Opiskelijatarinat

Harava vaihtui moppiin

Taru Lehtonen 21.4.2020

Jonna-Pauliina Mäkinen valmistui puutarhuriksi vuonna 2012, mutta ala ei vastannut odotuksia, joten hän mietti muutaman vuoden ajan tulevaisuudensuunnitelmiaan töiden ohessa. 

Vuonna 2018 Jonna-Pauliina oli Turun AKK:n uravalmennusryhmässä, jossa pohdittiin koulutusvalintoja. 

”Pääsin juttelemaan opinto-ohjaajan kanssa ja kerroin kiinnostuksestani puhtauspalvelualaa kohtaan”. 

Seuraava askel olikin haastattelu, joka johti valintaan Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan laitoshuoltajan ammattitutkinto -koulutukseen.

Opiskelu Turun AKK:ssa oli positiivinen kokemus Jonna-Pauliinalle. 

”Turun AKK on hyvä paikka opiskella. Opettajat ovat kannustavia ja mukavia, ja huolehtivat siitä, että opiskelijoista tulee ihan oikeita ammattilaisia. Heistä huomaa, että he ovat aidosti kiinnostuneita alasta, opettamisesta ja ohjaamisesta. Kannustus ja tuki, mitä koululta sain, oli ainakin itselleni äärimmäisen tärkeää”. 

”Opintojen alussa saimme esittää toiveita työharjoittelupaikoista ja opettaja Satu Leppiniemi hoiti loput. Suoritin oman työharjoittelun Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin TYKS:in U-sairaalassa synnytysvuodeosastolla ja tein siellä myös näytöt”.

Jonna-Pauliina kokee koulutuksen tuoneen lisäarvoa monin tavoin. ”Sain itselleni uuden ammatin ja vakituisen työpaikan – asia, joka ei ole enää nykypäivänä itsestäänselvyys. Koulusta tarttui mukaan myös uusia ystäviä, samoin työpaikasta – myös niitä parhaita sellaisia”. 

Ja onpa uusi ura poikinut jo suunnitelmia tulevaisuudenkin varalle. 

”Olen pohtinut kouluttautumista siivoustyönohjaajaksi joskus tulevaisuudessa. Haluan kehittää itseäni, osaamistani ja ammattitaitoani.”

Jonna-Pauliina rohkaisee puhtausalalle haluavia ja muitakin, jotka miettivät hakeutumista ammatilliseen koulutukseen. ”Suosittelen lämpimästi alanvaihtoa ja tätä laitoshuoltajan koulutusta. Alalla on hyvä työllisyystilanne ja jokainen päivä töissä on hieman erilainen. Haluan kiittää myös opettajiani hyvästä opetuksesta”. 

Taru Lehtonen

Olen Turun AKK:n markkinointisuunnittelija. Olen onnellisimmillani, kun saan multitaskata ja loihtia visuaalisia ratkaisuja työkäyttöön sekä kirjoittaa. Vapaa-ajalla minut löytää varmimmin lenkiltä koirani kanssa, mutta kulutan vapaa-aikaani myös virkaten, kutoen ja musiikkia sekä äänikirjoja kuunnellen. Uusin kiinnostuksen kohde on retkeily ja vaeltaminen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

  • 21.6.2017 Blogi

    Ennustin ja parempaa on luvassa

    Viime syyskuisessa blogitekstissä pohdiskelin juuri alkaneen kurssin tulevaisuudennäkymiä kielen oppimisen suhteen. Miten on ennustettavissa opiskelijan mahdollinen edistyminen suomen kielen opinnoissa, kun häntä ei lainkaan tunne ja kaikki diagnostiset testit näyttävät käytännössä nollatasoa? Silloin ennustin, että vuosikausia maassa ollut, mutta englanninkielisen amk-tutkinnon suorittanut vasta-alkaja ei juurikaan etene opinnoissaan. Ei siksi, että häneltä puuttuu opiskelutaitoja, vaan siksi, […]

  • 28.6.2017 Blogi

    Kirjoita postikorttiin – eiku chattiin!

    Avasimme uudistetut www-sivumme touko-kesäkuun vaihteessa. Tekijä vaihtui pieneen ja ketterään turkulaiseen toimijaan, jonka kanssa yhteistyö on ollut mutkatonta ja luontevaa. He ymmärsivät yskämme ja myös sen, ettei käytössämme olevaan koulutustietokantaan ole valmista ratkaisua, vaan se piti yhteistuumin rakentaa. www-sivujemme rakenne ei juurikaan muuttunut, pyrimme edelleen yksinkertaisuuteen ja selkeyteen. Uutta on mm. responsiivisuus eli sivujen näkyvyys […]

  • 28.1.2019 Blogi

    Taikinan vaivaaminen vaihtui hiiren klikkaamiseen

    10 vuotta leipurina työskennellyt Kati alkoi kirjaimellisesti olla leipiintynyt työhönsä. Ala ei enää tuntunut omalta eikä tarjonnut kaivattuja haasteita tai etenemismahdollisuuksia. Graafikon työ kiinnosti, joten sitä kautta syntyi kipinä opiskella...

  • 8.9.2021 Opiskelijatarinat

    Varmuutta johtamistyöhön koulutuksesta

    Opiskelumyönteisyys, kollegoiden suosittelut ja työnantajan positiivinen suhtautuminen. Siinä kolme syytä siihen, miksi Sanna Santala (artikkelikuvassa vasemmalla)  lähti opiskelemaan johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoa (JYEAT) Turun AKK:hon. Aiemmin mielenterveyshoitajan, neuropsykiatrisen valmentajan  ja kehitysvammaistenohjaajan tutkinnot suorittanut Sanna oli vasta alkanut työskennellä Tukena Poppelin yksikönjohtajana, kun hän kuuli muutamien kollegoiden joko aiemmin suorittaneen tai suorittavan kyseistä tutkintoa Turun AKK:ssa. […]

  • 10.1.2023 Opiskelijatarinat

    Koulutus vaikuttaa palkkaan

    Juha etsi uutta työpaikkaa vuonna 2019 ja ajautui kiinteistönhoitoalalle. Hän on kehittänyt osaamistaan Turun AKK:ssa työn ohessa ja työskentelee nyt esimiestehtävissä vastaten omista asiakkuuksista ja noin 20 alaisesta. Juha Laine valmistui 2000-luvun alkupuolella tietokoneasentajaksi ja työskentelikin tietoliikenneverkkojen parissa yli 12 vuotta. Sittemmin työ vaihtui av-kaapelointiin Suomessa ja ulkomailla. Reissutyö ei kuitenkaan soveltunut silloiseen elämäntilanteeseen ja […]

  • 31.5.2021 Ajankohtaista

    Onnittelut ammattiin valmistuneille!

    Poikkeukselliset ajat eivät onneksi ole opiskelijoitamme lannistaneet, vaan voimme jälleen julkaista alkuvuoden aikana reilun 300 valmisuneen opiskelijamme nimet. Lämpimät onnittelut ja kaikkea hyvää tulevaan! Valmistuneet tutkinnoittain ajalta 1.1.-31.5.2020: Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus – VALMA Al-Zawbai, Ahmed Behravan, Rozhan Gharib, Nvin Autoalan perustutkinto Abdulqader, Abdulqader Yaseen Al-kadhimi, Khalid Mushreq Mahmood Almadi, Qossay Bondar, Oleksandr Dabbaghian, Viken […]

Selaa kaikkia

Siirry takaisin sivun alkuun