Blogi

Alanvaihto avasi kokonaan uusia mahdollisuuksia

18.1.2018

Reeta Laurila valmistui Turun AKK:sta hitsauksen ammattitutkintoon vuonna 2013. Valmistumisensa jälkeen hän on työskennellyt alalla koko ajan. Nykyiseen pestiinsä loppuhitsaajana Vahterus Oy:llä Kalannissa hän on todella tyytyväinen.

”Työni on itsenäistä, vaihtelevaa ja monipuolista. Kahta samanlaista päivää ei ole, joka sopii ainakin minulle. Teen TIG-, MAG-, puikko- ja jauhekaarihitsauksia. Lisähaasteita tuovat materiaalit kuten musta, kirkas ja titaani. Myös työilmapiiri on rento ja kaikki auttavat toisiaan. Joka päivä oppii jotain uutta.”

”Alun perin kouluttauduin matkailualalle, mutta töiden epäsäännöllisyys ja kausiluonteisuus olivat taloudellisesti kestämätön yhdistelmä. Porvoossa asuessani työskentelin tulityö- ja turvallisuusvalvojana. Työhön kuului mm. hitsaustöiden valvontaa, joka kirjaimellisesti sytytti kipinän alalle. Nähdessäni Turun AKK:n koulutusilmoituksen hitsauskoulutuksesta päätin koettaa onneani ja tässä sitä nyt ollaan.”

”Voin suositella hitsausta ja kone- ja metallialaa henkilöille, jotka pitävät monipuolisista ja vaihtelevista töistä.”

Reeta kirjoitti opinnoistaan myös blogia. Päivittäminen on sittemmin jäänyt, mutta se löytyy edelleen osoitteesta http://rakashitsauspaivakirja.blogspot.fi

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 27.2.2019 Opiskelijatarinat

    Kannattava alanvaihto

    Niko Suominen teki pitkän, tarkalleen 14 vuotta kestävän uran IT-alalla vaikka takataskussa on myös puusepän koulutus. IT-alalla työnkuvaan kuului tietokoneiden korjaukset, mutta ajan mittaan ne vähenivät ja laitteita vaihdettiin yhä enemmän uusiin. Tämä kehityssuunta pisti Nikon miettimään alanvaihtoa, sillä hän piti nimenomaan oman kätensä jäljen näkemisestä. Eli tyytyväisyys oli suuri, kun koneen sai toimimaan. Niko […]

  • 28.6.2017 Blogi

    Kirjoita postikorttiin – eiku chattiin!

    ...ollut iloinen osallistuttuani pitkästä aikaa suoraan asiakaspalveluun ja saadessani kontaktin asiakkaaseen minulle luontevalla tavalla eli kirjoittamalla. Vastaamalla kysymyksiin, jotka toisinaan asiakkaiden eri tasoisesta suomen kielen osaamisesta riippuen ovat vaatineet hieman...

  • 9.4.2021 Podcast

    JAKSO 2: ALANVAIHTO

    Alanvaihto voi liittyä moneen asiaan elämässä ja alanvaihtajia onkin paljon. Vanhaa ammattia kohtaan saattaa iskeä väsymys tai se ei enää sovellu tekijälleen. Terveysongelmatkin voivat ohjata alanvaihtoon sekä tietysti se, ettei...

  • Huoneistoremontoijien yhteiskuva valmistumisesta.

    19.5.2022 Blogi

    Huoneistoremontoijat vietiin käsistä töihin

    Muutama kuukausi sitten olin haastattelemassa uutta huoneistoremontoijaryhmää, joka oli juuri saapunut ensimmäiselle harjoitustyömaalle. Silloin edessäni oli joukko eri-ikäisiä alanvaihtajia, mm. entinen ravintolakokki, ravintolatyöntekijä, veturinkuljettaja, pari lähihoitajaa, lentoemäntä ja kosmetologi. Nyt he ovat joukko valmiita huoneistoremontoijia, joista  kaikki ovat jo työllistyneet – osa jopa koulutuksen aikana. Muutama lähti alan yrittäjiksi ja osa laajentaa vielä osaamistaan oppisopimuksessa. […]

  • 10.9.2019 Opiskelijatarinat

    Rohkeasti uudelle uralle

    Satu Toimio työskenteli Hansaprintillä 28 vuotta erilaisissa tehtävissä, kuten lähettämössä, varastossa ja suurtuotannossa. Sitten tuli tieto irtisanomisesta, joka ei Satua kuitenkaan pelästyttänyt. Hän suuntasi katseensa rohkeasti tulevaisuuteen ja päätti vaihtaa kokonaan alaa. Työttömäksi jääminen ei käynyt edes mielessä. Uusi ura urkeni koulutuksen kautta puhdistuspalvelualalla. Opiskeltuaan reilun kuukauden Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, laitoshuoltaja -koulutuksessa Turun AKK:ssa, […]

  • 28.1.2019 Blogi

    Taikinan vaivaaminen vaihtui hiiren klikkaamiseen

    10 vuotta leipurina työskennellyt Kati alkoi kirjaimellisesti olla leipiintynyt työhönsä. Ala ei enää tuntunut omalta eikä tarjonnut kaivattuja haasteita tai etenemismahdollisuuksia. Graafikon työ kiinnosti, joten sitä kautta syntyi kipinä opiskella kokonaan uutta. Niinpä hän haki ja pääsi Turun AKK:hon opiskelemaan markkinointiviestinnän ammattitutkintoa. ”Halusin saada laajemman kokemuksen graafisesta alasta opintojen kautta. Opinnot suoritettuani minusta tuli kuin […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun