Kun yläaste läheni loppuaan, oli minulle hyvin selvää, että haen lähihoitajaksi. Olin saanut kimmokkeen alalle, sillä muutaman vuoden minua vanhempi siskoni oli alalla ja näin innostuin alasta.  Valmistumisen jälkeen työllistyin heti kehitysvammaisten asumisyksikköön. Työ kehitysvammaisten kanssa tuntui heti omalta jutulta. Työkaverit ja asiakkaat olivat mahtavia ja töihin oli aina mukava mennä. Työ oli kolmivuorotyötä, joka sopi minulle oikein hyvin ja tykkäsin siitä.

Omien lasten kasvaessa alkoi kolmivuorotyö tuntumaan taakalta ja omaa elämää ajattelen liian suurelta uhraukselta. Työssä alkoi olla enemmän fyysistä ja myös henkistä rasitusta asiakkaiden ikääntymisen myötä. Työilmapiirikään ei ollut enää samanlainen kuin ennen. Lähihoitajan töitä olin tehnyt tässä vaiheessa kymmenen vuotta. Olin usein viikonloput töissä. Tuntui pahalta lähteä töihin viikonloppuisin kun muu perhe vietti vapaapäivää.

Yhtenä sunnuntai-ilta töissä alkoivat asiakkaat keskenään tappelemaan. Heidän keskinäinen riitely äityy yleensä myös fyysiseksi. Toinen asiakas hermostuksissaan raapi minua ja sylki päälleni. Haistatteli samalla. Tilanteen jälkeen ajattelin mielessäni, että ihanko oikeasti vietän viikonloput suurimmaksi osaksi täällä taistelukentällä ja menetän sen ajan, jolloin omat lapseni ovat pieniä. Silloin päätin, että irtisanoudun ja alan alkuun tekemään keikkatyötä ainoastaan arkiaamuisin eri työpaikoilla.

Olin aina tykännyt kovasti omasta työstäni kehitysvammaisten kanssa ja olen siinä työssä omasta mielestäni hyvä. Olen tehnyt sitä työtä aina täydellä sydämellä. Kun jokin aika sitten huomasin itsessäni muutoksen, tiesin, että en voi tätä enää jatkaa. Huomasin, että en enää nauttinut työnteosta ja työ lähinnä ärsytti minua. Olin melkoisen välinpitämätön ja enkä enää iloinen töissä niinkuin yleensä. Pahinta oli huomata, että asiakkaat huomasivat tämän myös. Olin aina omistautunut työlle täysillä ja hoitanut asiakkaiden asiat hyvin. Enää en sitä tehnyt, eikä minua enää edes kiinnostanutkaan. Asiakkaat eivät ansaitse sellaista, enkä siksi halunnut enää jatkaa. Kolmivuorotyö ei ollut ainoa alanvaihdon syy, vaan myös kyllästyminen ja uupuminen työhön. Tein töissä täysin samat asiat kuin kotona ja siihen minä uuvuin. Kokeilin myös muita työpaikkoja hoitoalalla, mutta kyllästyminen ei ollut paikkasidonnainen. Työ ei enää motivoinut eikä tuntunut miellekkäältä.

Pitkään olin miettinyt alanvaihtoa, mutta yhtään en tiennyt, mikä se toinen ala voisi olla. Rekrymessuilla oli Turun Aikuiskoulutuskeskuksen piste. Juttelin siinä opinto-ohjaajan kanssa mietteistäni ja hän kehotti minua tulemaan koululle tutustumaan eri aloihin. Näin tein ja sainkin hyvän läpileikkauksen eri aloista. Mikään ei oikein iskenyt, mutta viimeisenä tapasin kiinteistönhoidon opettajan Jukan  (Välikangas). Hän kertoi alasta ja koulutuksesta. Innostuin asiasta ja lähdin etsimään netistä lisää tietoa alasta. Asia jäi pyörimään mieleeni, eikä missään vaiheessa tullut enää ajatusta toisesta koulutuksesta tai alasta vaikka muita vielä katsoinkin.

Alanvaihto ajatuksena innosti, mutta myös jännitti ja arvelutti kovasti. Yritin etsiä netistä tietoa alanvaihdosta ja ihmisten omakohtaisia kokemuksia asiasta. Tietoa ei kuitenkaan juuri löytynyt, muutamia vain.  Eniten asiassa arvelutti lähteä täysin eri alalle, kuin missä olin aina työskennellyt. Mietin, että opinko uuden alan, osaanko jne. Sitten ajattelin että senhän takia kouluun mennään, oppimaan. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Alkuvuodesta hain kouluun ja onnekseni pääsin opiskelemaan kiinteistönhoitajaksi. Ensimmäiset kuukaudet olivat Teamsin välityksellä tapahtuvaa opiskelua. Jonkin ajan päästä pääsimme kouluunkin välillä.

Opettajamme oli järjestänyt meille viiden päivän mittaisen työharjoittelun kiinteistöpalvelufirmassa. Kolmantena työharjoittelupäivänä firman esimies kysyi, olisinko kiinnostunut tulemaan kesäksi oppisopimukselle. Olin tästä erittäin yllättynyt. En olisi ikinä uskonut, että näin nopeasti pääsisin oppisopimusopiskelijaksi. Kesä sujui hyvin ja pääsin paljon tekemään ulkotöitä ja vähän myös sisätöitä. Syksyllä esimies kertoi, että ottaisivat minut mieluusti töihin täydelle oppisopimukselle.

Näin minulle siis kävi, jo kahden päivän jälkeen sain työpaikan kiinteistöhuollosta. Tämä osoittaa oman asenteen tärkeyden. Vaikka ei alasta vielä mitään juuri tiedäkään, kun on halu oppia, motivaatiota ja asenne kohdallaan, sillä pääsee jo hyvin pitkälle. Tekemällä oppii ja virheistä oppii. Olen kiitollinen, että pääsin jo näin nopeasti työhön käsiksi. Innolla odotan, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Olen jo tässä vaiheessa itsestäni ylpeä, että uskalsin tämän tehdä. Haastavaa on ollut hypätä täysin tuntemattomaan. Elämä on kuitenkin aivan liian lyhyt, eikä sitä todellakaan kannata tuhlata asioihin, mistä ei nauti. Minä halusin sellaisen työn, jossa viihdyn ja jota haluan tehdä. Toivon ja uskon, että olen oikeassa paikassa.

Kirjoittaja on puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkintoa oppisopimuksella opiskeleva Heidi Laaksonen.

Nainen puhdistaa wc-viemäriä Nainen laittaa kirjaimia postiluukun nimilaattaan Nainen asentaa nimeä postiluukkuun

Vieraskynä

Kirjoittajasta Vieraskynä

Turun AKK:n opiskelijat tarttuvat vieraskynään ja kertovat blogissamme opiskelija-arjestaan. Hyppää mukaan elämänmakuisiin tositarinoihin!