Opiskelijatarinat

Rohkeilla valinnoilla toiveammattiin

Taru Lehtonen 8.5.2019

Pöytyältä kotoisin oleva, mutta koko nuoruutensa Turussa viettänyt Riikka Salonen valmistui vuonna 2010 suurtalouskokiksi, jonka alan työt kiinnostivat kolmen vuoden ajan. Tuntui, että kokin työ ei kuitenkaan ollut hänen juttunsa. Niinpä hän siirtyi yritysmyynnin pariin miettien samalla mitä haluaisi isona tehdä…

Hän irtisanoutui yritysmyynnistä viiden vuoden jälkeen ja alkoi etsiä kouluttautumismahdollisuuksia koulunkäynnin ohjaajaksi. Niinpä Riikka irtisanoutui työstään ja alkoi etsitä reittiä unelmansa toteuttamiseksi.

”Normaaliin tapaan ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon ja kerroin samalla ajatuksistani tulevaa ammattia silmällä pitäen. He kehottivat minua osallistumaan infotilaisuuteen, jossa tarjottiin työkaluja tulevaisuuden urasuunnitelmiin liittyen. Paikalla oli myös Turun AKK:n edustaja AKKoutsi-asioissa. Menin juttelemaan heidän kanssaan ja kerroin haluavani opiskella oppisopimuksella koulunkäynnin ohjaajaksi. Siitä keskustelusta asiat etenivät nopeasti ja pian olinkin jo kirjoilla AKK:lla opiskelemassa toiveammattiini, viralliselta nimeltään koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ammattitutkinto.”

Oppisopimuskoulutuksen Riikka koki todella joustavaksi: ” Aloitin työt Spesiassa n. kuukausi ennen koulutuksen alkua. Opintoni kestivät lokakuusta 2018 huhtikuuhun tänä vuonna. Sain kaiken suoritettua omaan tahtiini ja juuri niin kuin minulle pienten lasten äitinä ja työpaikalle sopi. Koulutus vastasi odotuksiani, paikoin jopa ylitti ne.”

”Opintojen myötä pääsin unelma-ammattiini ja koulutus on antanut minulle itseluottamusta ja –arvostusta. Olen nyt virallisesti koulutustani vastaavassa työssä.”

Jatkosuunnitelmatkin ovat melko selviä: ”Työt jatkuvat Spesiassa tavalliseen tapaan. Hain jo vastaavan paikkaakin, mutta harmikseni ei vielä tärpännyt. Mutta mikäli valitulla työtaakka kasvaa, jaamme paikan hänen kanssaan.”

”Koulutus hurahti kuin siivillä ja olen todella otettu kaikesta palautteesta, jota sain työstäni ja opiskelustani. Nostan hattua itselleni, että sain kaiken Turun AKK:n ja Spesian kanssa tehtyä näin hyvin ja nopeasti.”

Hieno suoritus, Riikka! Onnea ja menestystä tulevaan!

Taru Lehtonen

Olen Turun AKK:n markkinointiasiantuntija. Olen onnellisimmillani, kun saan multitaskata ja loihtia visuaalisia ilmeitä sekä kirjoittaa. Vapaa-ajalla minut löytää varmimmin lenkiltä koirani kanssa. Ulkoilun lisäksi harrastan monipuolisesti liikuntaa, käsitöitä sekä musiikin ja kirjojen kuuntelua.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 21.5.2021 Podcast

    JAKSO 4: OPPIMISVAIKEUKSIA

    Edellisessä podcast jaksossa puhuttiin erityisopettaja Sari Kinnalan kanssa huonoista koulumuistoista. Tämänkertainen jakso on jatkumoa aiheelle, sillä huonojen koulumuistojen takana voi usein olla myös oppimisvaikeuksia. Jaksossa mukana Sari Kinnalan lisäksi myös ammatillinen erityisopettaja Jaana Kallio.        Oppimisvaikeudet, kuten lukemisen ja kirjoittamisen, tarkkaavaisuuden, hahmottamisen tai keskittymisen vaikeudet ovat yleisiä. Tässä jaksossa keskustellaan erityisopettajien kanssa mm. […]

  • Kuva jaettu kolmeen osaan. Yhdessä rakennusalan opiskelijoita työsalissa, toisessa puhtausalan opiskelijoita opettajan kanssa ja kolmannessa sähköalan opettaja opettamassa opiskelijoita.

