Yritystarinat

Työnantaja nappaa parhaat tekijät töihin

Heidi Jaarinen 15.3.2022

Palveluesimies Antti Hyttinen Akseli kiiinteistöpalveluista vieraili Turun AKK:ssa kertomassa Akselin toiminnasta ja tutustumassa nykyisiin opiskelijoihin. Antti kertoi inspiroivasti omasta urapolustaan ja kannusti opiskelijoita hoitamaan työharjoittelut viimeisen päälle, koska niistä usein bongataan parhaat tekijät töihin.

Antti tosiaan tietää mistä puhuu, sillä hän on palveluesimiehenä palkannut kaikki työntekijät työharjoittelun tai työkokeilun kautta viimeiset pari vuotta. Yhteistyö oppilaitosten kanssa on arvokasta ja iso apu työvoiman saamiseen. Lisäksi hän korostaa, että koulutuksen kautta tulevat työntekijät saadaan muokattua hyvin vastaamaan työnantajan tarpeita, koska heillä ei usein ole ennakkoasenteita työtä kohtaan ja näin työnantaja saa itse kouluttaa heistä tarvitsemansa tekijän. Oppimisen prosessi on hiottu tarkkaan Akselissa. Antti esimerkiksi valikoi tarkkaan kenen työpaikkaohjaajan matkaan uusi työntekijä laitetaan, jotta homma toimii.

Valmiit tekijät alalle saadaan parhaiten yrityksen ja koulun välisessä yhteistyössä. Kiinteistöpalvelualan opettaja Jukka Välikangas kertoo, että ”opiskelijat lähtevät hyvinkin raakileina koulutussopimuksella työharjoitteluun oppimaan käytännössä, mutta sitten sitä tullaan tarvittaessa kouluun oppimaan lisää. Parhaimmat tekijät lähtevät työelämään jopa parissa kuukaudessa koulutuksen aloituksesta. Usein käy niin, että työnantaja haluaa opiskelijan oppisopimukselle kesken koulutuksen. Tällöin opinnot suoritetaan loppuun työssä ollessa”.

Helppo oppisopimus 20 minuutissa

Antti on haastattelupäivänäkin allekirjoittanut juuri uuden oppisopimuksen Turun AKK:n opiskelijalle. Oppisopimuksen solmiminen on käytännössä todella helppoa, eikä siitä ole juuri työnantajalle vaivaa. ”Tänäänkin sopimus tehtiin Teamsin kautta 20 minuutissa”, kertoo Antti. Turun AKK:n Helpossa oppisopimuksessa kaikki sopimukset tehdään sähköisesti, jolloin vältytään paperisodalta ja turhalta byrokratialta. Haastavinta oppisopimuksessa Antti kertoo olevan päättöpalautteen antaminen, varsinkin jos on useampi opiskelija kerrallaan ja palautteenanto osuu kiireiseen ajankohtaan. Haaste syntyy siitä, että haluaa panostaa palautteeseen ja siihen menee aikaa, Antti summaa, mutta toteaa prosessin olevan kuitenkin kokonaisuudessaan helppo.

Kaksi mieshenkilöä seisoo vierekkäin kiinteistönhoidon työsalissa
Akseli kiinteistöpalvelut on Turun AKK:n pitkäkainen yhteistyökumppani. Kuvassa Antti Hyttinen (vas.) ja opettaja Jukka Välikangas (oik.)

Heidi Jaarinen

Olen Turun AKK:n markkinointi- ja koulutusasiantuntija. Aiemmassa työssäni TE-toimiston asiantuntijana näin jatkuvasti onnistumisia kun työnhakijat työllistyivät koulutuksen kautta, nopeallakin aikataululla. Siksi minusta on tullut suuri koulutusten puolestapuhuja. On erittäin inspiroivaa ja mielenkiintoista työskennellä ammatillisen koulutuksen parissa! Vapaa-ajalla intohimona on tanssiminen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 7.2.2023 Ajankohtaista

    Ohjaajaksi eri ikäisille

    Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon perusteiden uudistuttua vuoden 2023 alusta on tutkinnossa enemmän valinnanvaraa ja mm. mahdollisuus suuntautua ohjaamaan vain yläkouluikäisiä tai aikuisia. Aiemmin tutkinnossa oli pakollisena osana aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus, joka edellytti harjoittelua koululaisten iltapäivätoiminnassa. Uudistuksen jälkeen on mahdollista valita, tekeekö tutkinnon lasten ja nuorten vai aikuisten parissa. Nyt tutkinto vastaa paremmin työelämän vaatimuksia […]

  • 13.6.2022 Opiskelijatarinat

    Nopeasti töihin

    Kiinteistönhoitajaopiskelijat Jonna, Henri ja Lauri eivät olisi ikinä uskoneet, kuinka äkkiä he työllistyivät oppisopimuksen kautta. Yleensä ajatellaan, että suoritetaan opinnot loppuun ja vasta sitten, kun on todistus kädessä, alkaa työnhaku. Näin ei kuitenkaan nykypäivänä enää ole. ”Jokaisen opiskelijan opintopolku on yksilöllinen ja parhaat tekijät työllistyvät usein jo ensimmäisen harjoittelun jälkeen eli noin kolmessa kuukaudessa koulutuksen […]

  • 2.9.2021 Opiskelijatarinat

    Koulutus vahvisti esimiestaitoja

    Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin (VSSHP) kuuluva TYKS eli Turun yliopistollinen keskussairaala on aina suhtautunut positiivisesti työntekijöidensä kouluttautumiseen. Ei siis ole ihme, että esimies kannusti myös laitoshuoltajana työskentelevää Saila Lindströmiä hakeutumaan Lähiesimiestyön ammattitutkinto-opintoihin Turun AKK:hon. Matkailualan jo aiemmin puhdistuspalvelualaan vaihtanut Saila oli opiskellut laitoshuoltajaksi oppisopimuksella, joten opiskelu itsessään ei ollut vieras ajatus. Vaikka opinnot tällä kertaa tapahtuivatkin omalla […]

  • 30.6.2020 Blogi

    Opiskele verkossa sähköasennusmestariksi

    Verkko-opinnot mahdollistavat opiskelun mistä tahansa, oman aikataulun mukaan Turun AKK:n sähköalalla aloitettiin keväällä 2020 pilottiprojekti, joka tarjosi mahdollisuuden opiskella verkko-opintoina sähköasennusmestariksi, eli sähkö- ja automaatioalan erikoisammattitutkinnon. Vastaavaa toteutusta ei ole ollut Suomessa tarjolla, joten projekti oli ainutlaatuinen. Verkko-opinnot mahdollistavat osallistumisen mistä päin Suomea tahansa ja koulutuksessa onkin nyt opiskelijoita Hangosta Inariin. Opetus, ohjaus ja arviointi […]

  • Turvallisuusalan opettaja Juhani Laulajainen

    15.6.2023 Yritystarinat

    Turvallisuusala työllistää

    Mitä turvallisuusalalle kuuluu nyt, opettaja Juhani Laulajainen? Turvallisuusalaa riepotelleet tapahtumat eivät ole laskeneet alan suosiota Turun AKK:ssa, päinvastoin. Opiskelijoita on jopa enemmän kuin vuosi sitten. Olemme luotettava ja hyvämaineinen kouluttaja, mistä kertoo myös tiivis yhteistyö alueen yritysten kanssa. Vaihtuvuus alalla on valitettavan suurta, joka on työnantajan näkökulmasta harmi, mutta kouluttajan kannalta luonnollisesti hyvä asia, koska […]

  • 29.5.2018 Opiskelijatarinat

    Jennin ja Stera Oy:n tiet kohtasivat

    Motivoitunut työntekijä, koulutusta arvostava työnantaja, laadukas ammatillinen kouluttajataho, Turun seudun työvoimahautomot -hanke ja yhdessä työnantajan kanssa koulutusta rahoittanut Varsinais-Suomen ELY- keskus – tällä kokoonpanolla Jenni Vänttisen ja Paimiossa sijaitsevan Stera Technologies Oy:n tiet kohtasivat. Stera Technologies on mekaniikan ja elektroniikan sopimusvalmistukseen erikoistunut globaalisti toimiva konserni, jonka laatuun voi luottaa. Paimion tehdasyksikön päätuotteina ovat erilaiset laite- […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun