Opiskelijatarinat

Nuorenakin voi vaihtaa alaa

Heidi Jaarinen 4.2.2022

Moni ajattelee, että kun kerran olet jonkin ammatin opiskellut, niin sitä työtä on sitten tehtävä vaikkei se tuntuisikaan omalta. Mutta eihän se niin mene. Jos huomaa, että nykyinen ala ei olekaan se oma juttu, niin miksi kärvistellä periaatteen vuoksi?

22-vuotias Jaana on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt toimia kauneudenhoitoalan yrittäjänä. Hän lähti peruskoulun jälkeen opiskelemaan kosmetologiksi. Teini-iän ammatinvalinta ei ollutkaan täysin se Jaanan juttu ja koronan tuomat haasteet sai tarmokkaan Jaanan jättämään yrittäjyyden ja lähtemään uudelle uralle huoneistoremontoijaksi.

Uusi on aina jännittävää

”Muistan kun ajoin koululle ensimmäisenä päivänä ja mietin päässäni ”mitä olen tekemässä, onko tämä nyt järkevää?”.
Jaanalla oli vakituinen työ ja tulot olivat tasaantuneet. Oli suuri askel luopua siitä ja palata takaisin ”opiskelijabudjettiin”. Jaana ei ole kuitenkaan katunut päätöstään ja suosittelee suuresti ottamaan riskin ja lähtemään opiskelemaan, jos vähääkään tuntuu siltä, että arki on aina sitä samaa ja kaipaisi jotain muuta. ”En käyttäisi päivääkään näihin ajatuksiin, oli sitten nuori tai vanha. Ei se asia siitä miksikään muutu. Mikään ei estä palaamasta vanhaan, jos päätös kaduttaa”, Jaana kannustaa.

Jaana opiskelee Kelan opintotuella, koska työkokemus ei vielä riittänyt aikuiskoulutustukeen ja työskentelee opiskelujen ohella osa-aikaisesti kaupan alalla. Alku oli rankkaa, mutta siihenkin tottui. Tieto siitä, että koulutus kestää alle vuoden motivoi lähtemään. ”Ajatteli, että sen jaksaa rutistaa, pidempään koulutukseen olisi ollut varmasti suurempi kynnys hakea”, Jaana tuumii.

Opiskelua aikuisten kesken

Jaana ei ole turkulainen ja koulumatkaa on noin tunnin suuntaansa. Silti Turun AKK oli ensisijainen valinta, koska Jaana halusi opiskella nimenomaan huoneistoremontointia perinteisen rakennusalan perustutkinnon sijaan. Valintaan vaikutti myös se, että Jaana halusi oppilaitokseen, jossa opiskelee aikuisia.

Huoneistoremontoijan koulutuksessa opiskelee tällä hetkellä mm. ravintolakokki, veturinkuljettaja, pari lähihoitajaa, lentoemäntä ja kosmetologi Jaana. Hyvä tunnelma ja henki ryhmässä on aistittavissa tätäkin haastattelua tehdessä ja Jaana vahvistaa, että porukka on todella hyvä, kaikki tulevat keskenään hyvin toimeen ja yhteinen päämäärä alanvaihtoon luo yhteenkuuluvuutta.

Hyvät etenemismahdollisuudet

”Huoneistoremontoijan koulutus on ns. lähtölaukaus alalle. Ammattitaitoa voi kehittää omien kiinnostusten mukaan ja mitä enemmän on osaamista, sitä paremmat on työllistymismahdollisuudet”, Jaana summaa. Hän on itse kiinnostunut erityisesti laatoittamisesta ja suunnittelee laajentavansa osaamistaan sille puolelle jatkossa, koska kysyntää tekijöistä on. Jaana toteaa kiitollisena, että haluaisi olla joskus kuin opettaja Jari Välimäki, jolla on raudanluja osaaminen. Mistäs sen tietää, vaikka Jaana jonain päivänä olisi huoneistoremontoijien opettaja!

Naishenkilö on kyykyssä työkalupakin luona Kuvassa naishenkilö vyötäröstä alaspäin, vasara kädessä, jalassa työhousut, joissa taskuissa työkaluja. Naishenkilö kädet sumpussa, vasara kädessä, pää ei näy kuvassa. Naishenkilö asentaa laminaattia

Heidi Jaarinen

Olen Turun AKK:n markkinointi- ja koulutusasiantuntija. Aiemmassa työssäni TE-toimiston asiantuntijana näin jatkuvasti onnistumisia kun työnhakijat työllistyivät koulutuksen kautta, nopeallakin aikataululla. Siksi minusta on tullut suuri koulutusten puolestapuhuja. On erittäin inspiroivaa ja mielenkiintoista työskennellä ammatillisen koulutuksen parissa! Vapaa-ajalla intohimona on tanssiminen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • Henkilöiden alavartaloja

    10.8.2023 Ajankohtaista

    Vinkkejä alanvaihtoon

    Alanvaihto on merkittävä päätös ja sen tekemiseen kannattaa valmistautua huolellisesti. Tässä on muutamia huomioon otettavia seikkoja, kun harkitset alanvaihtoa: Alanvaihto on mahdollisuus uusiin haasteisiin ja tyytyväisyyteen, mutta se vaatii ponnisteluja sitoutumista saavuttaaksesi tavoitteesi. Ennen kuin teet päätöksen, tee perusteellinen pohdinta ja huolellinen suunnitelma. Älä jää asian kanssa yksin! Voisiko sopiva koulutus löytyä Turun AKK:sta? Ammattitaitoiset […]

  • Varaosamyyjä etsii koneelta osia.

    2.9.2022 Blogi

    Moni vaihtaa alaa varaosamyyjäksi

    Turun AKK:n autopuolella käy kova kuhina. Automekaanikko- ja varaosamyyjäopiskelijat ovat työn touhussa saapuessani tekemään haastattelua. Varaosamyyjien opettaja Roni Pylkkänen tulee vastaan ja kertoo, että nyt on kiire! Halli on täynnä autoja ja uusille varaosille on tarvetta. Opiskelijat Kari ja Anni etsivätkin kuumeisesti varaosia ajoneuvoon, johon asiakas on aiemmin laittanut paljon rahaa kiinni, mutta haluaa nyt […]

  • 19.10.2022 Opiskelijatarinat

    Alanvaihto tuo vireyttä elämään

    Innostuneisuus opiskeluun ei jäänyt epäselväksi, kun tapasin Maijan, 52 ja Leenan, 61, jotka ovat aloittaneet lähihoitajaopinnot Turun AKK:ssa tammikuussa 2022. Nauru raikaa ja jutusta ei meinaa tulla loppua, kun naiset kertovat opiskelukokemuksistaan. Molemmat heistä ottivat rohkean askeleen vanhemmalla iällä ja vaihtoivat alaa. Kannattiko? ”Ehdottomasti”, naiset huudahtavat yhteen ääneen! Uuden ammatin opiskelu on tuonut heille täysin […]

  • 9.4.2021 Podcast

    JAKSO 2: ALANVAIHTO

    Alanvaihto voi liittyä moneen asiaan elämässä ja alanvaihtajia onkin paljon. Vanhaa ammattia kohtaan saattaa iskeä väsymys tai se ei enää sovellu tekijälleen. Terveysongelmatkin voivat ohjata alanvaihtoon sekä tietysti se, ettei ala enää työllistäkään. Tällä kertaa pääsemme tutustumaan Turun AKK:n entiseen opiskelijaan Camilla Gustafssoniin, jolla on laaja koulutustausta ja monipuolista osaamista, mutta elämäntilanne vei kuitenkin suorittamaan […]

  • 17.6.2022 Blogi

    Alanvaihto hoiva-avustajaksi

    Turun AKK:sta on valmistumassa jälleen joukko uusia, iloisia hoiva-avustajia. Kävin haastattelemassa valmistuvaa ryhmää ja sieltä paljastuikin mielenkiintoisia urapolkuja. Ryhmä valmistuu virallisesti vasta elokuussa 2022, mutta koska työelämä on imaissut ryhmästä jo suurimman osan, pyritään koulutus saamaan pakettiin mahdollisimman nopeasti. Lähes koko ryhmä koostuu alanvaihtajista, mm. puutarhuri, kirvesmies, kampaaja, myyjä, aulaemäntä, ompelija ja yrittäjä. Useammalla oli […]

  • 23.9.2022 Ajankohtaista

    Ukrainalainen ohjaaja opiskelijoiden apuna

    Turun AKK:ssa opiskelee tällä hetkellä 51 ukrainalaista. Elokuussa alkanut suomen kielen kurssi päättyi juuri ja siitä suurin osa jatkaa opintoja tutkintoon valmentavassa koulutuksessa Tuvassa. Tärkeä tuki opiskelijoille on koulunkäynninohjaaja Valeriia Buchkovska, joka tuli itse opiskelemaan Suomeen Ukrainasta 2,5 vuotta sitten ja työllistyi Turun AKK:hon oppisopimukselle nopeasti kriisin myötä. Turun AKK:ssa opiskelevat Alla, Julia ja Nadja […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun