkeiden tehokas johtaminen vaikuttaa merkittävästi organisaation tuloksellisuuteen ja toiminnan laatuun. Hankkeiden avulla organisaatio saa tärkeää tietoa, jonka avulla se voi suunnitella, kehittää toimintaansa ja parhaassa tapauksessa käyttää resurssejaan tehokkaammin, kun ne osataan kohdentaa oikein. Hankkeet ovat myös uusien innovaatioiden lähde. Hankkeiden etenemistä ja vaikutuksia voidaan seurata monin eri tavoin. Lähtötilanne on tärkeä selvittää ennen hankkeen […]

  • Rakennusalan opettaja Tero Iivonen Turun AKK:n rakennushallin edustalla. Taustalla kaksi opiskelijaa kantaa rakennusmateriaaleja.

    28.6.2024 Ajankohtaista

    Talonrakennusalan erikoisammattitutkinto verkossa

    Turun AKK:ssa on nyt mahdollista suorittaa talonrakennusalan erikoisammattitutkinto verkko-opintoina, oppisopimuksena oman työn ohessa. Verkko-opinnot mahdollistavat tutkinnon suorittamisen mistä päin Suomea tahansa. Oppisopimuksen edellytyksenä on rakennusalan työpaikka. Haastattelimme rakennusalan opettaja Tero Iivosta koulutuksen sisällöstä ja kysyimme miksi koulutukseen kannattaa lähteä. Koulutus on suunnattu rakennusalan ammattilaisille, jotka toimivat kymppinä tai nokkamiehinä tai ovat kiinnostuneita siirtymään näihin tehtäviin. […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun