Blogi

Buenos dias

Osku Laukkanen 7.1.2020

Uusi vuosikymmen on alkanut. Jollekin vuosi 2020 voi tarkoittaa uutta ammattia tai työpaikkaa, ja toiselle se taas voi tarkoittaa itsensä kehittämistä tai uuden oppimista.

Yhtä kaikki, itsensä haastaminen ja uuden oppiminen vievät aina eteenpäin. Se, minne se lopulta johtaa, ei aina ole edes tiedossa. Siitä huolimatta uskallan väittää, että uuden oppijat ovat vuonna 2020 kaiken hyvän keskiössä.

Meillä Turun AKK:ssa oppijan tukijoina ovat aina opettaja ja ohjaaja, ja aina tarvittaessa myös opinto-ohjaaja ja erityisopettaja. Henkilöstömme moniammatillinen osaaminen vie oppijoitamme eteenpäin. Oppiminen tarkoittaa yhtäältä ammatillisen osaamisen kehittymistä sekä toisaalta elämän perustaitojen, oppimisen ja yhdessä toimimisen taitojen karttumista.

Twitterissä törmäsin viestiin, joka nostatti suupieleni ylöspäin. Siinä todettiin, että mitä espanjalainen opiskelija sanoi opettajan esittämän hyvän diaesityksen jälkeen? No tietenkin, että buenos dias.

Oppimisen pitää olla myös positiivista. Positiivisuus syntyy oppijan omasta motivaatiosta, jonka synnyttämisessä opettajilla ja ohjaajilla on suuri rooli. Meillä Turun AKK:ssa rohkaistaan henkilöstöä tekemään työtä omalla persoonallaan ja omilla vahvuuksillaan, sekä kehittämään niitä yhteisten pelisääntöjen suuntaisesti. Olemme huomanneet sen innostavan ja motivoivan aina opiskelijaa, kuten myös opettajaa ja ohjaajaa.

Turun AKK:ssa on jälleen edessä tiivis ja työntäyteinen vuosi. Jo opintonsa aloittaneille opiskelijoillemme tämä kevät voi olla tutkintoon valmistumisen kevät.

Uusille opiskelijoillemme on taas tarjolla paljon eri koulutusvaihtoehtoja monella eri alalla. Kaikkiin koulutuksiimme voi hakeutua helposti verkkosivuillamme turunakk.fi.

Työvoimakoulutus, jatkuva haku ja oppisopimus tarjoavat joustavat mahdollisuudet oppimiselle. Meillä onnistuu. Buenos dias!

Osku Laukkanen

Työskentelen Turun AKK:n apulaisrehtorina. Vuodet ovat opettaneet, että kaikki onnistumiset rakentuvat ihmisten väliseen luottamukseen, tehokkuuteen, osaamiseen ja strategiseen laatutyöhön. Toinen ammatillinen osaamiseni liittyy journalismiin, olen tehnyt toimittajan töitä vuodesta 1985 lähtien, pääosin Ylen urheilutoimituksessa.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 19.12.2024 Ajankohtaista

    Syyskaudella 2024 valmistuneet opiskelijamme

    Katso lista syyskaudella 2024 valmistuneista opiskelijoistamme.

  • Koulunkäynnin ohjaaja auttamassa opiskelijaa tehtävien kanssa.

    9.2.2024 Opiskelijatarinat

    Alanvaihto pitkän työuran jälkeen

    Entinen farmaseutti ja työnohjaaja Sari, 54, opiskelee nyt koulunkäynninohjaajaksi oppisopimuksella. Työnohjaajan kokemuksesta hän kertoo, että suomalaiset ovat usein sellaisia, ettei uskalleta lähteä vaihtamaan työpaikkaa, vaikka työssä olisi huonot olot. ”Usein mennään vaan autopilotilla eteenpäin ja sitten ollaan burn outissa, vaikka voisi saada jotain uutta ja ihanaa tilalle.” Yli 30 vuotta farmaseutin töitä tehnyt Sari alkoi […]

  • 6.4.2020 Ajankohtaista

    Sähköasennusmestariksi verkossa!

    Turun AKK:ssa on nyt mahdollista opiskella sähkö- ja automaatioalan erikoisammattitutkinto pääosin verkko-opintoina, jolloin opiskelijan kotipaikkakunnalla ei ole merkitystä. Tilaisuus on ainutlaatuinen ja koulutus on poikinut hakijoita Hangosta Sodankylään. Koulutukseen hakeutuvalla tulee olla sähköalan vahva ammatillinen osaaminen sekä kokemusta esim. sähkö- ja automaatioalan projekteissa työnjohto- ja suunnittelutehtävissä, nokkamiehenä, työnjohtajana, työryhmän vetäjänä tai esimiehinä toimimisesta. Koulutus toteutetaan ensisijaisesti […]

  • 4.5.2021 Podcast

    JAKSO 3: HUONOJA MUISTOJA OPISKELUSTA

    Moni kantaa mukanaan huonoja muistoja opiskelusta ja ne voivat olla jopa esteenä uudelleen koulutukseen hakeutumiselle. Huonot muistot voivat liittyä esimerkiksi kiusaamiseen, vaikeuksiin selviytyä opinnoista tai huonoon opiskelumotivaatioon. Ajatukset siitä, että ei selviydy, pysty tai kykene tai että on liian vanha opiskelemaan, ovat tutun kuuloisia Turun AKK:n erityisopettaja Sari Kinnalalle. Tässä jaksossa hän onkin kertomassa inspiroivia […]

  • Lassila & Tikanojan Tony Danielsbacka ja opettaja Jukka Välikangas

    31.3.2023 Yritystarinat

    L&T hyödyntää oppisopimusta

    Turun AKK kouluttaa osaajia työelämän tarpeisiin ja yhteistyö alueen yritysten kanssa on ensisijaisen tärkeää, jotta opiskelijamme työllistyvät mahdollisimman tehokkaasti. Yksi hyvä esimerkki tiiviistä yritysyhteistyöstä on Lassila & Tikanoja (myöhemmin L&T). Haastattelimme L&T Kiinteistöhuolto Oy:n asiakasryhmän päällikköä Tony Danielsbackaa ja kysyimme millaista yhteistyö on ollut. ”L&T:llä haluamme tarjota työntekijöille mahdollisuuden kouluttautua ja edetä uralla. Yhteistyö AKK:n […]

  • 29.5.2020 Blogi

    Onnea ammattiin valmistuneille

    Olemme eläneet erilaista oppilaitosarkea maaliskuun 18. päivästä lähtien. Molemmat toimipaikkamme hiljenivät kuin veitsellä leikaten ja opiskelijat siirtyivät etätöihin. Sama koski henkilökuntaa. Työpisteet siirtyivät koteihin ja alkoi uudenlaisen arjen opettelu. Kauan tapetilla olleesta digiloikasta tuli todellisuutta kertaheitolla ja sen joutui ottamaan jokainen. Siitä huolimatta näiden etäopetuksessa kuluneen 10 viikon aikana koulutuksia on jatkettu, päätetty ja myös aloitettu […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun