Opiskelijatarinat

Varastoalalta liiketoiminnan koulutukseen

9.9.2022

39-vuotias Janne Karvinen on alkuperäiseltä koulutukseltaan autoasentaja, mutta kesätyöt veivät aikanaan varastotöiden pariin, missä hän työskenteli viimeiset 12 vuotta esihenkilö- ja työnjohtotehtävissä.

Työssään hän on hoitanut myös mm. henkilöstörekrytointia tilaamisesta perehdyttämiseen ja kokemusten pohjalta syntyi kiinnostus syventää liiketoiminnan osaamista ja saada työuralle uutta sisältöä. Toiveena oli ottaa myös teoriapuolta enemmän haltuun. Niinpä hän alkoi kartuttaa alan kouluttautumismahdollisuuksia ja tutustui myös Turun AKK:n koulutustarjontaan, jota kaveri oli vinkannut hyväksi vaihtoehdoksi.

Niinpä Janne jättäytyi opintovapaalle helmikuussa 2022 aloittaakseen Liiketoiminnan ammattitutkintokoulutuksen. Alusta alkaen oli selvää, että Janne halusi suorittaa työssäoppimisen henkilöstöpuolella. Opettaja Ilkka Pullinen joutui selvittämään sen mahdollisuutta kyseisessä koulutuksessa. Selvisi, että sekä itse tutkinto että näytöt saadaan sulautettua suoritukseen. Harjoittelupaikaksi valikoitui Suomen Henkilöstötalo, jossa Janne on päässyt tutustumaan mielenkiintoiseen ja hektiseen henkilöstörekrytoinnin maailmaan myynnin ja asiakaspalvelun lisäksi.

Koulutus on tähän mennessä mm. kehittänyt liiketoimintaa kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä ja antanut lisää varmuutta ihmisten edessä puhumiseen.

”Erilaisia esitelmiä ja ryhmätöitä tehdessä esiintymisvarmuus on kasvanut. Muutenkin olen saanut hyviä vinkkejä ihmisten kohtaamiseen, mistä on hyötyä mm. asiakaspalvelutilanteissa. Olen päässyt perehtymään myös liiketoimintasuunnitelmaan tekoon. Luvut, kuten myynti- tai käyttökate, avautuvat nyt uudella tavalla.”

Janne kertoo opiskeluiden sujuneen hyvin. ”Mukava ryhmä, jossa on kannustava ja positiivinen ilmapiiri. Hyvä porukka kaiken kaikkiaan laajalla ikäjakaumalla. On ollut mielenkiintoista tutustua erilaisiin ja erilaisia taustoja omaaviin ihmisiin, joiden kanssa ajatuksia vaihtamalla on saanut uusia oivalluksia ja perspektiiviä asioihin. Avoimuuteni muutoksille on kasvanut ja itsensä haastaminen on tuonut avarakatseisuutta myös erilaisia toimintatapoja kohtaan.”

Opettaja Ilkka Pullisesta Jannella on vain hyvää sanottavaa. ”Hän on helposti lähestyttävä, positiivinen ja hieno persoona. Turun AKK:ssa tukea opiskeluihin on muutenkin aina saatavilla tarpeen mukaan.”

”Odotukset koulutuksen suhteen ovat täyttyneet. Olen ollut tyytyväinen ja tuntuu, että valinta on ollut oikea. Työkokemukseni yhdistettynä uuteen tietoon on todella hyvä kombo. Lisäksi työssäoppiminen Suomen Henkilöstötalolla on antanut hyvän kuvan nykypäivän työmarkkinoista. Samalla on ollut mahdollisuus verkostoitua, joka edesauttaa tavoitetta työllistyä liiketoiminnan töiden pariin”, hän kertoo.

Tulevaisuus jatko-opiskelujen osalta on vielä avoinna, mutta ei ajatusta ole täysin pois suljettu.

Hän kuitenkin kannustaa kouluttautumaan ja myös vaihtamaan rohkeasti alaa, jos siltä tuntuu. ”Suosittelen suhtautumaan avoimin mielin uusiin haasteisiin, jos kaipaa muutosta. Ei kannata ajatella, että on lukittuna johonkin tiettyyn alaan tai työhön. Mahdollisuuksia on, jos niitä haluaa nähdä.”

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 7.2.2023 Ajankohtaista

    Ohjaajaksi eri ikäisille

    Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon perusteiden uudistuttua vuoden 2023 alusta on tutkinnossa enemmän valinnanvaraa ja mm. mahdollisuus suuntautua ohjaamaan vain yläkouluikäisiä tai aikuisia. Aiemmin tutkinnossa oli pakollisena osana aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus, joka edellytti harjoittelua koululaisten iltapäivätoiminnassa. Uudistuksen jälkeen on mahdollista valita, tekeekö tutkinnon lasten ja nuorten vai aikuisten parissa. Nyt tutkinto vastaa paremmin työelämän vaatimuksia […]

  • 28.2.2024 Opiskelijatarinat

    Liiketoiminnan opinnoista osaamista monelle alalle

    Liiketoiminnan ammattitutkintoa opiskeleva, Kosovosta kotoisin oleva Marigona Bajrami, on löytänyt opintojen aikana itsestään myös yrittäjän. Räätälöityjä uima- ja porealtaita myyvässä yrityksessä työharjoittelussa ollessaan hän on perustanut siskonsa kanssa vastaavan yrityksen Kosovoon, missä sisko edelleen asuu. Marigona tuli Suomeen 6 vuotta sitten. Kotimaastaan hänellä on plakkarissa pankki- ja finanssialalle suuntautunut, kauppakorkeakoulutututkintoa vastaava koulutus. Koulutuksensa jälkeen hän […]

  • 14.3.2022 Blogi

    Alanvaihdon kautta uuteen ammattiin

    Mika Saarinen joutui lopettamaan aiemman työnsä terveydellisten syiden vuoksi. Mika oli työskennellyt puhallinkasauksen parissa, johon kuului myös työmaakäyntejä, ostoja ja perehdyttämistä omalla osastolla. Aiemmalta koulutustaustaltaan Mika on asentaja/koneistaja. Työkykyvalmentajan avulla lähdettiin selvittämään tulevaisuuden työllistymismahdollisuuksia. Pöydällä oli erilaisia vaihtoehtoja, mutta myyntityö kiinnosti Mikaa. Aiemmassa työssään hän oli päässyt osittain työskentelemään myyntitehtävien parissa, jotka tuntuivat hänestä omilta […]

  • 17.6.2022 Blogi

    Alanvaihto hoiva-avustajaksi

    Turun AKK:sta on valmistumassa jälleen joukko uusia, iloisia hoiva-avustajia. Kävin haastattelemassa valmistuvaa ryhmää ja sieltä paljastuikin mielenkiintoisia urapolkuja. Ryhmä valmistuu virallisesti vasta elokuussa 2022, mutta koska työelämä on imaissut ryhmästä jo suurimman osan, pyritään koulutus saamaan pakettiin mahdollisimman nopeasti. Lähes koko ryhmä koostuu alanvaihtajista, mm. puutarhuri, kirvesmies, kampaaja, myyjä, aulaemäntä, ompelija ja yrittäjä. Useammalla oli […]

  • 31.5.2021 Ajankohtaista

    Onnittelut ammattiin valmistuneille!

    Poikkeukselliset ajat eivät onneksi ole opiskelijoitamme lannistaneet, vaan voimme jälleen julkaista alkuvuoden aikana reilun 300 valmisuneen opiskelijamme nimet. Lämpimät onnittelut ja kaikkea hyvää tulevaan! Valmistuneet tutkinnoittain ajalta 1.1.-31.5.2020: Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus – VALMA Al-Zawbai, Ahmed Behravan, Rozhan Gharib, Nvin Autoalan perustutkinto Abdulqader, Abdulqader Yaseen Al-kadhimi, Khalid Mushreq Mahmood Almadi, Qossay Bondar, Oleksandr Dabbaghian, Viken […]

  • 20.12.2021 Blogi

    Onnea ammattiin valmistuneille!

    Opiskelijoita on taas valmistunut vuoden jälkimmäisellä puolikkaallakin. Lämpimät onnittelut ja kaikkea hyvää tulevaan! Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus – VALMA Albine, Baiba Al-Ghanimi, Wisal Abed Abbood Al-Luhaibi, Mushtaq Abdulmohammed Wahhab Azmoudeh, Bahareh Basha, FlorijeQitaku, Dafina Bashir Ali, Amin Ben-David, Merav De Moraes, Sandra Elsayed, Mona Mohamed Ali Fsehatsiyon, Filimon Harizi, Abderaouf Heinonen, Dexter Aleksanteri Houshmandan, Fatemeh […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun