Blogi

Määrätietoinen alanvaihdos

Taru Lehtonen 28.5.2019

Vasemmalta: Hanna Järvinen, Birgitta Lindholm ja Minnä Hämäläinen työpaikallaan TYKSissä.

Minna Hämäläinen teki kampaajan töitä parikymmentä vuotta, kunnes oli ammatinvaihdon aika. Jo aiemmin häntä oli houkuteltu laitoshuoltajakoulutukseen tutun, Turun AKK:n koulutuspäällikkö Terhi Rummukaisen toimesta. Lopulliseen päätökseen meni kuitenkin tovi.

Mutta kun päätös oli tehty, paluuta ei ollut. Minna valittiin Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkintoon (laitoshuoltaja) valmistavaan työvoimakoulutukseen. Koulutussopimuksella hän halusi työharjoitteluun TYKSiin, jossa on jatkuva pula pätevistä laitoshuoltajista – tälläkin hetkellä viisi henkilöä opiskelee oppisopimuskoulutuksella.

Minnan kohdalla sanonta `kun tarpeeksi jotain haluaa, sen saa´ pitää paikkansa, sillä hän sai heti töitä TYKSistä ja myöhemmin myös vakituisen paikan. Minnan esimiehenä toimii Hanna Järvinen, joka on erittäin tyytyväinen alaisensa edesottamuksiin.

”Minnasta näki heti, että hänellä on asenne kohdallaan. Vaikka ala ja talo olivat hänelle entuudestaan täysin tuntemattomia, oli hän valmis haastamaan itsensä ja työskentelemään eri osastoilla, joissa jokaisessa on omat vaatimuksensa ja toimintatapansa. Oppi ei mennyt haaskuun, sillä noiden kokemusten turvin hän voi nopeallakin aikajänteellä paikata eri osastoilla työskenteleviä henkilöitä esimerkiksi sairauslomien aikana”, Hanna tiivistää.

Minna puolestaan on tyytyväinen saamaansa perehdytykseen.
”TYKS on opetussairaala, joka tarkoittaa sitä, että perehdytysvelvollisuus on kaikilla. Sain todella hyvää tukea alusta alkaen eikä minua jätetty yksin. Työvuorot suunniteltiin siten, että aina oli joka aamu- tai iltavuoron henkilökuntaa opastamassa. Se antoi varmuutta toimintaan ja talon sekä eri osastojen tapoihin.”

Vaikka ala oli Minnalle täysin uusi, on entisen ammatin asiakaspalvelutaidosta hyötyä.

”Kohtaan täällä hyvin erilaisia potilaita ja asiakkaita. On surua, epätoivoa ja kuolemaa, mutta myös paljon iloa ja riemua, kun vaikkapa hoidot alkavat tehota. Osaan asettua heidän asemaansa ja käyttäytyä kunkin tilanteen edellyttämällä tavalla. Tavallaan tämäkin on asiakaspalvelutyötä.”

Haastatteluhetkellä paikalla on myös työpaikkaohjaaja Birgitta Lindholm, joka on toiminut ko. pestissä parisen vuotta. Työn kuvalle oli kysyntää, koska Hannan hallinnolliset työt tietokoneen ääressä alkoivat viedä yhä suuremman osan työajasta. Myös Birgitta on vakuuttunut siitä, että Minnan alanvaihto on nappivalinta.

”Minna on reipas ja asenne tosiaan on yksi hänen vahvuuksistaan. Näkee, että hän nauttii työstään. Meillä on myös mukava ilmapiiri, työntekijät uskaltavat avata suunsa epäkohdista ja puhua ylipäätään hankalista asioista. Minna sopii tänne erittäin hyvin.”

TYKSin ja Turun AKK:n väliseen vuoropuheluun ja opetukseen ovat kaikki tyytyväisiä. Hanna korostaa etenkin yhteisiä palavereja.

”Kun olemme tavanneet opettajien kanssa, olemme voineet puida eri opiskelijoiden tilanteita syvemmin. Jos jollakulla esimerkiksi on ollut opintojen kanssa vaikeuksia, olemme puuttuneet asiaan ajoissa ja korjanneet kurssin yhdessä oikeaksi. Vuoropuhelun merkitystä ei todellakaan voi väheksyä. Tavallaan sekin on ollut opintojen ohjausta oikeaan suuntaan.”

Minna puolestaan on erittäin tyytyväinen saamaansa koulutukseen. ”Se oli juuri sitä, mitä halusin, juuri oikeanlaista tätä työtä silmällä pitäen. Joustavuutta löytyi puolin ja toisin. Sen verran innostunut tästä kuitenkin olin, että olen jo suorittanut kaiken ja valmistunut hieman etuajassa. Olen unelma-ammatissani ja –työpaikassani”, Minna päättää hymyillen.

Taru Lehtonen

Olen Turun AKK:n markkinointisuunnittelija. Olen onnellisimmillani, kun saan multitaskata ja loihtia visuaalisia ratkaisuja työkäyttöön sekä kirjoittaa. Vapaa-ajalla minut löytää varmimmin lenkiltä koirani kanssa, mutta kulutan vapaa-aikaani myös virkaten, kutoen ja musiikkia sekä äänikirjoja kuunnellen. Uusin kiinnostuksen kohde on retkeily ja vaeltaminen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 19.10.2022 Opiskelijatarinat

    Alanvaihto tuo vireyttä elämään

    Innostuneisuus opiskeluun ei jäänyt epäselväksi, kun tapasin Maijan, 52 ja Leenan, 61, jotka ovat aloittaneet lähihoitajaopinnot Turun AKK:ssa tammikuussa 2022. Nauru raikaa ja jutusta ei meinaa tulla loppua, kun naiset kertovat opiskelukokemuksistaan. Molemmat heistä ottivat rohkean askeleen vanhemmalla iällä ja vaihtoivat alaa. Kannattiko? ”Ehdottomasti”, naiset huudahtavat yhteen ääneen! Uuden ammatin opiskelu on tuonut heille täysin […]

  • 4.10.2021 Opiskelijatarinat

    Heidi työllistyi oppisopimukseen kolmessa päivässä

    Kun yläaste läheni loppuaan, oli minulle hyvin selvää, että haen lähihoitajaksi. Olin saanut kimmokkeen alalle, sillä muutaman vuoden minua vanhempi siskoni oli alalla ja näin innostuin alasta.  Valmistumisen jälkeen työllistyin heti kehitysvammaisten asumisyksikköön. Työ kehitysvammaisten kanssa tuntui heti omalta jutulta. Työkaverit ja asiakkaat olivat mahtavia ja töihin oli aina mukava mennä. Työ oli kolmivuorotyötä, joka sopi […]

  • 9.3.2022 Blogi

    Alanvaihto kiinteistönhoitajaksi kiehtoo useita

    Mikä yhdistää entistä metsuria, baarimikkoa, rakennustyöntekijöitä, varastonhoitajaa, puutarha-alan työntekijää, it-henkilöä ja kotiäitiä? Vastaus: halu kehittyä kiinteistöpalvelualan ammattilaisiksi. Haastattelin parhaillaan käynnissä olevaa opiskelijaryhmää, jossa ensimmäistä ammattiaan opiskelevaa kotiäitiä lukuunottamatta jokainen on alanvaihtaja. Ryhmässä on selkeästi todella hyvä henki: huumori kukkii ja nauru raikaa. Miksi juuri kiinteistöpalveluala? Useammalla opiskelijalla oli aiempaa kokemusta kiinteistönhoidon tai vastaavista tehtävistä, joten […]

  • 6.4.2020 Ajankohtaista

    Sähköasennusmestariksi verkossa!

    Turun AKK:ssa on nyt mahdollista opiskella sähkö- ja automaatioalan erikoisammattitutkinto pääosin verkko-opintoina, jolloin opiskelijan kotipaikkakunnalla ei ole merkitystä. Tilaisuus on ainutlaatuinen ja koulutus on poikinut hakijoita Hangosta Sodankylään. Koulutukseen hakeutuvalla tulee olla sähköalan vahva ammatillinen osaaminen sekä kokemusta esim. sähkö- ja automaatioalan projekteissa työnjohto- ja suunnittelutehtävissä, nokkamiehenä, työnjohtajana, työryhmän vetäjänä tai esimiehinä toimimisesta. Koulutus toteutetaan ensisijaisesti […]

  • 19.4.2022 Blogi

    Tietoturvallisuus Turun AKK:ssa

    Tietoturvasta ja tietosuojasta puhutaan paljon tälläkin hetkellä mediassa, mutta mistä oikeastaan on kyse? Mitä nämä kaksi sanaa käytännössä tarkoittavat, ja miten ne eroavat toisistaan? Käytännössä tietosuoja on määrittelyitä, poliitikoita ja ohjeistusta siitä, miten esim. henkilötietoja suojataan ja käsitellään. Tietoturvalla taas suojataan koko organisaation tietoja ja laitteita teknisillä ratkaisuilla, poliitikoilla ja määrittelyillä. Yhdessä nämä kaksi asiaa […]

  • 17.6.2021 Podcast

    JAKSO 5: MAAHANMUUTTAJAOPISKELIJAT

    Turun AKK:ssa on paljon maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita eri aloilla ja maahanmuuttajakoulutuksella on pitkät perinteet. Tällä kertaa podcastissa on vieraana talotekniikan opettaja Jarkko Pirhonen, jolla on yli 15 vuoden kokemus maahanmuuttajien opettamisesta. Jarkko kertoo mielenkiintoisia kokemuksia ja tarinoita sekä hyviä käytänteitä opettamisesta. Mikä on pitkänlinjan opettajan mielestä tärkeintä, kun valitaan maahanmuuttajataustaisia henkilöitä koulutukseen? Millaisia kulttuurieroja tai haasteita […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun