Korona heitti monet meistä tahtomattamme poikkeustilanteeseen. Oppilaitoksissa koettiin hämmennyksen hetkiä, kun ovet sulkeutuivat ja kontaktit opiskelijoihin siirtyivät etäyhteyksien varaan.

Olihan se mullistavaa, mutta onneksi oli jo aiemmin tehty taustatyötä, harjoiteltu verkko-oppimista. Nyt alkoi nopeasti löytyä uusia toimintatapoja ja rutiineja. Luotiin ja kehitettiin oppimisympäristöjä, kokeiltiin ensimmäistä kertaa koko ryhmän saamista teamsin, meetin tai jonkin muun alustan äärelle. Tekniikka tökki välillä kummassakin päässä, mutta nopeasti pelko mokauksista väistyi ja into kasvoi. Tekemällä oppi.

Vähitellen etäopetuksesta tuli myös rutiini. Jotkut tykkäsivät, etenivät itsenäisesti etäopetuksen ja ohjauksen tuella. Oli myös niitä, joille etäopetus ei sopinut, tietotekniikka hirvitti. Ohjausta ja tukea tarvittiin ja sitä oli tarjolla. Tietotekniikkaa otettiin haltuun yhdessä opettajan tai opintoneuvojan kanssa.

Kaikkia ammatin käytäntöjä ei voi oppia muuten kuin oikeasti tekemällä. Opiskelijoita kävikin joko yksin tai pienryhmissä oppilaitoksessa. Autoalan opiskelijoita kokoontui halliin harjoittelemaan korjaustöitä – turvaväleistä ja käsien pesusta huolehtien, maskit naamalla. Ja etäopetus kehittyi samalla koko ajan. Nyt opitaan live-lähetyksissä, joissa opettaja näyttää hallissa, miten vaikkapa vetokoukku asennetaan autoon – opiskelijat seuraavat kotonaan, voivat kysellä koko ajan ja tekevät vielä oman oppimispäiväkirjan.

Jatkuva oppiminen on siis jatkunut koko ajan, koulutuksia alkanut, yksittäisiä opiskelijoita hypännyt koulutuskelkkaan, kun korona on antanut siihen mahdollisuuden.

Opinto-ohjaajan näkökulmasta kontaktit opiskelijoihin ovat säilyneet kutakuinkin ennallaan. Puhelin on ahkerassa käytössä, niin myös whatsapp, sähköposti ja teams. Välillä keskustellaan siitä, että en enää jaksa tätä etäopetusta, enkä mitään etää. Lujille se ottaa välillä opollakin, ohjaustyössä kun tärkeintä on se toisen ihmisen kohtaaminen ja kuunteleminen. Puhelimessa luova tauko, pohdinta, kuulostaa tyhjyydeltä – haloo, oletko vielä siellä!? Lähikontaktissa hiljaisuutta on parempi sietää, tauko on tilan antamista ajatuksille.

Fraasi tai ei, muutos on ollut opollekin mahdollisuus oppia uutta myös asennetasolla. Joillekin ihmisille etäohjaus sopii paremmin kuin lähikontakti; ujous, katsekontaktin vaikeus, samassa tilassa oleminen vieraan ihmisen kanssa – nämä voi ohittaa etäyhteydessä. On monia tilanteita, joissa riittää, että tieto siirtyy vaikka chatin kautta ilman suurempaa keskusteluntarvetta.

Ihmiset reagoivat muutoksiin hyvin eri tavoin. Jollekin on tärkeää pitää kiinni vanhoista rutiineista, toinen lähtee eteenpäin asiaa suuremmin miettimättä. Sekä jatkuvuus että uudistuminen ovat tärkeitä.

On kuitenkin yksi asia, jota harva jää kaipaamaan: maski.

Pirkko Kuhmonen

Kirjoittajasta Pirkko Kuhmonen

Harrastan intohimoisesti työtäni, olen kiinnostunut vähän kaikesta, joka tukee ohjausosaamistani. Olen järjestöaktiivi, kirjoitan ja vaikutan mahdollisuuksien mukaan aikuiskoulutuspolitiikkaan. Kriittisestä räksyttäjästä on vuosien varrella kasvanut kriittinen kommentoija. Juoksen ja liikun luonnossa. Ulkoilma pitää terveenä.