Blogi

Kohti uutta normaalia

Osku Laukkanen 6.5.2020

Tällä viikolla jännitimme television äärellä muiden suomalaisten kanssa, miten hallitus linjasi arkeamme kohti kesää ja tulevia aikoja.

Poikkeusolojen rajoitukset poistuvat myös ammatillisesta koulutuksesta 14.5.2020 alkaen, ja voimme edetä kohti hallittua Exit:iä.

Samaan hengenvetoon hallitus kuitenkin suositteli, että opetus jatkuisi kesään saakka etäopetuksena. Hallituksen linjauksen mukaan koulutuksen järjestäjä saa nyt itse päättää, missä määrin lähiopetusta tarvittaessa järjestetään.

Turun AKK:n johtoryhmä kävi WhatsApp vuoropuhelua jo hallituksen tv-esiintymisen aikana, ja jatkoi kohti omia päätöksiään seuraavan aamun johtoryhmän Teams-kokouksessa.

Päätimme eilen tiistaina 5.5.2020, että Turun AKK:n opetustoiminta jatkuu heinäkuun loppuun asti alla olevia linjauksia noudattaen, jos valtioneuvosto tahi AVI ei muuta ohjeista:

  • opetustoiminta jatkuu edelleenkin pääosin etä- ja verkko-opetuksena oman opettajan ohjeistamana
  • näytöt, työpaikalla tapahtuva oppiminen (koulutussopimus) ja oppisopimus jatkuvat kuten tähänkin asti, jos työpaikka on katsottu kaikkien osapuolten kannalta terveelliseksi ja turvalliseksi, eikä työpaikka muuta ohjeista
  • lähiopetusta ja –ohjausta toteutetaan toukokuun aikana vain opintojen etenemisen kannalta välttämättömien toimien osalta alle 10 hengen pienryhmissä
  • lähiopetusta ja –ohjausta voidaan toteuttaa tarvittaessa kesäkuun alusta alkaen myös yli 10 hengen, mutta alle 50 hengen ryhmissä, väljyys- ja hygieniaohjeet huomioiden sekä ministeriön, OPH:n ja aluehallintoviraston ohjeita noudattaen

Opettajamme ja muu henkilöstömme ovat edelleenkin töissä opiskelijoitamme varten.

Kaikessa toiminnassamme haluamme varmistaa, että opiskelijoiden opinnot etenevät ja tutkintoja suoritetaan, ja vielä niin, että kaikki tapahtuu turvallisesti ja terveellisesti opiskelijamääriä rajaamalla sekä turvaetäisyyksiä ja hygieniaohjeistuksia noudattamalla.

Turun AKK seuraa koronavirustilannetta jatkuvasti, ja toimii maan hallituksen, kuntien ja terveysviranomaisten antaman ohjeistuksen mukaisesti. Päätöksissä opiskelijoiden ja henkilökunnan terveys asetetaan aina etusijalle.

Turun AKK:n asiakaspalvelu on auki puhelinpalveluna, samoin chat-palvelu verkkosivuillamme pidetään auki opiskelijoiden palvelemiseksi.

Ja tietenkin oma opettaja on myös aina saavutettavissa puhelimen, sähköpostin ja muiden yhdessä käyttöön otettujen sovellusten kautta.

Yhteystietoja:

Opettajien ja muun henkilöstön yhteystiedot
Opinto-ohjaajien yhteystiedot

Asiakaspalvelu p. 0207 129 200
Chat-palvelu www.turunakk.fi- sivuilla

Opiskelijaterveydenhuolto

Tietotekniset ongelmat helpdesk@turunakk.fi

Yleistä tietoa koronaviruksen vaikutuksista opetustoimintaamme

Osku Laukkanen

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 8.1.2021 Blogi

    Matkalla kohti huippulaatua

    Vuosi 2020 oli Turun AKK:n pitkän laatumatkan toimeliain vuosi. Laatumatka on maraton, jonka osallistujat eivät luultavasti pääse milloinkaan maaliin. Onneksi reitille osuu kuitenkin useita väliaika- ja huoltopisteitä. Matka on riittävän...

  • 19.10.2022 Opiskelijatarinat

    Alanvaihto tuo vireyttä elämään

    Innostuneisuus opiskeluun ei jäänyt epäselväksi, kun tapasin Maijan, 52 ja Leenan, 61, jotka ovat aloittaneet lähihoitajaopinnot Turun AKK:ssa tammikuussa 2022. Nauru raikaa ja jutusta ei meinaa tulla loppua, kun naiset kertovat opiskelukokemuksistaan. Molemmat heistä ottivat rohkean askeleen vanhemmalla iällä ja vaihtoivat alaa. Kannattiko? ”Ehdottomasti”, naiset huudahtavat yhteen ääneen! Uuden ammatin opiskelu on tuonut heille täysin […]

  • 10.2.2020 Blogi

    Sinä olet osa laatua

    Aiemmin laatu oli tuotannon mittari – sillä mitattiin usein vain tuotteen virheettömyyttä. Nykyisin laadun lopullinen mittaaja on asiakas. Käytännössä asiakaskokemus määrittää yhä enemmän sen, miten laadukas organisaatio on. Jokainen meistä...

  • Hitsaajaopiskelija

    19.11.2019 Opiskelijatarinat

    Pelko pois ja uutta kohti

    Joskus alanvaihto tulee eteen yllättäen ja aikuisena. Niin kävi Anu Laaksolle, joka joutui terveydellisistä syistä vaihtamaan alaa. Vaihtoehtoja olisi ollut varmasti muitakin, mutta hän valitsi kone- ja tuotantotekniikan alan, jota...

  • Varastoalalta liiketoiminnan alalle.

    9.9.2022 Opiskelijatarinat

    Varastoalalta liiketoiminnan koulutukseen

    39-vuotias Janne Karvinen on alkuperäiseltä koulutukseltaan autoasentaja, mutta kesätyöt veivät aikanaan varastotöiden pariin, missä hän työskenteli viimeiset 12 vuotta esihenkilö- ja työnjohtotehtävissä. Työssään hän on hoitanut myös mm. henkilöstörekrytointia tilaamisesta...

  • Huoneistoremontoijien harjoituskoppeja

    12.9.2023 Opiskelijatarinat

    Hyvä tietää mitä seinän takana on

    ”Mittaa kahdesti ja sahaa kerran”, on opettaja Jari Välimäen ohje koulutuksen alkuvaiheessa, joka on jäänyt opiskelijoille hyvin mieleen. Sini 23, Mia, 49 ja Hannu, 27 ovat kaikki alanvaihtajia ja opiskelevat nyt huoneistoremontoijiksi. Huoneistoremontointi vaatii mm. tarkkuutta, mutta entä jos ei ole mitään kokemusta rakennushommista? ”Ei se haittaa, ei tarvitse osata mitään etukäteen. Kaikki opetetaan perusteellisesti”, […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun