Blogi

Buenos dias

Osku Laukkanen 7.1.2020

Uusi vuosikymmen on alkanut. Jollekin vuosi 2020 voi tarkoittaa uutta ammattia tai työpaikkaa, ja toiselle se taas voi tarkoittaa itsensä kehittämistä tai uuden oppimista.

Yhtä kaikki, itsensä haastaminen ja uuden oppiminen vievät aina eteenpäin. Se, minne se lopulta johtaa, ei aina ole edes tiedossa. Siitä huolimatta uskallan väittää, että uuden oppijat ovat vuonna 2020 kaiken hyvän keskiössä.

Meillä Turun AKK:ssa oppijan tukijoina ovat aina opettaja ja ohjaaja, ja aina tarvittaessa myös opinto-ohjaaja ja erityisopettaja. Henkilöstömme moniammatillinen osaaminen vie oppijoitamme eteenpäin. Oppiminen tarkoittaa yhtäältä ammatillisen osaamisen kehittymistä sekä toisaalta elämän perustaitojen, oppimisen ja yhdessä toimimisen taitojen karttumista.

Twitterissä törmäsin viestiin, joka nostatti suupieleni ylöspäin. Siinä todettiin, että mitä espanjalainen opiskelija sanoi opettajan esittämän hyvän diaesityksen jälkeen? No tietenkin, että buenos dias.

Oppimisen pitää olla myös positiivista. Positiivisuus syntyy oppijan omasta motivaatiosta, jonka synnyttämisessä opettajilla ja ohjaajilla on suuri rooli. Meillä Turun AKK:ssa rohkaistaan henkilöstöä tekemään työtä omalla persoonallaan ja omilla vahvuuksillaan, sekä kehittämään niitä yhteisten pelisääntöjen suuntaisesti. Olemme huomanneet sen innostavan ja motivoivan aina opiskelijaa, kuten myös opettajaa ja ohjaajaa.

Turun AKK:ssa on jälleen edessä tiivis ja työntäyteinen vuosi. Jo opintonsa aloittaneille opiskelijoillemme tämä kevät voi olla tutkintoon valmistumisen kevät.

Uusille opiskelijoillemme on taas tarjolla paljon eri koulutusvaihtoehtoja monella eri alalla. Kaikkiin koulutuksiimme voi hakeutua helposti verkkosivuillamme turunakk.fi.

Työvoimakoulutus, jatkuva haku ja oppisopimus tarjoavat joustavat mahdollisuudet oppimiselle. Meillä onnistuu. Buenos dias!

Osku Laukkanen

Työskentelen Turun AKK:n apulaisrehtorina. Vuodet ovat opettaneet, että kaikki onnistumiset rakentuvat ihmisten väliseen luottamukseen, tehokkuuteen, osaamiseen ja strategiseen laatutyöhön. Toinen ammatillinen osaamiseni liittyy journalismiin, olen tehnyt toimittajan töitä vuodesta 1985 lähtien, pääosin Ylen urheilutoimituksessa.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 19.12.2024 Ajankohtaista

    Syyskaudella 2024 valmistuneet opiskelijamme

    Katso lista syyskaudella 2024 valmistuneista opiskelijoistamme.

  • 7.12.2022 Opiskelijatarinat

    Alanvaihto maalariksi

    Pitkään kaupan alalla ja ravintolapäällikkönä toiminut Iiris, 34, oli miettinyt alanvaihtoa jo jonkin aikaan. Koronan myötä silloisen työn luonne muuttui paljon ja se oli sysäys, että nyt täytyy tehdä jotain ihan muuta! Iiris kertoo, että on joskus lapsena maalannut isänsä kanssa leikkimökkiä, mutta muuta kokemusta pintakäsittelyalalta hänellä ei ollut. Ala kuitenkin kiinnosti, joten hän päätti […]

  • Varaosamyyjä etsii koneelta osia.

    2.9.2022 Blogi

    Moni vaihtaa alaa varaosamyyjäksi

    Turun AKK:n autopuolella käy kova kuhina. Automekaanikko- ja varaosamyyjäopiskelijat ovat työn touhussa saapuessani tekemään haastattelua. Varaosamyyjien opettaja Roni Pylkkänen tulee vastaan ja kertoo, että nyt on kiire! Halli on täynnä autoja ja uusille varaosille on tarvetta. Opiskelijat Kari ja Anni etsivätkin kuumeisesti varaosia ajoneuvoon, johon asiakas on aiemmin laittanut paljon rahaa kiinni, mutta haluaa nyt […]

  • 6.9.2023 Ajankohtaista

    Turun AKK:ssa juhlittiin Ukrainan itsenäisyyspäivää

    Turun AKK:ssa opiskelevat ukrainalaiset järjestivät 24.8. muille opiskelijoille ja henkilöstölle itsenäisyyspäiväjuhlan Ukrainan 32. itsenäisyyspäivän kunniaksi. Tilaisuus oli tunteikas ja veti paljon osallistujia herkuttelemaan sekä kuuntelemaan opiskelijoiden suunnittelemia esityksiä. Opiskelijat olivat nähneet valtavasti vaivaa tilaisuuteen muun muassa valmistamalla pöydät täyteen ukrainalaisia herkkuja. Herkuttelun lisäksi opiskelijat olivat järjestäneet Ukraina-aiheista ohjelmaa. Ohjelmassa oli muun muassa Ukraina-teemainen tietovisa ja […]

  • 20.2.2018 Blogi

    Milloin on ”oikea” hetki aloittaa koulutus?

    Olen itse varsinkin aikuisiällä kouluttautunut mielelläni. Olen luonteeltani utelias ja pidän tunteesta, että opin lähes joka päivä jotain uutta. Pitkään tutkintoon valmistavaan koulutukseen harvoin sitoudutaan hetken mielijohteesta. Koulutuksen aloittamista miettivät henkilöt ovat hyvin erilaisissa tilanteissa elämässään. Toisilla voi olla suunnattomia haasteita järjestää normaalikin arki, puhumattakaan koulutuksen aikaisesta toimeentulosta. Rahat voivat olla tiukassa, aikataulut heittävät häränpyllyä. […]

  • 6.4.2020 Ajankohtaista

    Sähköasennusmestariksi verkossa!

    Turun AKK:ssa on nyt mahdollista opiskella sähkö- ja automaatioalan erikoisammattitutkinto pääosin verkko-opintoina, jolloin opiskelijan kotipaikkakunnalla ei ole merkitystä. Tilaisuus on ainutlaatuinen ja koulutus on poikinut hakijoita Hangosta Sodankylään. Koulutukseen hakeutuvalla tulee olla sähköalan vahva ammatillinen osaaminen sekä kokemusta esim. sähkö- ja automaatioalan projekteissa työnjohto- ja suunnittelutehtävissä, nokkamiehenä, työnjohtajana, työryhmän vetäjänä tai esimiehinä toimimisesta. Koulutus toteutetaan ensisijaisesti […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun