Opiskelijatarinat
Uudet opit siivittävät uuteen ammattiin

Kai ”Kaitsu” Ortio aloitti työt Kaarinan kaupungilla kiinteistönhoitajan apulaisena joulukuun 2024 alussa. Jo haastattelutilanteessa esihenkilö Kalle Kaarto kysyi ”mites toi opiskelu”, johon Kai vastasi rehellisesti ”en oo koskaan tykännyt, mutta jos työ sitä edellyttää niin ilman muuta”.
Oppisopimus allekirjoitettiin maaliskuussa 2025, ja siitä lähtien Kai on opiskellut tekniseksi kiinteistönhoitajaksi oppisopimuksella Turun AKK:ssa. Hän työskentelee Kaarina-talossa, Oskarintalossa sekä niinikään Kaarinan keskustassa sijaitsevassa nuorisotila Ampperissa.
Jääkiekkoammattilaiseksi ja aikaisin eläkkeelle
Aikanaan Kaitsu kulutti koulun penkkiä ne pakolliset 9 vuotta, ja siirtyi sen jälkeen työelämään Postin palvelukseen, missä viihtyi erilaisissa tehtävissä lähes 30 vuotta. Sen jälkeen hän työskenteli 14 vuotta myyntihommissa pääasiassa henkilöstöpalvelualalla. Tuona aikana hän suoritti Liiketoiminnan ammattitutkinnon Salon ammattiopistossa.
Kaiken aikaa Kai jatkoi 7-vuotiaana alkanutta intohimoaan eli jääkiekon peluuta, haaveili jääkiekkoammattilaisuudesta ja eläköitymisestä riittävän varallisuuden turvin 50-vuotiaana. Ihan niin ruusuisesti ei käynyt, mutta jääkiekko on kuitenkin edelleen, yli 40 vuoden jälkeenkin osa elämää, nyttemmin myös valmennuksen muodossa.
Teoria oppilaitoksessa, käytännön hommat työpaikalla
No, Kaitsu – miltä koulutus on näin aikuisena tuntunut?
”Koulutus on vastannut odotuksia. Vaikka suurin osa opetuksesta tapahtuu täällä työpaikalla työpaikkaohjaajani Henkan (Henry Gontjarow) kanssa käytännössä, tulen oppilaitospäivillekin mielelläni Turun AKK:hon. Koen oppivani paremmin nimenomaan paikan päällä, kun pääsee konkreettisesti näkemään mitä opetetaan. Ruudun tuijottelu ei sovi minulle”, Kai kertoo.
Teknisen kiinteistönhoitajan vastuulle kuuluvat mm. LVI-järjestelmien käyttöön ja ylläpitoon liittyviä mittauksia ja tarkistuksia, erilaisten LVI-järjestelmien toimintahäiriöt ja niiden korjaus- ja huoltotoimenpiteet.
Kain työkohteena toimii Kaarinan kaupungintalo Kaarina-talo, jossa käyttäjien kirjo on laaja kulttuuri- ja kirjastopalveluista puhtaanapitoon ja lounaskahvilayrittäjästä kaupunginjohtoon. Lisäksi Kaitsu mm. vastaanottaa erilaisia huolto- ja korjauspyyntöjä käytössä olevan palvelupyyntöjärjestelmän kautta.
”Kaitsun sosiaaliset taidot ovat erinomaiset, joka on erityisen tärkeää Kaarina-talon tyyppisessä kohteessa, jossa ollaan päivittäin tekemisissä eri sidosryhmien kanssa” Kain esihenkilö Kalle Kaarto toteaa.
Motiivi ja asenne helpottavat opiskelua
”Mulla ei ollut mitään kokemusta näistä talotekniikan laitteista. Lamppuja olen kyllä joskus vaihtanut,” Kai vitsailee haastattelutilanteessa ja jatkaa:
”Myönnän, että erinimisiä nippeleitä ja nappeleita on tosi paljon ja joskus menee sekaisin työvaiheiden järjestys. Mitään katastrofia ei kuitenkaan ole päässyt syntymään ja oppii tässä joka päivä uusia asioita. Olen paljon jo sisäistänyt mitä mikäkin laite tekee tai mikä sen toimintaperiaate on. Jo sen ymmärtäminen auttaa paljon. Henkan työpanos on tässäkin merkittävä.”
Turun AKK:n kiinteistönhoitajien opettaja Jukka Välikangas kehuu vuolaasti Kaitsun asennetta ja motivaatiota.
”Kaitsu haluaa oppia, hänen motivaationsa on korkea ja asenne kohdallaan. Tällainen kombo johtaa onnistumisiin, joka edelleen ruokkii motivaatiota.”
Opiskelu ei kaduta
Kaitsu on elävä esimerkki siitä, että opiskelu ei katso ikää, päinvastoin. Aiemmin kertyneitä oppeja ja rooleja sekä tietysti elämänkokemusta voi käyttää ponnahduslautana uuden oppimiselle ja asioiden omaksumiselle. Eikä ikä ole tämän kuusikymppisen askelta hidastanut.
Kiinteistönhoitajan ammattitutkinnosta Kaitsu on suorittanut kaksi, kolme on vielä jäljellä. Aikaa on annettu kahdeksan kuukautta, mutta Kaitsun tavoitteena on saada tutkintopaperi käteen jo aiemmin, kuitenkin ilman kiirettä ja hosumista.
”En ole päivääkään katunut tätä opiskelua. Onhan tämä erilaista kuin nuorempana, kun käytännön oppii nyt töissä ja teorian oppilaitoksessa. Korostan myös työpaikkaohjaajan merkitystä: Henkka on kärsivällisesti opastanut minua näihin käytännön hommiin. Voin lämpimästi suositella oppisopimuskoulutusta myös muille”, Kai tiivistää ja siirtyy jatkamaan työtehtäviään.
Kiinnostuitko oppisopimuksesta?