Opiskelijatarinat
Rakennusalan koulutus kannattaa juuri nyt
Betoniauto on juuri lähtenyt työmaalta, jossa rakennusalan perustutkinto-opiskelijat ovat tekemässä perustustyöharjoitusta, joka tulee myöhemmin runkovaiheen töihin harjoitusalustaksi. Ensin on valettu antura, jonka päälle on rakennettu sokkeli raudoituksineen. ”Tämä vastaa työmaaolosuhteita ja on tehty, kuten talon perusta olisi tehty”, kertoo rakennusalan opettaja Markku Hämäläinen.
Moldovasta 12 vuotta sitten Suomeen tullut Victor on tehnyt rakennustöitä aiemminkin, mutta tuli nyt opiskelemaan rakennusalan perustutkinnon ja hankkimaan virallisen todistuksen osaamisestaan. ”Aina kun haet töitä, kysytään todistusta”, Victor kertoo. Hän kehuu suomalaista rakennustapaa ja kertoo oppineensa paljon uutta.
Muhammad Amir oli kotimaassaan Afganistanissa rakennusmies, mutta työskenteli Suomessa ravintola-alalla ennen koulutukseen hakeutumista. Nyt hän haluaa palata rakennusalalle. Muhammad Amir kertoo, että Afganistanissa rakentamisessa käytetään paljon metallia ja tiiltä, kun Suomessa käytetään enemmän puuta. Hän on tyytyväinen koulutukseen ja kertoo, että runkotyöt ovat hänelle mieluisin työvaihe.
Nyt jos koskaan on hyvä aika opiskella rakennusalaa
Rakennusalalla on meneillään laskusuhdanne, mutta rakentaminen tulee jatkumaan, kun ala lähtee taas nousuun. Silloin tarvitaan osaavia tekijöitä. Nyt on siis paras aika kouluttautua alalle ja olla valmiina, kun osaajia taas tarvitaan!
Turun AKK:ssa on tarjolla monenmoista koulutusta, joiden avulla saat osaamista rakennusalalle. Jos vielä pohdit rakennusalan soveltuvuutta itsellesi, voit hakeutua rakennusalan koulutukseen, joka on Turun AKK:n oma malli, jossa pääsee näppärästi tutustumaan rakennusalaan. Neljän viikon koulutuksen jälkeen voi halutessaan jatkaa opiskelua rakennusalan perustutkinnossa, jos ala tuntuu omalta. Perustutkinnon suorittaminen kokonaisuudessaan kestää keskimäärin 18-24 kuukautta.
Valikoimasta löytyy myös lyhytkoulutuksia, kuten huoneistoremontoijan koulutus (kesto 8 kk) ja kylpyhuoneremontoijan koulutus (kesto 12kk), jotka eivät vaadi aiempaa osaamista, mutta soveltuvat myös ammattitaitoaan kartuttaville.
Mikäli olet kiinnostunut maalarin työstä, valikoimasta löytyy suosittu pintakäsittelyalan perustutkinto. Tarjoamme myös rakennusalan täydennyskoulutusta henkilöille, joilla on jo alan kokemusta.
Mikäli sinulla on kokemusta rakannusalalta ja pohdit osaamisen kehittämistä, mutta et ole varma mikä koulutus sopisi juuri sinulle, ota yhteyttä opettaja Tero Iivoseen, niin voitte keskustella tilanteestasi.
Tero Iivonen
Opettaja
040 724 0316
tero.iivonen@turunakk.fi