Opiskelijatarinat

Kun kaikki loksahtaa kohdalleen…

Taru Lehtonen 9.12.2019

Kymmeniä hakemuksia ja joka kerta sama vastaus: ”Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa osunut sinuun.” Pahimmillaan ei edes vastausta. Viidenkymmenen ikävuoden paremmalle puolelle siirtynyt Eija Mäkelä alkoi olla epätoivoinen.

Terveydenhuoltoalalla parikymmentä vuotta työskennellyt aikuinen nainen oli harkinnut alan vaihtoa ja hakenutkin kahdesti pintakäsittelyalan perustutkintoon päästen molemmilla kerroilla haastatteluun asti. Kummankin kerran jälkeen Eija oli kuitenkin saanut työnantajaltaan uuden määräaikaisen sopimuksen ja jäänyt töihin – jälleen kerran.

Kunnes tuli se kolmas kerta, joka sanoi toden. Jo kahdella ensimmäisellä kerralla Eijaa haastatellut, kokenut pintakäsittelyalan opettajamme Maija Alander oli tyytyväinen, että tällä kertaa nainen jätti entisen ammattinsa taakseen ja lähti mukaan perustutkintoon valmistavaan koulutukseen. Eikä turhaan lähtenytkään! Maijan mittavan opettajauran aikana Eija oli se opiskelija, joka sai kaikista tehtävistä kaikilla osa-alueilla täydet pisteet. Alan vaihto oli siis kannattava, koska taipumusta ja lahjakuuttakin löytyy.

Kuvauspäivänä vierailemme Eijan työmaalla peruskorjattavassa kerrostaloasunnossa. Kylpyhuoneen uusi harmaa laattarivistö on joka suuntaan suorassa ja Maija ihailee opiskelijansa käden jälkeä. Tekijä itse seisoo rauhallisena taidonnäytteensä edessä.

”Olemme mieheni kanssa rakentaneet kaksi omakotitaloa itsellemme ja tänä vuonna tyttären perheelle sekä remontoineet poikamme kotia. Erilaiset työkalut siis pysyvät kädessäni, mutta maalisuti on se lemppari! Ylipäätään tykkään nähdä kätteni jäljen”, Eija kertoo.

Maija oli luonnollisesti opiskelijansa edesottamuksista onnellinen, sillä motivaatiota ja työhaluja riittää. Naismaalareilla on tälläkin hetkellä muutenkin kysyntää työmarkkinoilla, mikä on hyvä asia. Eijakin palkattiin suoraan töihin jo ennen valmistumista, mikä myös lämmittää opettajan sydäntä. On tärkeää tietää, että opiskelu ei ollut turhaa.

”Vanhan taakse jättäminen ja syvään päähän hyppääminen olivat pelottavia asioita, mutta en todellakaan kadu päätöstäni”, Eija sanoo ja jatkaa tauon jälkeen seinien laatoitusta.

Taru Lehtonen

Olen Turun AKK:n markkinointiasiantuntija. Olen onnellisimmillani, kun saan multitaskata ja loihtia visuaalisia ilmeitä sekä kirjoittaa. Vapaa-ajalla minut löytää varmimmin lenkiltä koirani kanssa. Ulkoilun lisäksi harrastan monipuolisesti liikuntaa, käsitöitä sekä musiikin ja kirjojen kuuntelua.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 5.1.2024 Blogi

    Puhtauspalveluala tarjoaa myös asiantuntijatehtäviä

    Branimir Petkov on entinen opiskelijamme, joka puhtauspalvelualan löydettyään opiskeli ensin laitoshuoltajan ammattitutkinnon ja sen päälle siivoustyönohjaajan ja siivousteknikon erikoisammattitutkinnot. Siirryttyään Turusta työn perässä pääkaupunkiseudulle on halu kehittää omaa osaamista entisestään kasvanut. Niinpä päätimme päivittää Branimirin kuulumiset aiemman blogin jatkeeksi. On kulunut yli kuusi vuotta siitä, kun haastattelin Branimiria (Petkov) edellisen kerran. Vaikka haastattelu nyt hoidetaankin […]

  • Opettaja Kimmo Ahlqvist ohjaamassa putkiasentajaopiskelijaa.

    19.6.2024 Opiskelijatarinat

    Putkiasentajan ammatti houkuttelee

    Putkiasentajan ammatti houkuttelee kaikenikäisiä ja tällä hetkellä käynnissä olevassa ryhmässä ikähaarukka on 20-48 vuotta, mikä on opiskelijoiden mielestä vain hyvä asia. Ryhmässä on useampi alanvaihtaja, esimerkiksi leipomo- ja kuljetusalalta. Yksi ammattikalastajakin on lähtenyt kouluttautumaan uudelle alalle. Perinteisesti miesten suosiossa ollut ala on alkanut kiinnostaa myös naisia. ”Sukupuolella ei tietenkään ole tässäkään asiassa merkitystä, vaan tärkeintä […]

  • Punaisia joulupalloja valkoisella hangella, taustalla hiutaloi. Kuvassa lukee teksti Lämpimät onnittelut valmistuneille.

    17.12.2025 Ajankohtaista

    Vuoden jälkipuoliskolla valmistuneita opiskelijoitamme

    Ajalla 1.7-16.12.2025 valmistuneita opiskelijoitamme. Lämpimät onnittelut saavutuksesta!

  • Rakennusalan opiskelijat harjoittelemassa perustustöitä.

    19.6.2024 Ajankohtaista

    Monipuolinen rakennusalan koulutustarjonta

    Kouluttautuminen tai osaamisen kehittäminen rakennusalalla kannattaa juuri nyt, sillä kun ala lähtee taas nousuun, osaavia tekijöitä tarvitaan! Turun AKK:ssa on monipuolinen rakennusalan koulutustarjonta, joka tarjoaa mahdollisuuden kehittää rakennusalan ammattiosaamista ja varmistaa laajempia työmahdollisuuksia jatkossa. Voit kouluttautua alalle täysin uutena tekijänä tai kartuttaa ammattitaitoasi. Meillä onnistuu! Rakennusalan opettaja Tero Iivonen ymmärtää hyvin, että rakennusalalla työskennelleen voi […]

  • 16.5.2025 Ajankohtaista

    Jaana ja Jari: Taitaja-kisojen tuomarikonkarit

    Taitaja2025-kilpailussa nähtiin tuomareina Turun AKK:n opettajat Jaana Kallio ja Jari Lehtonen. Molemmilla on myös aiempaa Taitaja-tuomarointia. Mikä oli tänä vuonna toisin?

  • 5.4.2018 Blogi

    Suomen kielen opiskelua vertaismentoroinnilla

    Turun AKK:ssa on kokeiltu 2017 joulukuusta lähtien digitaalista oppimisanalytiikkaa hyödyntävää kielenopetusohjelmistoa sekä vertaismentorointia suomen kielen opiskelun tukena. Kokeiluun valittiin aloittavista kotoryhmistä 10 opiskelijaa sekä rekrytoitiin 3 maahanmuuttajataustaista, akateemisesti koulutettua vertaismentoria. Mentoroinnin ja digitaalisen opiskelun lisäksi testiryhmä on kokoontunut opiskelemaan suomen kieltä perjantaisin lähiopetusryhmässä, jossa opettajana on toiminut kantasuomalainen suomen kielen opettajan lisäksi maahanmuuttajataustainen, kotimaassaan englannin […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun