Pikavauhdilla uuteen ammattiin
Joni vaihtoi 24-vuotiaana alaa ja opiskeli uuden ammatin vain puolessa vuodessa. Tahti hämmästytti jopa kokeneet opettajat.
Ammatillista koulutusta kaikkiin elämäntilanteisiin
Joni vaihtoi 24-vuotiaana alaa ja opiskeli uuden ammatin vain puolessa vuodessa. Tahti hämmästytti jopa kokeneet opettajat.
Oppisopimuskoulutus on loistava vaihtoehto sekä oman osaamisen lisäämiseen että kokonaan uuden ammatin hankkimiseen. Myös yrittäjä voi opiskella oppisopimuksella. Ja mikäli työantaja rekrytoi oppisopimuksella työttömän työnhakijan, voi hän hakea Työllisyysalueelta palkkatukea.
Alun perin Kaitsu haaveili eläköityvänsä varakkaana viisikymppisenä jääkiekkoammattilaisena. Nyt hän opiskelee oppisopimuksella tekniseksi kiinteistönhoitajaksi eli vanha koira opettelee uusia temppuja - ja mikä parasta, myös oppii niitä!
Jos haluat nähdä kättesi jäljen ja olet kiinnostunut remontoimisesta, huoneistoremontoija-koulutus saattaisi sopia sinulle.
Osaaville kylpyhuoneremontoijille on kysyntää: edellisestä koulutuksesta työllistyi kaikki ja kaksi lähti itsenäisiksi yrittäjiksi., iloitsee opettaja Jani Lehtilä.
Kävimme haastattelemassa sähköalan opiskelijoita. Lue kolmen alanvaihtajan tarina, kuinka he päätyivät sähköalalle ja millaista opiskelu on ollut käytännössä? Sähköalan työtehtävissä on valinnanvaraa.
Toimintaterapeuttina 10 vuotta toimineella Annikalla oli edessään alanvaihto. Kriteereinä uudelle alalle olivat lyhyt koulutus ja mahdollisuus hyvään palkkakehitykseen. Hän päätyi opiskelemaan kylmäasentajaksi. Hyppy tuntemattomaan oli jännittävä, mutta Annika päätti sen ottaa.
Khadhija, Rashid ja Raha opiskelevat puhtausalalla. He ovat juuri harjoittelemassa opettaja Raisa Airolan kanssa siivouskoneen käyttöä Turun AKK:n B-talon aulassa. Rashid kurvailee koneella sohvaryhmän ympärillä. Raisa kertoo, että opiskelijat ovat erityisen innostuneita siivouskoneiden käytöstä. Aiemmin he ovat harjoitelleet koneella, jota työnnetään itse ja tämänkertaisessa koneessa on kaasu, joten sen käyttö tarvitsee vähän enemmän harjoitusta.
Pintakäsittelyalan työsalissa ollaan työn touhussa, kuin ihan oikealla rakennustyömaalla. Anna on kiivennyt telineelle hiomaan seinää, Jessica nauhoittaa seinän saumaa ja Veronica levittää tasoitetta.
Aikuiskoulutustuen loppuminen huolestuttaa monia. Se ei kuitenkaan ole aikuisopiskelun loppu, sillä vaihtoehtoja alanvaihtoon ja osaamisen kehittämiseen on edelleen. Oppisopimus on tähän yksi loistava vaihtoehto. Ehdota rohkeasti oppisopimusta, kun haet työpaikkaa tai jos olet jo töissä, ehdota opiskelua oppisopimuksella palkkatyön ohessa. Käytännössä oppisopimus tarkoittaa sitä, että sinulla on työpaikka, jossa työskentelet vähintään 25 tuntia viikossa. Työsuhteen […]
Haastattelimme Kennethiä, joka opiskelee lähihoitajaksi Turun AKK:ssa. Hänen sympaattinen olemuksensa on kuin tehty sotealalle. Hän on tuttu näky AKK:n käytävillä, sillä hän on toiminut opintojensa ohella myös opiskelijakunta Tulmukan puheenjohtajana ja on aina aktiivisesti mukana kaikissa tapahtumissa. Kenneth tuli Turun AKK:hon vuonna 2023 työskenneltyään call center -tehtävissä Kreikassa reilu viisi vuotta. Hän kertoo kokevansa kutsumusta […]
Yhteiskuntamme ei pyöri ilman ammattilaisia. Kuvittelepa elämää ilman sähkötöiden, rakennusalan tai hoitoalan ammattilaisia. No eihän siitä mitään tulisi! Saman on todennut myös opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen yhteinen ennakointitietoa tutkiva osaamisen ennakointifoorumi. Ammatillisten osaajien, eli ammatillisten tutkintojen suorittaneiden, tarve on suurempi kuin ammattikorkeakoulu- tai yliopisto-osaajien. Putkimiesten, lähihoitajien tai koneistajien kouluttaminen on ammatillisen oppilaitosten lakisääteistä työtä […]