Ajankohtaista: Alanvaihto

  • 7.2.2023 Ajankohtaista

    Ohjaajaksi eri ikäisille

    Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon perusteiden uudistuttua vuoden 2023 alusta on tutkinnossa enemmän valinnanvaraa ja mm. mahdollisuus suuntautua ohjaamaan vain yläkouluikäisiä tai aikuisia. Aiemmin tutkinnossa oli pakollisena osana aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus, joka edellytti harjoittelua koululaisten iltapäivätoiminnassa. Uudistuksen jälkeen on mahdollista valita, tekeekö tutkinnon lasten ja nuorten vai aikuisten parissa. Nyt tutkinto vastaa paremmin työelämän vaatimuksia […]

  • 10.1.2023 Opiskelijatarinat

    Koulutus vaikuttaa palkkaan

    Juha etsi uutta työpaikkaa vuonna 2019 ja ajautui kiinteistönhoitoalalle. Hän on kehittänyt osaamistaan Turun AKK:ssa työn ohessa ja työskentelee nyt esimiestehtävissä vastaten omista asiakkuuksista ja noin 20 alaisesta. Juha Laine valmistui 2000-luvun alkupuolella tietokoneasentajaksi ja työskentelikin tietoliikenneverkkojen parissa yli 12 vuotta. Sittemmin työ vaihtui av-kaapelointiin Suomessa ja ulkomailla. Reissutyö ei kuitenkaan soveltunut silloiseen elämäntilanteeseen ja […]

  • 22.12.2022 Ajankohtaista

    Remontointi kiinnostaa monia

    Huoneistoremontoija-koulutus on nopea ja tehokas alku kunnostus- ja remontointitehtäviin rakennusalalle. Vaikka koulutuksen nimi viittaa vahvasti remontointiin, koulutus antaa valmiudet toimia myös sisävalmistusvaiheen työtehtävissä uudisrakentamisen kohteissa. Edellisestä ryhmästämme työllistyi jokainen. Syyskuussa 2022 alkoi jälleen uusi ryhmä, jonka ikähaarukka on 25-50 vuotta ja taustat hyvinkin erilaisia. Useammalla on mielessä asuntoflippaus, eli huonokuntoisen kohteen ostaminen, kunnostaminen ja myyminen […]

  • 7.12.2022 Opiskelijatarinat

    Alanvaihto maalariksi

    Pitkään kaupan alalla ja ravintolapäällikkönä toiminut Iiris, 34, oli miettinyt alanvaihtoa jo jonkin aikaan. Koronan myötä silloisen työn luonne muuttui paljon ja se oli sysäys, että nyt täytyy tehdä jotain ihan muuta! Iiris kertoo, että on joskus lapsena maalannut isänsä kanssa leikkimökkiä, mutta muuta kokemusta pintakäsittelyalalta hänellä ei ollut. Ala kuitenkin kiinnosti, joten hän päätti […]

  • 19.10.2022 Opiskelijatarinat

    Alanvaihto tuo vireyttä elämään

    Innostuneisuus opiskeluun ei jäänyt epäselväksi, kun tapasin Maijan, 52 ja Leenan, 61, jotka ovat aloittaneet lähihoitajaopinnot Turun AKK:ssa tammikuussa 2022. Nauru raikaa ja jutusta ei meinaa tulla loppua, kun naiset kertovat opiskelukokemuksistaan. Molemmat heistä ottivat rohkean askeleen vanhemmalla iällä ja vaihtoivat alaa. Kannattiko? ”Ehdottomasti”, naiset huudahtavat yhteen ääneen! Uuden ammatin opiskelu on tuonut heille täysin […]

  • Varastoalalta liiketoiminnan alalle.

    9.9.2022 Opiskelijatarinat

    Varastoalalta liiketoiminnan koulutukseen

    39-vuotias Janne Karvinen on alkuperäiseltä koulutukseltaan autoasentaja, mutta kesätyöt veivät aikanaan varastotöiden pariin, missä hän työskenteli viimeiset 12 vuotta esihenkilö- ja työnjohtotehtävissä. Työssään hän on hoitanut myös mm. henkilöstörekrytointia tilaamisesta perehdyttämiseen ja kokemusten pohjalta syntyi kiinnostus syventää liiketoiminnan osaamista ja saada työuralle uutta sisältöä. Toiveena oli ottaa myös teoriapuolta enemmän haltuun. Niinpä hän alkoi kartuttaa […]

  • Varaosamyyjä etsii koneelta osia.

    2.9.2022 Blogi

    Moni vaihtaa alaa varaosamyyjäksi

    Turun AKK:n autopuolella käy kova kuhina. Automekaanikko- ja varaosamyyjäopiskelijat ovat työn touhussa saapuessani tekemään haastattelua. Varaosamyyjien opettaja Roni Pylkkänen tulee vastaan ja kertoo, että nyt on kiire! Halli on täynnä autoja ja uusille varaosille on tarvetta. Opiskelijat Kari ja Anni etsivätkin kuumeisesti varaosia ajoneuvoon, johon asiakas on aiemmin laittanut paljon rahaa kiinni, mutta haluaa nyt […]

  • 17.6.2022 Blogi

    Alanvaihto hoiva-avustajaksi

    Turun AKK:sta on valmistumassa jälleen joukko uusia, iloisia hoiva-avustajia. Kävin haastattelemassa valmistuvaa ryhmää ja sieltä paljastuikin mielenkiintoisia urapolkuja. Ryhmä valmistuu virallisesti vasta elokuussa 2022, mutta koska työelämä on imaissut ryhmästä jo suurimman osan, pyritään koulutus saamaan pakettiin mahdollisimman nopeasti. Lähes koko ryhmä koostuu alanvaihtajista, mm. puutarhuri, kirvesmies, kampaaja, myyjä, aulaemäntä, ompelija ja yrittäjä. Useammalla oli […]

  • 14.3.2022 Blogi

    Alanvaihdon kautta uuteen ammattiin

    Mika Saarinen joutui lopettamaan aiemman työnsä terveydellisten syiden vuoksi. Mika oli työskennellyt puhallinkasauksen parissa, johon kuului myös työmaakäyntejä, ostoja ja perehdyttämistä omalla osastolla. Aiemmalta koulutustaustaltaan Mika on asentaja/koneistaja. Työkykyvalmentajan avulla lähdettiin selvittämään tulevaisuuden työllistymismahdollisuuksia. Pöydällä oli erilaisia vaihtoehtoja, mutta myyntityö kiinnosti Mikaa. Aiemmassa työssään hän oli päässyt osittain työskentelemään myyntitehtävien parissa, jotka tuntuivat hänestä omilta […]

  • 11.3.2022 Opiskelijatarinat

    Uusi ura 59-vuotiaana

    ”Koulutus on pääoma hautaan asti”, toteaa 59-vuotias Aila kysyttäessä mitä hän sanoisi henkilöille, jotka pohtivat kouluttautumista vanhemmalla iällä. Aila kannustaa tomerasti hakeutumaan opiskelemaan, oli sitten minkä ikäinen tahansa – koulutus ei mene koskaan hukkaan! Aila toimi lähes 40 vuotta hierojana, mutta korona vei työt, eikä ollut varaa jäädä pyörittämään peukaloitaan. Oli keksittävä jotain muuta. Uutta […]

  • 9.3.2022 Blogi

    Alanvaihto kiinteistönhoitajaksi kiehtoo useita

    Mikä yhdistää entistä metsuria, baarimikkoa, rakennustyöntekijöitä, varastonhoitajaa, puutarha-alan työntekijää, it-henkilöä ja kotiäitiä? Vastaus: halu kehittyä kiinteistöpalvelualan ammattilaisiksi. Haastattelin parhaillaan käynnissä olevaa opiskelijaryhmää, jossa ensimmäistä ammattiaan opiskelevaa kotiäitiä lukuunottamatta jokainen on alanvaihtaja. Ryhmässä on selkeästi todella hyvä henki: huumori kukkii ja nauru raikaa. Miksi juuri kiinteistöpalveluala? Useammalla opiskelijalla oli aiempaa kokemusta kiinteistönhoidon tai vastaavista tehtävistä, joten […]

  • 4.2.2022 Opiskelijatarinat

    Nuorenakin voi vaihtaa alaa

    Moni ajattelee, että kun kerran olet jonkin ammatin opiskellut, niin sitä työtä on sitten tehtävä vaikkei se tuntuisikaan omalta. Mutta eihän se niin mene. Jos huomaa, että nykyinen ala ei olekaan se oma juttu, niin miksi kärvistellä periaatteen vuoksi? 22-vuotias Jaana on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt toimia kauneudenhoitoalan yrittäjänä. Hän lähti peruskoulun jälkeen opiskelemaan kosmetologiksi. […]

Siirry takaisin sivun alkuun