Blogi

Buenos dias

Osku Laukkanen 7.1.2020

Uusi vuosikymmen on alkanut. Jollekin vuosi 2020 voi tarkoittaa uutta ammattia tai työpaikkaa, ja toiselle se taas voi tarkoittaa itsensä kehittämistä tai uuden oppimista.

Yhtä kaikki, itsensä haastaminen ja uuden oppiminen vievät aina eteenpäin. Se, minne se lopulta johtaa, ei aina ole edes tiedossa. Siitä huolimatta uskallan väittää, että uuden oppijat ovat vuonna 2020 kaiken hyvän keskiössä.

Meillä Turun AKK:ssa oppijan tukijoina ovat aina opettaja ja ohjaaja, ja aina tarvittaessa myös opinto-ohjaaja ja erityisopettaja. Henkilöstömme moniammatillinen osaaminen vie oppijoitamme eteenpäin. Oppiminen tarkoittaa yhtäältä ammatillisen osaamisen kehittymistä sekä toisaalta elämän perustaitojen, oppimisen ja yhdessä toimimisen taitojen karttumista.

Twitterissä törmäsin viestiin, joka nostatti suupieleni ylöspäin. Siinä todettiin, että mitä espanjalainen opiskelija sanoi opettajan esittämän hyvän diaesityksen jälkeen? No tietenkin, että buenos dias.

Oppimisen pitää olla myös positiivista. Positiivisuus syntyy oppijan omasta motivaatiosta, jonka synnyttämisessä opettajilla ja ohjaajilla on suuri rooli. Meillä Turun AKK:ssa rohkaistaan henkilöstöä tekemään työtä omalla persoonallaan ja omilla vahvuuksillaan, sekä kehittämään niitä yhteisten pelisääntöjen suuntaisesti. Olemme huomanneet sen innostavan ja motivoivan aina opiskelijaa, kuten myös opettajaa ja ohjaajaa.

Turun AKK:ssa on jälleen edessä tiivis ja työntäyteinen vuosi. Jo opintonsa aloittaneille opiskelijoillemme tämä kevät voi olla tutkintoon valmistumisen kevät.

Uusille opiskelijoillemme on taas tarjolla paljon eri koulutusvaihtoehtoja monella eri alalla. Kaikkiin koulutuksiimme voi hakeutua helposti verkkosivuillamme turunakk.fi.

Työvoimakoulutus, jatkuva haku ja oppisopimus tarjoavat joustavat mahdollisuudet oppimiselle. Meillä onnistuu. Buenos dias!

Osku Laukkanen

Työskentelen Turun AKK:n apulaisrehtorina. Vuodet ovat opettaneet, että kaikki onnistumiset rakentuvat ihmisten väliseen luottamukseen, tehokkuuteen, osaamiseen ja strategiseen laatutyöhön. Toinen ammatillinen osaamiseni liittyy journalismiin, olen tehnyt toimittajan töitä vuodesta 1985 lähtien, pääosin Ylen urheilutoimituksessa.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 19.12.2024 Ajankohtaista

    Syyskaudella 2024 valmistuneet opiskelijamme

    Katso lista syyskaudella 2024 valmistuneista opiskelijoistamme.

  • Huoneistoremontoijien harjoituskoppeja

    12.9.2023 Opiskelijatarinat

    Hyvä tietää mitä seinän takana on

    ”Mittaa kahdesti ja sahaa kerran”, on opettaja Jari Välimäen ohje koulutuksen alkuvaiheessa, joka on jäänyt opiskelijoille hyvin mieleen. Sini 23, Mia, 49 ja Hannu, 27 ovat kaikki alanvaihtajia ja opiskelevat nyt huoneistoremontoijiksi. Huoneistoremontointi vaatii mm. tarkkuutta, mutta entä jos ei ole mitään kokemusta rakennushommista? ”Ei se haittaa, ei tarvitse osata mitään etukäteen. Kaikki opetetaan perusteellisesti”, […]

  • 9.4.2021 Podcast

    JAKSO 2: ALANVAIHTO

    Alanvaihto voi liittyä moneen asiaan elämässä ja alanvaihtajia onkin paljon. Vanhaa ammattia kohtaan saattaa iskeä väsymys tai se ei enää sovellu tekijälleen. Terveysongelmatkin voivat ohjata alanvaihtoon sekä tietysti se, ettei ala enää työllistäkään. Tällä kertaa pääsemme tutustumaan Turun AKK:n entiseen opiskelijaan Camilla Gustafssoniin, jolla on laaja koulutustausta ja monipuolista osaamista, mutta elämäntilanne vei kuitenkin suorittamaan […]

  • 31.5.2021 Ajankohtaista

    Onnittelut ammattiin valmistuneille!

    Poikkeukselliset ajat eivät onneksi ole opiskelijoitamme lannistaneet, vaan voimme jälleen julkaista alkuvuoden aikana reilun 300 valmisuneen opiskelijamme nimet. Lämpimät onnittelut ja kaikkea hyvää tulevaan! Valmistuneet tutkinnoittain ajalta 1.1.-31.5.2020: Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus – VALMA Al-Zawbai, Ahmed Behravan, Rozhan Gharib, Nvin Autoalan perustutkinto Abdulqader, Abdulqader Yaseen Al-kadhimi, Khalid Mushreq Mahmood Almadi, Qossay Bondar, Oleksandr Dabbaghian, Viken […]

  • 31.5.2022 Uutiset

    Onnea ammattiin valmistuneille

    Alla ammattiin alkuvuoden 2022 aikana valmistuneet opiskelijamme. Turun AKK onnittelee ja toivottaa kaikkea hyvää jatkoon. Autoalan perustutkinto Aaltonen, Kristian Alazraqi, Ali Al-Jibouri, Mohammed Mansoor Ahmed Al-Jubouri, Laheb Luay Sulaiman Almohamed, Wassim Al-Zendi, Abdulaziz Abbas Ahmad Bendamou, Morad Eronen, Aapo Tapio Habeeb, Dedar Zrar Henttula, Mika Juhani Kemppainen,Antti Juhani Kostian, Lauri Marjasto, Janne Miettinen, Markus Moussaoui, […]

  • Rakennuspeltiseppä tekemässä ohutlevytyötä

    14.6.2022 Opiskelijatarinat

    Ohutlevytyöt ovat asennehommia

    Ilmastoinnin ohutlevykanavia valmistava Aalto Petri Oy on Turun AKK:n pitkäaikainen yhteistyökumppani. Yrityksen omistajan Petri Aallon ja talotekniikan opettaja Jarkko Pirhosen historia yltää vieläkin pidemmälle, aina nuoruusvuosiin. Aalto korostaa yhteistyön tärkeyttä, jotta alalle saadaan uusia tekijöitä. Yrityksessä on parhaillaankin yksi Pirhosen opiskelija työssäoppimassa. Alalla on pula tekijöistä ja paine saada uusia käsipareja hommiin on jatkuva. Toki maailmantilanne vaikuttaa, […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun