AjankohtaistaTurun AKK

Nyt meillä myös lähihoitajaksi

Kirjoittanut 2.9.2020 No Comments

Turun AKK aloittaa lähihoitajakoulutuksen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 1.9.2020 alkaen Turun Aikuiskoulutussäätiölle / Turun AKK:lle luvan järjestää sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa.

Opetusministeri Li Andersonin allekirjoittamassa päätöksessä todetaan, että luvan myöntäminen Turun AKK:lle on tarpeellista ottaen huomioon alueellisen koulutustarpeen. Edellytysten arvioinnissa otettiin huomioon myös toiminnan laatu, vaikuttavuus ja tuloksellisuus.

Ministeriön mukaan järjestämislupa voidaan myöntää hakijalle, jolla on hakemansa tehtävän toteuttamiseksi tarvittava osaaminen ja riittävä yhteistyö työ- ja elinkeinoelämän kanssa sekä taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset tutkinnon ja koulutuksen asianmukaiseen järjestämiseen.

– Alueen sosiaali- ja terveysalan yritysten ja alan työelämän tarve joustavalle ja henkilökohtaistamiseen perustuvalle aikuiskoulutukselle tulee nyt huomioiduksi. Meillä ihan oikeasti huomioidaan ja tunnustetaan aikaisempi osaaminen ja oppiminen rakennetaan henkilökohtaisen osaamistarpeen pohjalta. Koulua ei käydä koulunkäynnin eikä oppituntien vuoksi, vaan siksi, että opiskelija hankkii vain häneltä puuttuvaa osaamista, kuvailee Turun AKK:n pedagoginen rehtori Osku Laukkanen.

Lähihoitajien työpaikkojen määrä on suuressa kasvussa tulevan hoitajamitoituksen ja eläköitymisen vuoksi. Turun AKK:ssa voi opiskella lähihoitajaksi omaehtoisessa päiväkoulutuksessa myös työvoimaetuudella. Myös oppisopimuksella voi suorittaa joustavasti koko lähihoitajan tutkinnon tai saada lisäosaamista hankkimalla uuden osaamisalan tai päivittämällä aiemmin suoritetun. Koulutuksiin haku pyritään avaamaan mahdollisimman nopeasti. Koulutuksiin on jatkuva haku.

Turun AKK:lla on nyt yhteensä 63:n eri ammatillisen tutkinnon järjestämislupa perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintojen toteuttamiseksi.

Lisätietoja

Osku Laukkanen
Pedagoginen rehtori
040 – 554 8063
osku.laukkanen@turunakk.fi

Osku Laukkanen

Kirjoittajasta Osku Laukkanen

Olen Turun AKK:n pedagoginen rehtori. Saan siis työskennellä opetuksen ja oppimisen ihmeellisissä maailmoissa. Opetuksen laatu ja käytännöt sekä oppimisen erilaiset tavat pitävät päiväni mielenkiintoisina. Oma opettajuuteni alkoi Turun AKK:ssa 1996 ohjaavan opettajan töistä. Olen viihtynyt talossa muun muassa siksi, että työ on aina ollut haastavaa ja kehittämisen ideoille on aina annettu tilaa. Tykkään liikkumisesta ja matkustelusta. Entisenä urheilutoimittajana minua innostaa myös penkkiurheilu. Muun muassa Arsenal ja Vancouver Canucks ovat suosikkijoukkueitani.