    30.1.2025 Ajankohtaista

    Ammattiosaamisen päivälle on paikkansa

    Ammattiosaamisen päivää vietetään tänä vuonna Suomessa ensimmäistä kertaa. Päivän tarkoituksena on nostaa esille ammatillisen koulutuksen laajaa merkitystä ja roolia yhteiskunnassamme.

  • 6.10.2021 Opiskelijatarinat

    Harri myi itsensä oppisopimukseen

    Kun työ tehtaassa oli vain työ, eikä se tuntunut merkitykselliseltä, oli aika miettiä uusia vaihtoehtoja. Tausta puolustusvoimissa, rauhanturvaajana ja vanginvartijana sai luonnollisesti miettimään vaihtoehtoja turvallisuusalalla. Mutta miten päästä alalle, kun oli määräaikaisessa työsuhteessa? Harri lähti selvittämään, olisiko olemassa vaihtoehto, missä alalle voisi kouluttautua niin, että toimeentulo olisi turvattu. Hän päätyi hakemaan turvallisuusalan työvoimakoulutukseen ja tuli […]

  • Varaosamyyjäopiskelijat opettaja Roni Pylkkäsen ohjauksessa autoalan opetuskorjaamossa.

    6.6.2024 Opiskelijatarinat

    Alanvaihto varaosamyyjäksi

    Autopuolella on oma opetuskorjaamo, jossa opiskelijat ovat ”töissä” opintojensa aikana. Astuessani korjaamon ovesta sisään, varaosamyyjäopiskelijat Tero, 55, ja Miikka, 39, ovat työn touhussa. He kertovat, että tämäntyyppinen työnomainen oppiminen on mielekkäin tapa opiskella. Molemmat ovat vaihtaneet alaa terveydellisistä syistä. Tero on entinen kuorma-autonkuljettaja, jolla taustalla autoasentajan koulutus. Miikka puolestaan on entinen timpuri, jolle autot ovat […]

  • 25.6.2018 Ajankohtaista

    Opiskele missä ja milloin haluat – avoimet ammatilliset opinnot

    Avoimet ammatilliset opinnot -palvelu tarjoaa vaihtoehtoisen tavan hankkia opinnoissa ja työelämässä tarvittavaa osaamista kaikille avoimina verkko-opintoina. Korkeakoulut ovat tarjonneet avoimia opintoja jo pitkään, ja nyt tämä mahdollistui myös ammatillisella puolella. Opiskelu on mahdollista kaikille asuinpaikasta riippumatta ja se tapahtuu verkossa joko itsenäisesti tai opettajan johdolla. Avoimet ammatilliset opinnot -palvelu kokoaa yhteen usean eri oppilaitoksen avointen […]

  • 17.5.2018 Opiskelijatarinat

    Luonteenpiirteet ohjasivat unelma-ammattiin

    Tapaan Branimir Petkovin helteisenä toukokuun päivänä Turun AKK:n infopisteellä. Kädenpuristus on luja, mutta katse lempeä. Bulgariassa syntynyt, kymmenen vuotta sitten Suomeen tullut herrasmies tuntee Kärsämäen toimipaikan kuin omat taskunsa – täällä hän seitsemän vuotta sitten aloitti opintopolkunsa, jota kuunnellessa lähes hengästyy. Branimir oli viettänyt Suomessa kolme vuotta opiskellen kieltä sekä kulttuurieroavaisuuksia, kun hän pääsi Turun […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun