Opiskelijatarinat

Jennin ja Stera Oy:n tiet kohtasivat

29.5.2018

Motivoitunut työntekijä, koulutusta arvostava työnantaja, laadukas ammatillinen kouluttajataho, Turun seudun työvoimahautomot -hanke ja yhdessä työnantajan kanssa koulutusta rahoittanut Varsinais-Suomen ELY- keskus – tällä kokoonpanolla Jenni Vänttisen ja Paimiossa sijaitsevan Stera Technologies Oy:n tiet kohtasivat.

Stera Technologies on mekaniikan ja elektroniikan sopimusvalmistukseen erikoistunut globaalisti toimiva konserni, jonka laatuun voi luottaa. Paimion tehdasyksikön päätuotteina ovat erilaiset laite- ja jakokaapit. Tuotteet ovat tulleet tutuksi myös Jenni Vänttiselle, joka Turun AKK:ssa suoritetun rekrytointikoulutuksen avulla oppi särmäyksen tekniikat. Nyt noin puoli vuotta myöhemmin on Jenni tärkeä palanen kaappien tuotantoketjussa.

Olin muutaman vuoden pois työelämästä, mutta on hienoa huomata, että aikaisemmasta kirjapainotyöstä on ollut hyötyä tämän uuden ammatin oppimisessa”, kertoo särmääjä Jenni ja jatkaa kehumalla mallia, jossa opetellaan asioita sekä teoriassa että varsinaisessa kohteessa omalla tulevassa työpisteessä.

Turun AKK:n kouluttaja Jami Vuorisen johdolla Jenni yhdessä viiden muun Steralle Paimioon työllistyneen kanssa opiskeli mm. materiaalioppia, piirustusten lukua ja tietysti itse särmäystä. Myös työelämän lupakorttiasiat laitettiin kuntoon ja hitsaustakin harjoiteltiin.

Opiskelimme paljon mm. piirustusten lukua. Tutustuimme aitoihin kappalepiirustuksiin sekä niiden projektioihin ja varmaa on, että kun opiskelijat siirtyvät tehtaalle työharjoitteluosioon, heidän on paljon helpompi siirtyä yhdeksi osaksi tehtaan tuotantoprosessia”, tietää Jami.

Tehtaan tuotantopäällikkö Jarmo Rantahalvari on tyytyväinen mahdollisuuteen, jossa yritys saa itse vaikuttaa koulutuksen sisältöihin, joita tuleville rekrytoitaville koulutetaan. Koulutuksessa oli mukana kuusi henkilöä.

Palkkasimme heidät kaikki, niin hyvin he selviytyivät koulutuksesta ja osoittivat hyvää motivaatioita ja uuden oppimisen halua”, toteaa Jarmo.

Työvoimahautomossa kohdanneet Turun AKK ja Paimion kaupungin Työvoimapalveluiden päällikkö Johannes Joutsenlahti tekivät hyvää työtä.

Johannes selvästi tuntee ”omansa”. Niin hyvät ja motivoituneet henkilöt hän koulutukseen löysi”, toteaa AKK:n asiakkuuspäällikkö Risto Ruohola ja jatkaa ”On ilo kohdata työnantaja, joka arvostaa koulutusta ja käyttää uuden perehdyttämiseen aikaa. Se on työtä, jonka hedelmät tulee vielä poimittavaksi”.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 19.4.2022 Blogi

    Tietoturvallisuus Turun AKK:ssa

    Tietoturvasta ja tietosuojasta puhutaan paljon tälläkin hetkellä mediassa, mutta mistä oikeastaan on kyse? Mitä nämä kaksi sanaa käytännössä tarkoittavat, ja miten ne eroavat toisistaan? Käytännössä tietosuoja on määrittelyitä, poliitikoita ja ohjeistusta siitä, miten esim. henkilötietoja suojataan ja käsitellään. Tietoturvalla taas suojataan koko organisaation tietoja ja laitteita teknisillä ratkaisuilla, poliitikoilla ja määrittelyillä. Yhdessä nämä kaksi asiaa […]

  • 2.9.2021 Opiskelijatarinat

    Koulutus vahvisti esimiestaitoja

    Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin (VSSHP) kuuluva TYKS eli Turun yliopistollinen keskussairaala on aina suhtautunut positiivisesti työntekijöidensä kouluttautumiseen. Ei siis ole ihme, että esimies kannusti myös laitoshuoltajana työskentelevää Saila Lindströmiä hakeutumaan Lähiesimiestyön ammattitutkinto-opintoihin Turun AKK:hon. Matkailualan jo aiemmin puhdistuspalvelualaan vaihtanut Saila oli opiskellut laitoshuoltajaksi oppisopimuksella, joten opiskelu itsessään ei ollut vieras ajatus. Vaikka opinnot tällä kertaa tapahtuivatkin omalla […]

  • 28.2.2022 Blogi

    Jatkostartti – uraohjausta aikuisille

    Turun AKK on mukana Oikeus osata -hankekokonaisuuteen kuuluvassa TASSU-hankkeessa. Tavoitteenamme on mm. uraohjauksen kehittäminen pitkäjänteisenä jatkuvan oppimisen suunnitteluna, jota tukee jatkuvan oppimisen ohjausprosessin malli. Uraohjaus opintojen eri vaiheissa Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevilla aikuisilla on erilaisia taustoja ja tavoitteita, monella takana työelämää ja aiempia opintoja. Suurin osa tavoittelee nopeaa tietä töihin, mutta osa pohtii vielä lopullista uravalintaa, […]

  • Opiskelija, joka käyttää opinnoissaan vr-laseja.

    3.4.2024 Digitaalisuus

    Digipedagogiikka muokkaa työelämän vaatimuksia

    Digipedagoginen osaaminen on keskeinen tekijä ammatillisessa koulutuksessa, kun tavoitteena on valmistaa opiskelijoita työelämän vaatimuksiin. Organisaation on huomioitava eri sidosryhmien tarpeet ja kehitettävä digipedagogista osaamista monipuolisesti, jotta pysytään jatkuvasti kehittyvän digitalisaation matkassa mukana. On hyvä muistaa, että digipedagogiikka ei ole vain opiskelijoiden tai opettajien asia, vaan se vaikuttaa myös suoraan työelämään. Työntekijöiden digipedagoginen osaaminen parantaa organisaatioiden […]

  • 26.8.2019 Blogi

    Uuden oppiminen palkitsee

    Tein menneenä kesänä jotain todella hienoa: pyöräilin joukkuekavereideni kanssa Turusta Pariisiin hyväntekeväisyyden nimissä. Vaikka olen paljon liikuntaa elämässäni harrastanut, noin järjestelmällisesti ja päämäärätietoisesti en ole koskaan aiemmin treenannut. Myös maantiepyöräily oli lajina minulle uusi tuttavuus. Kausi alkoi lokakuun alussa ja päättyi Pariisiin 6.7.2019. Pitkä rupeama, mutta pimeä talvi hurahti ennätysajassa ohi, kun oli niin paljon […]

  • 4.10.2021 Opiskelijatarinat

    Heidi työllistyi oppisopimukseen kolmessa päivässä

    Kun yläaste läheni loppuaan, oli minulle hyvin selvää, että haen lähihoitajaksi. Olin saanut kimmokkeen alalle, sillä muutaman vuoden minua vanhempi siskoni oli alalla ja näin innostuin alasta.  Valmistumisen jälkeen työllistyin heti kehitysvammaisten asumisyksikköön. Työ kehitysvammaisten kanssa tuntui heti omalta jutulta. Työkaverit ja asiakkaat olivat mahtavia ja töihin oli aina mukava mennä. Työ oli kolmivuorotyötä, joka sopi […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun