Opiskelijatarinat

Uusi ura 59-vuotiaana

Heidi Jaarinen 11.3.2022

”Koulutus on pääoma hautaan asti”, toteaa 59-vuotias Aila kysyttäessä mitä hän sanoisi henkilöille, jotka pohtivat kouluttautumista vanhemmalla iällä. Aila kannustaa tomerasti hakeutumaan opiskelemaan, oli sitten minkä ikäinen tahansa – koulutus ei mene koskaan hukkaan!

Aila toimi lähes 40 vuotta hierojana, mutta korona vei työt, eikä ollut varaa jäädä pyörittämään peukaloitaan. Oli keksittävä jotain muuta. Uutta ammattia mietittäessä tärkeimmät kriteerit olivat nopea koulutus ja varma työpaikka. Näin ollen Aila hakeutui puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkintoon, josta suuntautui laitoshuoltajaksi.

Viimeksi vuonna 1983 opiskellut Aila kertoo opiskelun olevan nyt hyvinkin erilaista. On ollut ilo huomata, että vanhakin oppii, Aila tuumaa. Parasta opiskelussa on ollut opettajat ja koulukaverit. Myös työharjoittelu TYKS:ssä oli mieleinen. Aila kertoo kaikkien ottaneen hänet avosylin vastaan, asenne opiskelijoita kohtaan oli hyvä ja auttavainen.

Koulutus suunnitellaan jokaiselle opiskelijalle henkilökohtaisesti ja mahdollinen aiempi osaaminen otetaan huomioon. Näin ollen jokaisella on oma aikataulu opintojen suhteen. Vaikka Ailalla ei ollut mitään aiempaa kokemusta alalta, hänen opintonsa kestivät toukokuusta maaliskuuhun, eli alle vuoden! Aila on syystäkin tyytyväinen, sillä uuden tutkinnon lisäksi hänellä on alan työpaikka tiedossa. Tästä on hyvä jatkaa työuraa eläkepäiviä kohti.

Oletko sinä pohtinut kouluttautumista vanhemmalla iällä, mutta ajatus mietityttää? Ota rohkeasti yhteyttä opinto-ohjaajiimme, niin voitte keskustella sinua mietityttävistä asioista. Turun AKK:ssa tukenasi on iso joukko ammattilaisia; opettajia, ammatillisia ohjaajia, opinto-ohjaajia ja erityisopettajia, jotka varmistavat, että saat kaiken tarvitsemasi tuen ja että opinnot sujuvat tavoitteiden mukaisesti. Tuemme myös työllistymistäsi koko opintojen ajan. Katso lisätietoa osoitteesta www.turunakk.fi/opo

Heidi Jaarinen

Olen Turun AKK:n markkinointi- ja koulutusasiantuntija. Aiemmassa työssäni TE-toimiston asiantuntijana näin jatkuvasti onnistumisia kun työnhakijat työllistyivät koulutuksen kautta, nopeallakin aikataululla. Siksi minusta on tullut suuri koulutusten puolestapuhuja. On erittäin inspiroivaa ja mielenkiintoista työskennellä ammatillisen koulutuksen parissa! Vapaa-ajalla intohimona on tanssiminen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 7.2.2023 Ajankohtaista

    Ohjaajaksi eri ikäisille

    Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon perusteiden uudistuttua vuoden 2023 alusta on tutkinnossa enemmän valinnanvaraa ja mm. mahdollisuus suuntautua ohjaamaan vain yläkouluikäisiä tai aikuisia. Aiemmin tutkinnossa oli pakollisena osana aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus, joka edellytti harjoittelua koululaisten iltapäivätoiminnassa. Uudistuksen jälkeen on mahdollista valita, tekeekö tutkinnon lasten ja nuorten vai aikuisten parissa. Nyt tutkinto vastaa paremmin työelämän vaatimuksia […]

  • Lähihoitajaopiskelija

    1.11.2023 Ajankohtaista

    Alanvaihto yli 50-vuotiaana

    ”Olenko liian vanha?”, oli Ninan ajatus, kun hän pohti opiskelemaan lähtemistä yli 50-vuotiaana. Uuden edessä Nina oli ollut myös reilu 10 vuotta sitten siirtyessään palkkatyöstä yrittäjäksi. Silloinkin Turun AKK oli kuvioissa mukana: tuolloin Nina halusi kehittää palkkahallinnon osaamista ja opiskeli Taloushallinnon ammattitutkinnon. ”Turun AKK oli tärkeä silloin ja on nytkin – ympyrä tavallaan sulkeutui”. Tällä […]

  • 28.2.2022 Blogi

    Jatkostartti – uraohjausta aikuisille

    Turun AKK on mukana Oikeus osata -hankekokonaisuuteen kuuluvassa TASSU-hankkeessa. Tavoitteenamme on mm. uraohjauksen kehittäminen pitkäjänteisenä jatkuvan oppimisen suunnitteluna, jota tukee jatkuvan oppimisen ohjausprosessin malli. Uraohjaus opintojen eri vaiheissa Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevilla aikuisilla on erilaisia taustoja ja tavoitteita, monella takana työelämää ja aiempia opintoja. Suurin osa tavoittelee nopeaa tietä töihin, mutta osa pohtii vielä lopullista uravalintaa, […]

  • 29.3.2022 Blogi

    Urasuunnittelua aamukahvin lomassa

    Turun AKK on mukana Mestaripolkua rakentamassa -hankkeessa, jonka tavoitteena ovat sujuvat siirtymät koulutuksesta koulutukseen sekä työelämästä koulutukseen. Turun AKK:ssa siirtymiä tuetaan uraohjauksella ja urapolkujen näkyväksi tekemisellä. Jatkostartin aamukahvit osana opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiuksia Jatkostartin aamukahvit -tilaisuus ovat opintojen jatko- ja urasuunnitelmaa tukevaa ohjausta ja se liittyy yhteisten tutkinnon osien Opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet osa-alueeseen. Jatkostartin aamukahvit toteutetaan […]

  • 28.11.2018 Opiskelijatarinat

    Kaikki on mahdollista, kun rohkeutta riittää

    Rebwar Sheikhi saapui kotimaastaan Iranista Rovaniemelle vuonna 2008. Hän opiskeli suomen kieltä, muutti Turkuun kesällä 2011 ja hankki muutakin koulutuksellista osaamista. Turkuun miehen toi mahdollisuus nähdä helpommin perhettä sekä osallistua kurdien toimintaan ja tapahtumiin. Vuonna 2014 Rebwar pääsi Turun AKK:hon opiskelemaan autoalaa. Aiempi kosketus autoihin oli taksikuskina toimiminen. Koulutus osoittautui mielekkääksi ja kaksi vuotta myöhemmin […]

  • 22.3.2023 Opiskelijatarinat

    Laurasta tulee muurari

    ”Päätin, että musta tulee muurari!” toteaa Laura, joka kaipasi toimistotyöstä fyysisempään työhön ja opiskelee nyt rakennusalan perustutkintoa. Haastatteluhetkellä on käynnissä L-seinän muuraus. Laura kertoo sen vaativan käsi-silmäkoordinaatiota ja työkalujen oikeaoppista käyttöä. Hänellä on taustallaan puusepän sekä huonekalumaalarin opinnot ja tällä hetkellä ajatuksena on kouluttautua muurariksi. Erityisesti Lauraa kiinnostaa tulisijojen muuraus ja kunnostus. ”Meillä on hirveen […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun