Ajankohtaista: Oppisopimuskoulutus

  • 22.9.2022 Uutiset

    SOTE-opiskelijat työllistyvät nopeasti

    Artukaisissa järjestettiin SOTE-alan työelämämessut 15.9.2022. Messuilla opiskelijat saivat kuulla monipuolisesti alan eri vaihtoehdoista ja heillä oli myös mahdollisuus löytää itselleen sopiva työharjoittelupaikka. Monella on haave suorittaa opintoja oppisopimuksella ja messut tarjoavatkin hyvän mahdollisuuden myös oppisopimuspaikan kartoittamiseen. Opettaja Elina Mäenpää kertoo, että alan yritykset ovat olleet aktiivisesti yhteydessä, koska työvoima tarve on niin kova. ”Halusimme olla tasapuolisesti tukemassa työnantajien […]

  • 22.9.2022 Opiskelijatarinat

    Sähköasennusmestariksi oman työn ohella

    Olemme kouluttaneet sähköasennusmestareita verkossa ympäri Suomea jo parin vuoden ajan. Alan suunnittelu- ja työnjohtotehtävien osaamista syventävä erikoisammattitutkinto on suunnattu alalla työskenteleville sekä alan yrittäjille. Verkko-opiskelu ei kysy aikaa eikä paikkaa, opintoja voi suorittaa mistä tahansa ja tallenteisiin voi palata aina uudelleen. Riihimäkeläinen Launossähkö Oy:n yrittäjä Joni Ventola aloitti koulutuksen keväällä 2022. Sähkösuunnittelua ja siihen liittyvää […]

  • 7.10.2021 Opiskelijatarinat

    Johtamisasema on myös itsetutkiskelun paikka

    Jessica Kähäri (artikkelikuvassa vas.) halusi kehittää omia esihenkilötaitojaan, sillä esihenkilöllä on merkittävä vaikutus siihen, kuinka työntekijä viihtyy ja jaksaa työssään. Lähiesimestyön ammattitutkintokoulutus tarjosi hyvän tavan yhdistää opinnot ja työ. Koulutuksesta hän kuuli omalta esihenkilöltään, sillä suuri osa Piilosetin (Finnsusp) henkilöstöstä on jo aiemmin suorittanut vastaavanlaisen koulutukseen. Tämän jälkeen Jessica tutki vaihtoehtoja, keskusteli jo kouluttautuneiden kanssa […]

  • 6.10.2021 Opiskelijatarinat

    Harri myi itsensä oppisopimukseen

    Kun työ tehtaassa oli vain työ, eikä se tuntunut merkitykselliseltä, oli aika miettiä uusia vaihtoehtoja. Tausta puolustusvoimissa, rauhanturvaajana ja vanginvartijana sai luonnollisesti miettimään vaihtoehtoja turvallisuusalalla. Mutta miten päästä alalle, kun oli määräaikaisessa työsuhteessa? Harri lähti selvittämään, olisiko olemassa vaihtoehto, missä alalle voisi kouluttautua niin, että toimeentulo olisi turvattu. Hän päätyi hakemaan turvallisuusalan työvoimakoulutukseen ja tuli […]

  • 8.9.2021 Opiskelijatarinat

    Varmuutta johtamistyöhön koulutuksesta

    Opiskelumyönteisyys, kollegoiden suosittelut ja työnantajan positiivinen suhtautuminen. Siinä kolme syytä siihen, miksi Sanna Santala (artikkelikuvassa vasemmalla)  lähti opiskelemaan johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoa (JYEAT) Turun AKK:hon. Aiemmin mielenterveyshoitajan, neuropsykiatrisen valmentajan  ja kehitysvammaistenohjaajan tutkinnot suorittanut Sanna oli vasta alkanut työskennellä Tukena Poppelin yksikönjohtajana, kun hän kuuli muutamien kollegoiden joko aiemmin suorittaneen tai suorittavan kyseistä tutkintoa Turun AKK:ssa. […]

  • 10.9.2019 Opiskelijatarinat

    Rohkeasti uudelle uralle

    Satu Toimio työskenteli Hansaprintillä 28 vuotta erilaisissa tehtävissä, kuten lähettämössä, varastossa ja suurtuotannossa. Sitten tuli tieto irtisanomisesta, joka ei Satua kuitenkaan pelästyttänyt. Hän suuntasi katseensa rohkeasti tulevaisuuteen ja päätti vaihtaa kokonaan alaa. Työttömäksi jääminen ei käynyt edes mielessä. Uusi ura urkeni koulutuksen kautta puhdistuspalvelualalla. Opiskeltuaan reilun kuukauden Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, laitoshuoltaja -koulutuksessa Turun AKK:ssa, […]

  • 8.5.2019 Opiskelijatarinat

    Rohkeilla valinnoilla toiveammattiin

    Pöytyältä kotoisin oleva, mutta koko nuoruutensa Turussa viettänyt Riikka Salonen valmistui vuonna 2010 suurtalouskokiksi, jonka alan työt kiinnostivat kolmen vuoden ajan. Tuntui, että kokin työ ei kuitenkaan ollut hänen juttunsa. Niinpä hän siirtyi yritysmyynnin pariin miettien samalla mitä haluaisi isona tehdä… Hän irtisanoutui yritysmyynnistä viiden vuoden jälkeen ja alkoi etsiä kouluttautumismahdollisuuksia koulunkäynnin ohjaajaksi. Niinpä Riikka […]

  • 14.11.2018 Blogi

    Oppisopimuksella uuteen ammattiin

    Eija Raikko suoritti markkinointiviestinnän ammattitutkinnon oppisopimuksella Hydoring Oy:ssä. Aiempaa työkokemusta hänellä oli matkailualalta. Kesäkuussa 2017 Eija mietti mitä haluaisi seuraavaksi tehdä. ”Ajattelin, että nyt olisi hyvä miettiä tulevaisuutta eri alalta ja samalla myös kouluttautua sekä kehittää osaamistani. Markkinointi oli myös hyvä ja luonteva jatkumo myynnin osaamiselleni”, Eija kertoo. Markkinointi ei ollut Eijalle täysin tuntematon asia […]

Siirry takaisin sivun alkuun