Blogi

Puhtauspalveluala tarjoaa myös asiantuntijatehtäviä

Taru Lehtonen 5.1.2024

Branimir Petkov on entinen opiskelijamme, joka puhtauspalvelualan löydettyään opiskeli ensin laitoshuoltajan ammattitutkinnon ja sen päälle siivoustyönohjaajan ja siivousteknikon erikoisammattitutkinnot. Siirryttyään Turusta työn perässä pääkaupunkiseudulle on halu kehittää omaa osaamista entisestään kasvanut. Niinpä päätimme päivittää Branimirin kuulumiset aiemman blogin jatkeeksi.


On kulunut yli kuusi vuotta siitä, kun haastattelin Branimiria (Petkov) edellisen kerran. Vaikka haastattelu nyt hoidetaankin puhelimella, on toisessa päässä edelleen yhtä lämmin ja valoisa ihminen kuin edellisellä kerrallakin. Ja koska Branimirista on kyse, paljon on ehtinyt tapahtua.

Edellisen blogijutun aikaiset restonomiopinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa päättyivät huhtikuussa 2020, keskellä pahinta korona-aikaa. Työt esihenkilönä Palmiassa olivat jatkuneet normaalisti läpi opintojen, mutta loppuvuoden kehityskeskustelussa oma esihenkilö ehdotti jotain uutta: kiinnostaisiko projektityöntekijän pesti, jossa saisi osallistua myös rekrytointiin? Kyllä, kiitos!

Projektityö oli erilaista, sillä nyt minulla ei ollut alaisia ja työ oli operatiivisen toiminnan sijaan asiantuntijatyötä. Koulutin uusia toimitilahuoltajia heidän omilla työpisteillään, mutta näytöt tehtiin Keudassa eli Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymässä. Lisäksi vastuullani oli asiakkuuksia ja sain osallistua myös toimitilahintaneuvotteluihin. Pesti oli erittäin antoisa ja mielenkiintoinen”, Branimir selventää.

Samaan aikaan tapahtui muutakin. Edellä mainitun projektityön päätyttyä vuoden 2022 lopussa aloitti Branimir Haaga-Heliassa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnot, jälleen työn ohessa. Sitten talon sisältä tarjottiin taas uutta työtehtävää.

”Pohdin pitkään työtehtävän vastaanottamista. Pestiin sisältyi paljon reissaamista, sillä asiakkaita oli mm. Nurmijärvellä, Mäntsälässä ja Hyvinkäällä. Lopulta kuitenkin päättelin, että työtehtävästä voisi olla hyötyä opintoihin, jotka sisälsivät myös johtamiskoulutusta. En ollut väärässä. Tällä kertaa keskityin opintoihini kuitenkin niin painokkaasti, että laiminlöin jopa ystävyyssuhteitani. Onnekseni olen saanut tämän anteeksi.”

Ja kun on vauhtiin päästy, niin antaa mennä vaan, sanotaan vanhassa laulussakin. Tämän vuoden alussa Branimir mahdollisesti aloittaa pedagogiset opinnot, joka edelleen laajentaa miehen osaamispalettia. Melkoinen opiskelutahti ja -into, huokailen itsekseni. Onkin pakko kysyä mitä sanottavaa Branimirilla on varsinkin maahanmuuttajataustaisille henkilöille, jotka juuri nyt pohtivat kannattaisiko kouluttautuminen?

”On varauduttava aloittamaan nollasta. Juuri niin kävi itsellenikin, kun 16 vuotta sitten tulin Suomeen”, Branimir muistelee.

”Ei pidä huolestua, vaikka päämäärä ei olisi sillä hetkellä selvä. Tärkeintä on löytää joku asia, mikä kiinnostaa ja sen jälkeen mennä sitä kohti. Pitää asennoitua niin, että kouluttautuminen on tähän hetkeen oikea ratkaisu: se kerryttää tietoja, taitoja ja voi johtaa ammattiin uudessa maassa.

Ura puhtauspalvelualalla ei todellakaan ollut omassa mielessäni, koska kotimaassani Bulgariassa siivoojaksi mennään vain siinä tapauksessa, jos ei mitään muuta työtä saa. Alaa ei siis arvosteta toisin kuin Suomessa, vaikka palkoissa onkin parantamisen varaa. Koulutusmahdollisuuksia kuitenkin tarjotaan ja myös etenemismahdollisuudet alalla ovat hyvät. Sen osoittaa tämä omakin polkuni,” hän pohtii.

Branimirin mielestä maaahanmuuttajataustaisten ihmisten ei pidä unohtaa juuriaan, mutta liikaa ei kannata myöskään pitää kiinni oman maan tavoista. Maassa maan tavalla, kuten sanotaan. Tämä pätee varsinkin työelämässä, sillä työpaikoilla on omanlaisensa kulttuuri, jota ei kannata liiaksi käydä ”sorkkimaan”.

Branimirin opintopolku on ollut ainutlaatuinen, mutta kannattava ja nostanut paitsi omaa itseluottamusta ja osaamista, myös työnantajan arvostusta ahkeraan ja ammattitaitoiseen työntekijään.

”Opinnot kestävät aina tietyn aikaa, se on hyvä tiedostaa. Ja kun keskittyy yhteen asiaan kerrallaan, kaikki muu rakentuu kyllä ympärille pikkuhiljaa, asiat loksahtavat kohdalleen. Niin on käynyt itsellenikin. Toisaalta olen itse ollut avoin muutoksille ja kaikelle uudelle. Siitä ei varmaankaan ole ollut haittaa”, Branimir summaa.

Lue edellinen blogiteksti Branimirista vuodelta 2018: Luonteenpiirteet ohjasivut unelma-ammattiin.

Taru Lehtonen

Olen Turun AKK:n markkinointiasiantuntija. Olen onnellisimmillani, kun saan multitaskata ja loihtia visuaalisia ilmeitä sekä kirjoittaa. Vapaa-ajalla minut löytää varmimmin lenkiltä koirani kanssa. Ulkoilun lisäksi harrastan monipuolisesti liikuntaa, käsitöitä sekä musiikin ja kirjojen kuuntelua.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 7.2.2023 Ajankohtaista

    Ohjaajaksi eri ikäisille

    Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon perusteiden uudistuttua vuoden 2023 alusta on tutkinnossa enemmän valinnanvaraa ja mm. mahdollisuus suuntautua ohjaamaan vain yläkouluikäisiä tai aikuisia. Aiemmin tutkinnossa oli pakollisena osana aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus, joka edellytti harjoittelua koululaisten iltapäivätoiminnassa. Uudistuksen jälkeen on mahdollista valita, tekeekö tutkinnon lasten ja nuorten vai aikuisten parissa. Nyt tutkinto vastaa paremmin työelämän vaatimuksia […]

  • 2.5.2024 Ajankohtaista

    Robotiikan hyödyntäminen puhtauspalvelualalla

    Tekoälyä voidaan hyödyntää myös puhtauspalvelualalla tulevaisuudessa. Tällä hetkellä kuitenkin puhutaan enemmän teknologian ja robotiikan vaikutuksista puhtauspalvelualaan. Teknologian ja robotiikan kehittyminen tulevat vaikuttamaan vahvasti myös puhtauspalvelualaan. Tässä muutamia esimerkkejä siitä, miten teknologia ja robotiikka ovat jo muuttaneet, ja tulevat muuttamaan alaa edelleen: Vaikka robotit eivät korvaa siivoojia kokonaan, ne voivat tehdä raskasta ja monotonista työtä. Mielletään, […]

  • 9.10.2024 Ajankohtaista

    Robotiikkapäivä puhtauspalvelualan asiantuntijoille ja esihenkilöille

    Hyvä puhtauspalvelualan asiantuntija tai esihenkilö: tervetuloa Turun AKK:n puhtauspalvelualan robotiikkapäivään 6.11.2024 klo 9.30-14.30Turun AKK, B-talo (Artukaistentie 11, 20240 Turku)(luokat B-107, B-108 ja B-109 + B-talon aula) Päivän ohjelma Kello Mitä tapahtuu 9.30 Aamukahvi 10.00 Joustava tiimikaveri MARVIN | Clean Key Oy 10.30 Miksi meillä on niin vähän robotteja? | Kärcher Oy 11.00 Robotiikan hyödyntäminen puhtauspalvelualalla […]

  • Puhtaasti parasta -tapahtuman kansikuva.

    9.8.2024 Ajankohtaista

    Puhtaasti paras -teemapäivä 18.9.

    Järjestämme puhtauspalvelualalla toimiville asiantuntijoille ja esimiehille oman teemapäivän Turun AKK:n B-talossa 18.9. klo 9-15 (luokat B-107, B-108 ja B-109) Ohjelma: 9:00 Aamukahvit ja päivän aloitus9:30 Digitaalisuuden hyödyntäminen puhtauspalvelualalla / Elina Hälikkä, L&T10:45 Puhtausalan monipuoliset uramahdollisuudet / Hanna Ojamo, Clean Up Consulting11:45 Omakustanteinen lounas ja tutustuminen B-talon siivouskeskukseen. Lounaan hinta 10 € Lounasravintola Mik-Makissa, katso lounaslista.12:30 […]

  • 25.6.2018 Ajankohtaista

    Opiskele missä ja milloin haluat – avoimet ammatilliset opinnot

    Avoimet ammatilliset opinnot -palvelu tarjoaa vaihtoehtoisen tavan hankkia opinnoissa ja työelämässä tarvittavaa osaamista kaikille avoimina verkko-opintoina. Korkeakoulut ovat tarjonneet avoimia opintoja jo pitkään, ja nyt tämä mahdollistui myös ammatillisella puolella. Opiskelu on mahdollista kaikille asuinpaikasta riippumatta ja se tapahtuu verkossa joko itsenäisesti tai opettajan johdolla. Avoimet ammatilliset opinnot -palvelu kokoaa yhteen usean eri oppilaitoksen avointen […]

  • 21.4.2020 Opiskelijatarinat

    Harava vaihtui moppiin

    Jonna-Pauliina Mäkinen valmistui puutarhuriksi vuonna 2012, mutta ala ei vastannut odotuksia, joten hän mietti muutaman vuoden ajan tulevaisuudensuunnitelmiaan töiden ohessa.  Vuonna 2018 Jonna-Pauliina oli Turun AKK:n uravalmennusryhmässä, jossa pohdittiin koulutusvalintoja.  ”Pääsin juttelemaan opinto-ohjaajan kanssa ja kerroin kiinnostuksestani puhtauspalvelualaa kohtaan”.  Seuraava askel olikin haastattelu, joka johti valintaan Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan laitoshuoltajan ammattitutkinto -koulutukseen. Opiskelu Turun AKK:ssa […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun