Blogi

Poikkeustilasta huolimatta opiskelijoita valmistuu

Heidi Jaarinen 16.4.2020

Turun AKK:n koulunkäynninohjaajaopiskelijoiden tilanne on ollut haastava, koska osa työssäoppimispaikoista, kuten koulut ja iltapäivätoiminnan toimipisteet ovat suljettuina. Toisaalta osa kouluista on lähtenyt innovatiivisiin ratkaisuihin ja antanut koulunkäynninohjaajaopiskelijoiden tehdä ohjauksia etänä videopuheluiden ja WhatsAppin kautta.

”Näin on saatu esimerkiksi opintojen viimeisiä näyttöjä suoritettua ja näin ollen opiskelija voi valmistua aikataulussa. Tämä on ollut upea juttu ja toivoisin, että tällaisia mahdollisuuksia olisi enemmänkin. Ohjaus on lapselle tärkeää myös kotioloissa, joten koulunkäynninohjaajien hyödyntäminen tähän yhteydenpitoon olisi mielestäni oiva idea”, kertoo kasvatus- ja ohjausalan opettaja Pauliina Karhumäki-Ranta.

Muuttunut tilanne tarkoittaa sitä, että oppiminen tapahtuu erilaisilla, monipuolisilla ja vaihtoehtoisilla työtavoilla, pääosin etä- ja verkko-opiskeluna, joissa hyödynnetään erilaisia digitaalisia oppimisympäristöjä ja –ratkaisuja.  Niiden käyttäminen onnistuu opiskelijalta hyvin kotoa ihan omalta tietokoneelta tai jopa älypuhelimelta. 

”Etäopiskelu verkossa sisältää etäopetuksen perusteella ohjeistettua ja ohjattua itseopiskelua. Verkko-oppiminen mahdollistaa erilaisten digitaalisten sisältöjen käyttämisen, kuten teksti, kuva, video, www-linkit, tehtävät ja chat sekä myös oppimispäiväkirjan kokoamisen ja samanaikaisen työskentelyn yhdellä ja samalla dokumentilla. Kyseessä on siis eräänlainen virtuaalinen luokkahuone”, kertoo Turun AKK:n pedagoginen rehtori Osku Laukkanen.

Verkko-opiskelu eroaa luokassa tapahtuvasta lähiopinnoista siinä, että verkko-oppiminen edellyttää opiskelijalta itsenäistä työskentelyä ja vastuunottoa. Myös työssäoppiminen jatkuu mahdollisuuksien mukaan normaalisti koulutus- ja oppisopimusten mukaisesti, ellei työpaikalta ohjeisteta muuta.

Heidi Jaarinen

Olen Turun AKK:n markkinointikoordinaattori. Aiemmassa työssäni TE-toimiston asiantuntijana näin jatkuvasti onnistumisia kun työnhakijat työllistyivät koulutuksen kautta, nopeallakin aikataululla. Siksi minusta on tullut suuri koulutusten puolestapuhuja. On ilo työskennellä ammatillisen koulutuksen parissa ja viestiä tätä ilosanomaa eteenpäin. Vapaa-ajalla intohimona on tanssiminen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 7.2.2023 Ajankohtaista

    Ohjaajaksi eri ikäisille

    Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon perusteet uudistuivat 1.1.2023 ja sen myötä tutkinnossa on enemmän valinnanvaraa ja mm. mahdollisuus suuntautua ohjaamaan vain yläkouluikäisiä tai aikuisia. Aiemmin tutkinnossa oli pakollisena osana aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus, joka edellytti harjoittelua koululaisten iltapäivätoiminnassa. Uudistuksen jälkeen on mahdollista valita, tekeekö tutkinnon lasten ja nuorten vai aikuisten parissa. Näin ollen tutkinto vastaa paremmin […]

  • 15.12.2020 Blogi

    Opiskelua ja ohjausta poikkeusoloissa

    Korona heitti monet meistä tahtomattamme poikkeustilanteeseen. Oppilaitoksissa koettiin hämmennyksen hetkiä, kun ovet sulkeutuivat ja kontaktit opiskelijoihin siirtyivät etäyhteyksien varaan. Olihan se mullistavaa, mutta onneksi oli jo aiemmin tehty taustatyötä, harjoiteltu...

  • 10.9.2019 Opiskelijatarinat

    Rohkeasti uudelle uralle

    Satu Toimio työskenteli Hansaprintillä 28 vuotta erilaisissa tehtävissä, kuten lähettämössä, varastossa ja suurtuotannossa. Sitten tuli tieto irtisanomisesta, joka ei Satua kuitenkaan pelästyttänyt. Hän suuntasi katseensa rohkeasti tulevaisuuteen ja päätti vaihtaa kokonaan alaa. Työttömäksi jääminen ei käynyt edes mielessä. Uusi ura urkeni koulutuksen kautta puhdistuspalvelualalla. Opiskeltuaan reilun kuukauden Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, laitoshuoltaja -koulutuksessa Turun AKK:ssa, […]

  • 7.12.2020 Blogi

    Vuoden toisella puolikkaalla valmistuneita

    Vuosi 2020 jää historiaan ja muistoihimme vähemmän mukavasta syystä. Pandemia koetteli ja kosketti meistä jokaista ikään, sukupuoleen, ammattiin tai statukseen katsomatta. Siitä huolimatta myös loppuvuoden aikana on valmistunut liuta opiskelijoita. Turun AKK onnittelee jokaista lämpimästi! Alla valmistuneet tutkinnoittain ajalta 1.6.-30.11.2020. Ajoneuvonosturinkuljettajan ammattitutkinto Laiho, Marek Olavi Autoalan perustutkinto Ablish, Yousif Hazim Shareef Al-dayyeni, Mohammed Raad Hameed […]

  • 14.4.2020 Blogi

    Erityistä tukea maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille

    Turun AKK haluaa panostaa maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden kotoutumiseen, opiskelun sujuvuuteen ja työelämään siirtymiseen. Siksi olemme palkanneet maahanmuuttajataustaisia ohjaajia, jotka auttavat opiskelijoitamme lähestulkoon kaikessa mitä elämä ja opiskelu eteen tuovat. Meillä työskentelee kaksi maahanmuuttajien opintoneuvojaa sekä yksi koulunkäynninavustaja. Tukea on mahdollista saada suomen kielen lisäksi arabiaksi, dariksi, englanniksi, hollanniksi, kurdiksi, persiaksi ja saksaksi. Uusien opintojen aloittaminen on […]

  • 17.6.2022 Blogi

    Alanvaihto hoiva-avustajaksi

    Turun AKK:sta on valmistumassa jälleen joukko uusia, iloisia hoiva-avustajia. Kävin haastattelemassa valmistuvaa ryhmää ja sieltä paljastuikin mielenkiintoisia urapolkuja. Ryhmä valmistuu virallisesti vasta elokuussa 2022, mutta koska työelämä on imaissut ryhmästä jo suurimman osan, pyritään koulutus saamaan pakettiin mahdollisimman nopeasti. Lähes koko ryhmä koostuu alanvaihtajista, mm. puutarhuri, kirvesmies, kampaaja, myyjä, aulaemäntä, ompelija ja yrittäjä. Useammalla oli […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun