Ajankohtaista: Opiskelijatarinat

  • 7.10.2021 Opiskelijatarinat

    Johtamisasema on myös itsetutkiskelun paikka

    Jessica Kähäri (artikkelikuvassa vas.) halusi kehittää omia esihenkilötaitojaan, sillä esihenkilöllä on merkittävä vaikutus siihen, kuinka työntekijä viihtyy ja jaksaa työssään. Lähiesimestyön ammattitutkintokoulutus tarjosi hyvän tavan yhdistää opinnot ja työ. Koulutuksesta hän kuuli omalta esihenkilöltään, sillä suuri osa Piilosetin (Finnsusp) henkilöstöstä on jo aiemmin suorittanut vastaavanlaisen koulutukseen. Tämän jälkeen Jessica tutki vaihtoehtoja, keskusteli jo kouluttautuneiden kanssa […]

  • 6.10.2021 Opiskelijatarinat

    Harri myi itsensä oppisopimukseen

    Kun työ tehtaassa oli vain työ, eikä se tuntunut merkitykselliseltä, oli aika miettiä uusia vaihtoehtoja. Tausta puolustusvoimissa, rauhanturvaajana ja vanginvartijana sai luonnollisesti miettimään vaihtoehtoja turvallisuusalalla. Mutta miten päästä alalle, kun oli määräaikaisessa työsuhteessa? Harri lähti selvittämään, olisiko olemassa vaihtoehto, missä alalle voisi kouluttautua niin, että toimeentulo olisi turvattu. Hän päätyi hakemaan turvallisuusalan työvoimakoulutukseen ja tuli […]

  • 4.10.2021 Opiskelijatarinat

    Heidi työllistyi oppisopimukseen kolmessa päivässä

    Kun yläaste läheni loppuaan, oli minulle hyvin selvää, että haen lähihoitajaksi. Olin saanut kimmokkeen alalle, sillä muutaman vuoden minua vanhempi siskoni oli alalla ja näin innostuin alasta.  Valmistumisen jälkeen työllistyin heti kehitysvammaisten asumisyksikköön. Työ kehitysvammaisten kanssa tuntui heti omalta jutulta. Työkaverit ja asiakkaat olivat mahtavia ja töihin oli aina mukava mennä. Työ oli kolmivuorotyötä, joka sopi […]

  • 8.9.2021 Opiskelijatarinat

    Varmuutta johtamistyöhön koulutuksesta

    Opiskelumyönteisyys, kollegoiden suosittelut ja työnantajan positiivinen suhtautuminen. Siinä kolme syytä siihen, miksi Sanna Santala (artikkelikuvassa vasemmalla)  lähti opiskelemaan johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoa (JYEAT) Turun AKK:hon. Aiemmin mielenterveyshoitajan, neuropsykiatrisen valmentajan  ja kehitysvammaistenohjaajan tutkinnot suorittanut Sanna oli vasta alkanut työskennellä Tukena Poppelin yksikönjohtajana, kun hän kuuli muutamien kollegoiden joko aiemmin suorittaneen tai suorittavan kyseistä tutkintoa Turun AKK:ssa. […]

  • 2.9.2021 Opiskelijatarinat

    Koulutus vahvisti esimiestaitoja

    Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin (VSSHP) kuuluva TYKS eli Turun yliopistollinen keskussairaala on aina suhtautunut positiivisesti työntekijöidensä kouluttautumiseen. Ei siis ole ihme, että esimies kannusti myös laitoshuoltajana työskentelevää Saila Lindströmiä hakeutumaan Lähiesimiestyön ammattitutkinto-opintoihin Turun AKK:hon. Matkailualan jo aiemmin puhdistuspalvelualaan vaihtanut Saila oli opiskellut laitoshuoltajaksi oppisopimuksella, joten opiskelu itsessään ei ollut vieras ajatus. Vaikka opinnot tällä kertaa tapahtuivatkin omalla […]

  • 25.2.2021 Opiskelijatarinat

    Puhdistuspalveluala vaatii tietotaitoa ja tarkkuutta

    Turun AKK:n entinen opiskelija Ilona Trifonova työllistyi harjoittelun kautta vakituiseksi laitoshuoltajaksi TYKS:iin Aiemmin kirjanpitäjänä kotimaassaan Uzbekistanissa työskennellyt Ilona halusi opiskella uuden ammatin, jotta työllistyisi Suomessa. Ilonan ystävä oli aiemmin opiskellut puhdistuspalvelualaa Turun AKK:ssa ja suositteli koulutusta Ilonalle – hänen kotinsa kun on aina puhdas ja järjestyksessä. Ilona aloitti puhtausalan opinnot ja yllättyi, kuinka paljon alalla […]

  • 11.5.2020 Opiskelijatarinat

    Kevyempi versio autoalalta

    Turun AKK:sta ajoneuvoasentajan perustutkinnosta varaosamyyjäksi valmistunut Ruu Asikainen on tyytyväinen, että autoalalta löytyi uusi mahdollisuus, kun terveydelliset rajoitteet estivät autoasentajan työn tekemisen. Päivä valmistumisensa jälkeen tammikuussa, Ruu allekirjoitti työsopimuksen autopurkaamoon, missä nyt työskentelee varaosamyyjänä. Ruulla oli jo media-assistentin koulutus sekä kesken jääneet autoalan opinnot, kun hän hakeutui TE-toimiston ammatinvalinnan psykologille keskustelemaan uravaihtoehdoista. Autoala kiinnosti edelleen, […]

  • 21.4.2020 Opiskelijatarinat

    Harava vaihtui moppiin

    Jonna-Pauliina Mäkinen valmistui puutarhuriksi vuonna 2012, mutta ala ei vastannut odotuksia, joten hän mietti muutaman vuoden ajan tulevaisuudensuunnitelmiaan töiden ohessa.  Vuonna 2018 Jonna-Pauliina oli Turun AKK:n uravalmennusryhmässä, jossa pohdittiin koulutusvalintoja.  ”Pääsin juttelemaan opinto-ohjaajan kanssa ja kerroin kiinnostuksestani puhtauspalvelualaa kohtaan”.  Seuraava askel olikin haastattelu, joka johti valintaan Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan laitoshuoltajan ammattitutkinto -koulutukseen. Opiskelu Turun AKK:ssa […]

  • 9.12.2019 Opiskelijatarinat

    Kun kaikki loksahtaa kohdalleen…

    Kymmeniä hakemuksia ja joka kerta sama vastaus: ”Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa osunut sinuun.” Pahimmillaan ei edes vastausta. Viidenkymmenen ikävuoden paremmalle puolelle siirtynyt Eija Mäkelä alkoi olla epätoivoinen. Terveydenhuoltoalalla parikymmentä vuotta työskennellyt aikuinen nainen oli harkinnut alan vaihtoa ja hakenutkin kahdesti pintakäsittelyalan perustutkintoon päästen molemmilla kerroilla haastatteluun asti. Kummankin kerran jälkeen Eija oli kuitenkin saanut […]

  • Hitsaajaopiskelija

    19.11.2019 Opiskelijatarinat

    Pelko pois ja uutta kohti

    Joskus alanvaihto tulee eteen yllättäen ja aikuisena. Niin kävi Anu Laaksolle, joka joutui terveydellisistä syistä vaihtamaan alaa. Vaihtoehtoja olisi ollut varmasti muitakin, mutta hän valitsi kone- ja tuotantotekniikan alan, jota tuli Turun AKK:hon opiskelemaan: ensin perustutkintoa ja jatkoi sen jälkeen ammattitutkinto-opintojen pariin samalla alalla. ”Olen maatilan tyttö ja kasvanut puimureiden ja maansiirtokoneiden keskellä. Oli aivan […]

  • 10.9.2019 Opiskelijatarinat

    Rohkeasti uudelle uralle

    Satu Toimio työskenteli Hansaprintillä 28 vuotta erilaisissa tehtävissä, kuten lähettämössä, varastossa ja suurtuotannossa. Sitten tuli tieto irtisanomisesta, joka ei Satua kuitenkaan pelästyttänyt. Hän suuntasi katseensa rohkeasti tulevaisuuteen ja päätti vaihtaa kokonaan alaa. Työttömäksi jääminen ei käynyt edes mielessä. Uusi ura urkeni koulutuksen kautta puhdistuspalvelualalla. Opiskeltuaan reilun kuukauden Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, laitoshuoltaja -koulutuksessa Turun AKK:ssa, […]

  • 8.5.2019 Opiskelijatarinat

    Rohkeilla valinnoilla toiveammattiin

    Pöytyältä kotoisin oleva, mutta koko nuoruutensa Turussa viettänyt Riikka Salonen valmistui vuonna 2010 suurtalouskokiksi, jonka alan työt kiinnostivat kolmen vuoden ajan. Tuntui, että kokin työ ei kuitenkaan ollut hänen juttunsa. Niinpä hän siirtyi yritysmyynnin pariin miettien samalla mitä haluaisi isona tehdä… Hän irtisanoutui yritysmyynnistä viiden vuoden jälkeen ja alkoi etsiä kouluttautumismahdollisuuksia koulunkäynnin ohjaajaksi. Niinpä Riikka […]

Siirry takaisin sivun alkuun