Blogi

Uudet konstit kukkimaan

Osku Laukkanen 19.2.2018

Uutta ammatillista koulutusta on kohta toteutettu suomen niemellä jo kaksi kuukautta. Rivakasti läpi vedetty lakiuudistus on herättänyt resonointia monelta laidalta.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan suurin haaste on vanhasta poisoppiminen. Vanhat toimintamallit ovat juurtuneet syvälle. Vanhaan on turvallista ja helppo nojata, ja juuripa siksi uuden vertailu vanhaan ei ole millään muotoa järkevää. Se ei vie eteenpäin.

Ammatillisten tutkintojen tarkoituksena on kohottaa ja ylläpitää suomalaisten ammatillista osaamista ja työllisyyttä, kehittää työ- ja elinkeinoelämää, antaa valmiuksia yrittäjyyteen ja työ- ja toimintakyvyn jatkuvaan ylläpitoon sekä tukea elinikäistä oppimista ja ammatillista kasvua.

Tähän tavoitteeseen pyritään työ- ja elinkeinoelämän kanssa tukemalla opiskelijoiden kehitystä hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi yhteiskunnan jäseniksi sekä antamalla heille jatko-opintovalmiuksien ja jatkuvan kehittymisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja.

Yhteistyö ja ovien avaaminen ammatillisessa koulutuksessa saavat uudet konstit kukkimaan. Mieluummin outthebox kuin inthebox.

Me vanhat ns. aikuiskoulutusorganisaatiot olemme toteuttaneet tutkintoja jo vuosikymmenet yhteistyössä työelämän kanssa. Oppiminen on toteutettu pääosin työpaikoilla ja osaaminen on näytetty työelämän aidoissa työtehtävissä. Nämä yhteydet ja kumppanuudet siivittävät edelleen toimintaamme, mutta entistä terävämmin suunnitellusti.

Tilanne on eri ns. vanhalla nuorisopuolella, jossa konstipussi pursuaa tässä mielessä. Oppimisen ja näyttöjen siirtäminen työelämään, ei ole helppo juttu. Mutta yhteistyöllä ja kumppanuuksilla siitäkin selvitään.

Työelämän toimijat, järjestöt ja yrittäjät ovat kanssamme samassa boxissa. Opiskelijoiden osaaminen ja ammattitaito ammatillisessa koulutuksessa syntyvät yhdessä työelämän kanssa. Vain siten saadaan positiivista vetovoima ammatilliselle koulutukselle, ja entistä osaavampia työelämän tekijöitä.

Osku Laukkanen

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 7.2.2023 Ajankohtaista

    Ohjaajaksi eri ikäisille

    Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon perusteet uudistuivat 1.1.2023 ja sen myötä tutkinnossa on enemmän valinnanvaraa ja mm. mahdollisuus suuntautua ohjaamaan vain yläkouluikäisiä tai aikuisia. Aiemmin tutkinnossa oli pakollisena osana aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus, joka edellytti harjoittelua koululaisten iltapäivätoiminnassa. Uudistuksen jälkeen on mahdollista valita, tekeekö tutkinnon lasten ja nuorten vai aikuisten parissa. Näin ollen tutkinto vastaa paremmin […]

  • 22.6.2020 Blogi

    Uudet ja vanhat konstit

    Kesän helteetkään eivät lamaannuta Turun AKK:n toimintaa. Tutkintoja, tutkinnon osia ja työelämän sertifikaatteja suoritetaan työelämän tarpeeseen läpi kesän. Osaamisen kehittämistä tarvitaan myös kesän helteillä, ja sitä löytyy meiltä! Koronakevään aikana oppiminen on Turun AKK:ssa jatkunut pääosin etä- ja verkko-oppimisena. Esimerkiksi teoriatunnit, oppimistehtävät ja arviointikokoukset allekirjoituksineen ovat toteutuneet digitaalisesti. Opiskelijamme, työelämän kumppanimme ja myös opettajamme ovat […]

  • 4.2.2022 Opiskelijatarinat

    Nuorenakin voi vaihtaa alaa

    Moni ajattelee, että kun kerran olet jonkin ammatin opiskellut, niin sitä työtä on sitten tehtävä vaikkei se tuntuisikaan omalta. Mutta eihän se niin mene. Jos huomaa, että nykyinen ala ei olekaan se oma juttu, niin miksi kärvistellä periaatteen vuoksi? 22-vuotias Jaana on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt toimia kauneudenhoitoalan yrittäjänä. Hän lähti peruskoulun jälkeen opiskelemaan kosmetologiksi. […]

  • 13.8.2019 Blogi

    Syksy käyntiin opiskelemalla

    Hyvän kesän jälkeen on mukava aloittaa oppimisen syksy 2019. Ammatilliset tutkinnot tarjoavat hienoja mahdollisuuksia uuden osaamisen hankkimiselle ja unelmien täyttymiselle. Tutkinto tai sen osa voi olla se puuttuva palanen työllistymiselle. Ammatillisessa koulutuksessa opiskelee vuosittain enemmän aikuisia kuin nuoria. Siihen on hyvät perusteet, sillä ammatillinen tutkinto tai tutkinnon osa vie nopeasti eteenpäin. Turun AKK:ssa tietojaan päivittää […]

  • 7.1.2020 Blogi

    Buenos dias

    Uusi vuosikymmen on alkanut. Jollekin vuosi 2020 voi tarkoittaa uutta ammattia tai työpaikkaa, ja toiselle se taas voi tarkoittaa itsensä kehittämistä tai uuden oppimista. Yhtä kaikki, itsensä haastaminen ja uuden...

  • 2.7.2021 Blogi

    Asiakaslähtöisyys on toiminnan lähtökohta

    Turun AKK:n toiminnan johtoajatuksena on tuottaa sellaista koulutusta, jonka avulla hankittu osaaminen työllistää ja auttaa talousalueen elinkeinoelämää pysymään kehityksessä ja kilpailussa mukana. Opiskelija- ja työelämäasiakkaat ovat meillä keskiössä. Ammatillinen koulutus on aina ollut työelämäläheistä, mutta uudet toimintamallit korostavat yhä enemmän tiivistä yhteistyötä kaikkien osapuolten kesken. Opiskelijan, oppilaitoksen, sidosryhmän (mm. TE-Palvelut ja yrittäjäjärjestöt) ja työelämän saumaton […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun