Ajankohtaista

Ukrainalainen ohjaaja opiskelijoiden apuna

Heidi Jaarinen 23.9.2022

Turun AKK:ssa opiskelee tällä hetkellä 51 ukrainalaista. Elokuussa alkanut suomen kielen kurssi päättyi juuri ja siitä suurin osa jatkaa opintoja tutkintoon valmentavassa koulutuksessa Tuvassa. Tärkeä tuki opiskelijoille on koulunkäynninohjaaja Valeriia Buchkovska, joka tuli itse opiskelemaan Suomeen Ukrainasta 2,5 vuotta sitten ja työllistyi Turun AKK:hon oppisopimukselle nopeasti kriisin myötä.

Turun AKK:ssa opiskelevat Alla, Julia ja Nadja tulivat Suomeen keväällä 2022 ja ovat kotiutuneet hyvin tilanteesta huolimatta. He näkevät tulevaisuuden Suomessa valoisana. Naiset toteavat yhdessä, että mikäli haluaa hyvän elämän ja tulevaisuuden Suomessa, on erittäin tärkeää oppia suomen kieltä ja opiskella ammatti. Heille tuli suurena yllätyksenä se, että Suomessa voi opiskella ilmaiseksi, sillä Ukrainassa opiskelu on aina maksullista.

Alla muutti Suomeen maaliskuussa ekaluokkalaisen poikansa kanssa. Allan veli asui jo Suomessa, joka helpotti tuloa. Kotimaassa hänellä oli oma vaatekauppa. Nyt hän haluaa aloittaa uuden elämän Suomessa omien sanojensa mukaan puhtaalta pöydältä ja kouluttautua koulunkäynnin ohjaajaksi. Allan poika aloitti ekaluokan täällä ja koulussa apuna on ollut ukrainankielinen avustaja.

Julian mies on työskennellyt Suomessa telakalla jo neljä vuotta, joten tänne muuttaminen oli luontevaa. Julia kertoo, että ilmapiiri Suomessa on ollut hyvä ja tuntunut kotoisalta. Julian ja hänen puolisonsa pieni poika on iloinen suomalaisessa päiväkodissa. Vaikka päiväkodissa ei ole ukrainankielistä hoitajaa, kävi heillä hyvä tuuri, sillä samassa ryhmässä on lapsi, joka puhuu sekä suomea että ukrainaa ja toimii hoitajien tulkkina. Julia toimi kotimaassa kauneudenhoitoalan yrittäjänä ja haluaisi jatkaa alalla myös Suomessa, sillä kokee, että hänellä olisi paljon annettavaa suomalaisille.

Kirjanpitäjänä kotimaassaan toiminut Nadja asui perheineen aluksi suomalaisessa perheessä. Sittemmin perhe sai vuokrattua oman asunnon. Isäntäperhe on avuksi edelleen ja Nadja on kiitollinen saamastaan avusta. Hänen suunnitelmissa on vaihtaa alaa kokiksi tai opettajaksi. Nadja on myös hakenut töitä ravintola-alalta. Turun AKK:n koulunkäynninohjaaja Valeriia on ollut avuksi työnhaussa.

Naiset ovat silminnähden kiitollisia Valeriialle hänen avustaan, joka ei rajoitu vain kouluasioihin. Valeriia kertoi mm. soittaneensa Allan pojan kouluun ja selvittäneensä asioita. Hän on myös auttanut Juliaa, joka haluaisi muuttaa uuteen asuntoon. Valeriian apua on korvaamatonta ja hän tietää miltä tuntuu muuttaa uuteen maahan, koska on itse kokenut saman jonkin aikaa sitten. Isoin haaste on oppia suomen kieltä. Naiset kertovat, että suomen kielen opiskelu on ollut haastavaa, mutta he ymmärtävät sen tärkeyden. ”Ei stressiä”, lausahtaa Julia iloisesti.

Koulutuspäällikkö Terhi Rummukainen kertoo, että ”tutkintoon valmentavaan koulutukseen on ollut niin paljon tulijoita, että ukrainalaisille perustettiin oma ryhmä jo elokuussa 2022. Seuraavan ryhmän oli tarkoitus alkaa marraskuussa, mutta koska tarve on niin suuri, halusimme aikaistaan sen alkavaksi jo lokakuussa. Suunnitteilla on myös uusi ryhmä tammikuuksi 2023”.

Lisätietoja antaa:
Terhi Rummukainen, koulutuspäällikkö, p.0400 156 601, terhi.rummukainen@turunakk.fi
Valeriia Buchkovska, koulunkäynninohjaaja, p.040 153 4701, valeriia.buchkovska@turunakk.fi

ukrainalaisia opiskelijoita
Valeriiasta (vas.) on ollut suuri apu Nadjalle, Julialle ja Allalle.

Heidi Jaarinen

Olen Turun AKK:n markkinointi- ja koulutusasiantuntija. Aiemmassa työssäni TE-toimiston asiantuntijana näin jatkuvasti onnistumisia kun työnhakijat työllistyivät koulutuksen kautta, nopeallakin aikataululla. Siksi minusta on tullut suuri koulutusten puolestapuhuja. On erittäin inspiroivaa ja mielenkiintoista työskennellä ammatillisen koulutuksen parissa! Vapaa-ajalla intohimona on tanssiminen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 7.2.2023 Ajankohtaista

    Ohjaajaksi eri ikäisille

    Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon perusteiden uudistuttua vuoden 2023 alusta on tutkinnossa enemmän valinnanvaraa ja mm. mahdollisuus suuntautua ohjaamaan vain yläkouluikäisiä tai aikuisia. Aiemmin tutkinnossa oli pakollisena osana aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus, joka edellytti harjoittelua koululaisten iltapäivätoiminnassa. Uudistuksen jälkeen on mahdollista valita, tekeekö tutkinnon lasten ja nuorten vai aikuisten parissa. Nyt tutkinto vastaa paremmin työelämän vaatimuksia […]

  • 14.4.2020 Blogi

    Erityistä tukea maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille

    Turun AKK haluaa panostaa maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden kotoutumiseen, opiskelun sujuvuuteen ja työelämään siirtymiseen. Siksi olemme palkanneet maahanmuuttajataustaisia ohjaajia, jotka auttavat opiskelijoitamme lähestulkoon kaikessa mitä elämä ja opiskelu eteen tuovat. Meillä työskentelee kaksi maahanmuuttajien opintoneuvojaa sekä yksi koulunkäynninavustaja. Tukea on mahdollista saada suomen kielen lisäksi arabiaksi, dariksi, englanniksi, hollanniksi, kurdiksi, persiaksi ja saksaksi. Uusien opintojen aloittaminen on […]

  • Opiskelija, joka käyttää opinnoissaan vr-laseja.

    3.4.2024 Digitaalisuus

    Digipedagogiikka muokkaa työelämän vaatimuksia

    Digipedagoginen osaaminen on keskeinen tekijä ammatillisessa koulutuksessa, kun tavoitteena on valmistaa opiskelijoita työelämän vaatimuksiin. Organisaation on huomioitava eri sidosryhmien tarpeet ja kehitettävä digipedagogista osaamista monipuolisesti, jotta pysytään jatkuvasti kehittyvän digitalisaation matkassa mukana. On hyvä muistaa, että digipedagogiikka ei ole vain opiskelijoiden tai opettajien asia, vaan se vaikuttaa myös suoraan työelämään. Työntekijöiden digipedagoginen osaaminen parantaa organisaatioiden […]

  • Koulunkäynnin ohjaaja auttamassa opiskelijaa tehtävien kanssa.

    9.2.2024 Opiskelijatarinat

    Alanvaihto pitkän työuran jälkeen

    Entinen farmaseutti ja työnohjaaja Sari, 54, opiskelee nyt koulunkäynninohjaajaksi oppisopimuksella. Työnohjaajan kokemuksesta hän kertoo, että suomalaiset ovat usein sellaisia, ettei uskalleta lähteä vaihtamaan työpaikkaa, vaikka työssä olisi huonot olot. ”Usein mennään vaan autopilotilla eteenpäin ja sitten ollaan burn outissa, vaikka voisi saada jotain uutta ja ihanaa tilalle.” Yli 30 vuotta farmaseutin töitä tehnyt Sari alkoi […]

  • Koulunkäynninohjaaja luokassa lasten kanssa

    16.2.2024 Ajankohtaista

    Alanvaihto vuodessa unelma-ammattiin

    ”Olin asettanut 40 vuoden iän takarajaksi sille, että otan askeleen kohti uutta alaa. Tuntui, että vanhassa työpaikassa olin jo antanut kaikkeni ja myös nähnyt kaiken”, 15 vuotta kaupan alalla työskennellyt Heta aloittaa. Nyt Heta on täyttänyt 40 ja opiskelee koulunkäynninohjaajaksi Turun AKK:ssa. Tämä ei ollut ensimmäin kerta, jolloin Heta oli pohtinut alanvaihtoa. Hän oli aiemmin […]

  • 6.9.2023 Ajankohtaista

    Turun AKK:ssa juhlittiin Ukrainan itsenäisyyspäivää

    Turun AKK:ssa opiskelevat ukrainalaiset järjestivät 24.8. muille opiskelijoille ja henkilöstölle itsenäisyyspäiväjuhlan Ukrainan 32. itsenäisyyspäivän kunniaksi. Tilaisuus oli tunteikas ja veti paljon osallistujia herkuttelemaan sekä kuuntelemaan opiskelijoiden suunnittelemia esityksiä. Opiskelijat olivat nähneet valtavasti vaivaa tilaisuuteen muun muassa valmistamalla pöydät täyteen ukrainalaisia herkkuja. Herkuttelun lisäksi opiskelijat olivat järjestäneet Ukraina-aiheista ohjelmaa. Ohjelmassa oli muun muassa Ukraina-teemainen tietovisa ja […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun