Opiskelijatarinat

Kannattava alanvaihto

Taru Lehtonen 27.2.2019

Niko Suominen teki pitkän, tarkalleen 14 vuotta kestävän uran IT-alalla vaikka takataskussa on myös puusepän koulutus.

IT-alalla työnkuvaan kuului tietokoneiden korjaukset, mutta ajan mittaan ne vähenivät ja laitteita vaihdettiin yhä enemmän uusiin. Tämä kehityssuunta pisti Nikon miettimään alanvaihtoa, sillä hän piti nimenomaan oman kätensä jäljen näkemisestä. Eli tyytyväisyys oli suuri, kun koneen sai toimimaan.

Niko jäi koti-isäksi miettien samalla tulevaisuuttaan. Puusepän koulutuskin sen jo todistaa, että rakennusala oli aina kiinnostanut enemmän tai vähemmän. Vaimo ehdottikin rakennusalalle kouluttautumista, koska kotiremontit olivat aina sujuneet mallikkaasti ja jälkikin oli hyvännäköistä – myös vaimon mielestä. Uusi suunta alkoi selkeytyä ja niin Niko hakeutui Rakennusalalta ammatti –koulutukseen Turun AKK:hon.

Kyseisen koulutuksen jälkeen Niko oli valmis alalle. Viimeinenkin epäröinti poistui, kun opettaja Tero Iivonen kannusti Nikoa hakemaan Rakennusalan perustutkinto –koulutukseen.

Niko ei ole päätöstään katunut.
”Tykkään käsillä tekemisestä tosi paljon ja tässä hommassa sitä vasta konkreettisesti työnsä jäljen näkeekin.  Opinnot ovat sujuneet hyvin ja opetus on ollut ammattitaitoista. On myös hyvä, että teorian lisäksi on runsaasti käytännön tekemistä.”

Niko kokee koulutuksen antaneen lisäarvoa uuden tutkinnon ja ammatin muodossa sekä työnsaannin helpottuvan, kun on tutkinto plakkarissa. ”Myös verkostoitumisesta on ollut hyötyä, kun on saanut uusia kontakteja alalta.”

Niko kehottaakin alanvaihtoa harkitsevia ottamaan härkää sarvista.
”Rohkeasti uusia haasteita kohti, jos kaipaa muutosta nykytilanteeseen.”

Koulutus alkaa olla loppumetreillä, mutta jatkosuunnitelmat ovat selvät.
”Haluan päästä alan töihin heti kun koulutus keväällä loppuu. Alalla on hyvät työllistymisnäkymät ja olen todella motivoitunut, joten uskon saavani työpaikan.”

Taru Lehtonen

Olen Turun AKK:n markkinointisuunnittelija. Olen onnellisimmillani, kun saan multitaskata ja loihtia visuaalisia ratkaisuja työkäyttöön sekä kirjoittaa. Vapaa-ajalla minut löytää varmimmin lenkiltä koirani kanssa, mutta kulutan vapaa-aikaani myös virkaten, kutoen ja musiikkia sekä äänikirjoja kuunnellen. Uusin kiinnostuksen kohde on retkeily ja vaeltaminen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • Huoneistoremontoijien yhteiskuva valmistumisesta.

    19.5.2022 Blogi

    Huoneistoremontoijat vietiin käsistä töihin

    Muutama kuukausi sitten olin haastattelemassa uutta huoneistoremontoijaryhmää, joka oli juuri saapunut ensimmäiselle harjoitustyömaalle. Silloin edessäni oli joukko eri-ikäisiä alanvaihtajia, mm. entinen ravintolakokki, ravintolatyöntekijä, veturinkuljettaja, pari lähihoitajaa, lentoemäntä ja kosmetologi. Nyt...

  • 9.4.2021 Podcast

    JAKSO 2: ALANVAIHTO

    Alanvaihto voi liittyä moneen asiaan elämässä ja alanvaihtajia onkin paljon. Vanhaa ammattia kohtaan saattaa iskeä väsymys tai se ei enää sovellu tekijälleen. Terveysongelmatkin voivat ohjata alanvaihtoon sekä tietysti se, ettei...

  • 19.10.2022 Opiskelijatarinat

    Alanvaihto tuo vireyttä elämään

    Innostuneisuus opiskeluun ei jäänyt epäselväksi, kun tapasin Maijan, 52 ja Leenan, 61, jotka ovat aloittaneet lähihoitajaopinnot Turun AKK:ssa tammikuussa 2022. Nauru raikaa ja jutusta ei meinaa tulla loppua, kun naiset kertovat opiskelukokemuksistaan. Molemmat heistä ottivat rohkean askeleen vanhemmalla iällä ja vaihtoivat alaa. Kannattiko? ”Ehdottomasti”, naiset huudahtavat yhteen ääneen! Uuden ammatin opiskelu on tuonut heille täysin […]

  • 4.10.2021 Opiskelijatarinat

    Heidi työllistyi oppisopimukseen kolmessa päivässä

    Kun yläaste läheni loppuaan, oli minulle hyvin selvää, että haen lähihoitajaksi. Olin saanut kimmokkeen alalle, sillä muutaman vuoden minua vanhempi siskoni oli alalla ja näin innostuin alasta.  Valmistumisen jälkeen työllistyin heti kehitysvammaisten asumisyksikköön. Työ kehitysvammaisten kanssa tuntui heti omalta jutulta. Työkaverit ja asiakkaat olivat mahtavia ja töihin oli aina mukava mennä. Työ oli kolmivuorotyötä, joka sopi […]

  • 7.12.2022 Opiskelijatarinat

    Alanvaihto maalariksi

    Pitkään kaupan alalla ja ravintolapäällikkönä toiminut Iiris, 34, oli miettinyt alanvaihtoa jo jonkin aikaan. Koronan myötä silloisen työn luonne muuttui paljon ja se oli sysäys, että nyt täytyy tehdä jotain ihan muuta! Iiris kertoo, että on joskus lapsena maalannut isänsä kanssa leikkimökkiä, mutta muuta kokemusta pintakäsittelyalalta hänellä ei ollut. Ala kuitenkin kiinnosti, joten hän päätti […]

  • 9.12.2019 Opiskelijatarinat

    Kun kaikki loksahtaa kohdalleen…

    Kymmeniä hakemuksia ja joka kerta sama vastaus: ”Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa osunut sinuun.” Pahimmillaan ei edes vastausta. Viidenkymmenen ikävuoden paremmalle puolelle siirtynyt Eija Mäkelä alkoi olla epätoivoinen. Terveydenhuoltoalalla parikymmentä...

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun